taitolentoa

Osmo ja Hanna, Red bullin kuviot ovat taitolentoa. Uudenlaista, mutta kuitenkin. Ja itseasiassa juuri sellaista taitolentoa joka minua kiinnostaa. Teillä on vanhanaikaiset käsitykset taitolennosta. Ei siinä mitään, mutta koittakaa pysyä muuttuvan maailman mukana ja päivittää määrittelyjänne. Avioliittokin on käsitteenä muuttunut (jos ei Suomessa, niin muualla)
10440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Et sitten kehdannut omalla nimelläsi lähteä kritisoimaan asiaa ja julkaisemaan mielipidettäsi, koska Flightforumilla se pitäisi omalla nimellä tehdä.
Voin jatkaa keskustelua aiheesta siellä.
Hanna Räihä

Äänestä

Pahoittelut, mutta en voi tehdä tunnuksia flightforumiin sen takia, että siellä ei voi olla anonyyminä. Ei ole "kehtaamisesta" kyse.

Mutta tosiaan taitolennon määrittely on uudistumassa mm. red bull air race tapahtumien tuloksena tai myötä. Eikä siinä mitään jos haluaa käyttää vanhoja määrittelyjä. Siitä vain, mutta tietäkää, että on ihmisiä jotka muuttuvat maailman mukana. Jotkut jopa hieman edellä, mutta se on toinen asia se.

Äänestä

Näistä harrastusasioista jos ei voi kirjoittaa omalla nimellään, niin silloin eivät kommentitkaan liene suoraan asiaan liittyviä? Mutta miksi pitää sitten heitellä toisten osapuolten nimiä julkisuuteen, jos ei omaa nimeään rohkene esille tuoda :) Toisaalta, tämä 24-osastohan on täyttä viihdettä ja lukeminen vapaaehtoista.

Äänestä

Mä oon kyllä nyt Hannan ja Osmo puolella tässä. Kerro nyt jotain perusteluja. pelkkä mielipide ei riitä nyt vakuuttamaan että Red Bull olis taitolentoa

Äänestä

Olet sinä melkoinen sankari, kun kantti kestää nimeltä mainiten kritisoida toisia, mutta omaa nimeäsi et halua paljastaa. Häpeätkö itseäsi, vai pelkäätkö olevasi väärässä? Onko taustalla kenties jokin muu syy?

Flightforumin hienous on juuri siinä, että kirjoitukset on tehtävä omalla nimellä. Se tuo kirjoittamiseen suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä. Oletko kuullut kumpaakaan noista termeistä?

Äänestä

No johan on vastauksia. Ottakaahan rauhallisesti. Ei tämä niin vakavaa ole :)

Äänestä

Eli ei perusteluja.

No, tän voinee unohtaa.
Voin väittää, että noilla molemmilla on enemmän kompetenssia ottaa kantaa omalla nimellä kuin ketjun aloittajalla.
Jos epäilyttää, Googleta.

Äänestä
  • Että perusteuja... Älä edes unelmoi että S24:lla sellaisia saisi. Monet ketjut alkavat täällä sen siteeraamisella mitä FF:lla joku on sanonut. Siitä se sitten jatkuu puskista huudellen.

    Ilmeisesti "anonyymit" eivät usko itsekään asiaansa ja/tai eivät uskalla puolustaa kantaansa omalla nimellään. Jokin häpeä-aspektio taustalla usein täytyy olla. Tai sitten pelkkä provokaation halu.

    Äänestä

  • peter__t kirjoitti:

    Että perusteuja... Älä edes unelmoi että S24:lla sellaisia saisi. Monet ketjut alkavat täällä sen siteeraamisella mitä FF:lla joku on sanonut. Siitä se sitten jatkuu puskista huudellen.

    Ilmeisesti "anonyymit" eivät usko itsekään asiaansa ja/tai eivät uskalla puolustaa kantaansa omalla nimellään. Jokin häpeä-aspektio taustalla usein täytyy olla. Tai sitten pelkkä provokaation halu.

    Sun tapauksessas kyse on vaan siitä että kukaan ei halua tulla kiusatuksi hautaan asti ja ylikin vain siksi että on eri mieltä jostakin asiasta.

    Äänestä

  • koulukiusaajalle kirjoitti:

    Sun tapauksessas kyse on vaan siitä että kukaan ei halua tulla kiusatuksi hautaan asti ja ylikin vain siksi että on eri mieltä jostakin asiasta.

    On sääli, että vetäydyt tällaisen tekosyyn taakse. Ainut viime aikoina kuollut on Saario ja meillä ei ole ollut Flight Foorumilla kirjoituksissamme erimielisyyttä mistään asiasta. Itse asiassa Erkki ei tietääkseni kirjoittanut forumille mitään. Ne taas jotka kirjoittivat Suomi24:lle, kirjoittavat nimimerkeillä joten lähtölkohtaisesti sielläkään ei ole toteutunut väittämäsi "kiusaaminen".

    Erkki (tai Erkki Saarion nimissä olevasta mobiili-internet-liittymästä) on toki kirjoittanut eri nimimerkeillä Suomi24:lle, (kertoi rikospoliisi), mutta siitä ei nyt sen enempää.

    Jos joku on täällä tullut nimellä kiusatuksi se olen ollut minä, alkaen siitä hetkestä kun paljastin Lennuklubin toiminnan luonteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TaitolentoaExtralla kirjoitti:

Osmo ja Hanna, Red bullin kuviot ovat taitolentoa. Uudenlaista, mutta kuitenkin. Ja itseasiassa juuri sellaista taitolentoa joka minua kiinnostaa. Teillä on vanhanaikaiset käsitykset taitolennosta. Ei siinä mitään, mutta koittakaa pysyä muuttuvan maailman mukana ja päivittää määrittelyjänne. Avioliittokin on käsitteenä muuttunut (jos ei Suomessa, niin muualla)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu