Hei! Olen 17-vuotias, lapsirakas lukiolaistyttö Helsingistä. Lastenhoitajana olen toiminut nyt jo yli 2 vuotta, joten kokemusta on ehtinyt kertyä valtavasti! Lastenhoitajana olen saanut erityistä kiitosta siitä, miten hyvin tulen toimeen lasten kanssa. Olenkin lastenhoitajana hyvin sympaattinen, hauska ja iloinen - mutta myös tarvittaessa tiukka ja erityisen tarkka turvallisuusasioista.
Olen hoitanut tyttöjä että poikia, alle yksivuotiaista kouluikäisiin. Kyseessä on ollut melkein aina satunnaisempaa hoitamista, mutta kesällä 2014 olin 6 viikkoa eräässä perheessä kesätöissä lastenhoidon merkeissä. Lisäksi minulla on pari vakioperhettä joissa käyn, mutta aikatauluun mahtuu vaikka ihan säännöllisempikin hoitokuvio. Peruskoulussa kävin TET-harjoittelun ala-asteella, minkä johdosta kokemusta on erilaisista ja haastavammista tapauksista.
Työnkuvani ovat vaihdelleet eri perheissä hyvinkin paljon: jos olen ollut hoitamassa vain pari tuntia, on siihen aikaan sisältynyt tietysti enimmäkseen leikittämistä, mutta olen ollut ihan kokonaisia päiviä ja öitä, jolloin olen luonnollisesti laittanut esimerkiksi ruokaa ja vaihtanut vaippoja. Minulla on lisäksi itselläni kolme pienempää sisarusta, joten olen tottunut toimija vauvojen ja muiden pikkuisten parissa.
Hoitokeikkoja teen mieluiten Helsingin alueella, varsinkin jos kyseessä on muutaman tunnin keikka. Mutta esimerkiksi yöksi tai koko päiväksi voin tulla Espooseen, Vantaalle tai Kirkkonummelle. Arkipäivisin olen koulussa, joten keikkojen tulee sijoittua joko arki-illoille, viikonlopuille tai lomille. Palkka on yleensä ollut siinä 8-10€/h paikkeilla. Palkasta olen kuitenkin aina joustavasti sopinut ihan perheen tilanteen ja muiden tekijöiden perusteella. Esimerkiksi yökeikasta voidaan sopia kertamaksu jne.
Yleisesti ottaen olen kaikesta todella joustava ja minun kanssani pääsee kyllä yhteisymmärrykseen. Tulen mielelläni haastatteluun, jotta tulee puhuttua asiat halki ja nähdään siinä samalla myös se, sovellunko minä juuri teidän perheenne lapsenvahdiksi. On myös hyvä tutustua lapsiin hiukan etukäteen ennen varsinaista hoitokeikkaa!
Ottakaa vain rohkeasti yhteyttä ja kysykää, jos jäi jotain epäselväksi. Annan mielelläni sähköpostitse tarkempaa tietoa työkokemuksestani ja muusta sen sellaisesta.
[email protected]
Luotettava lapsenvahti Helsingistä
lapsenvahti22
1
185
Vastaukset 1
- inkeri56
Moikka! Laitoin viestiä tulemaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 63781
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21686Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha508678Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60560
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23560- 57551