Pienpuolueet

Täällä kun aina puhutaan vaan joko SDP:n, kokoomuksen tai perussuomalaisten ehdokkaista ja kuka teki mitäkin ja milloin sekä nälvitään muiden valinnoille, niin onko kukaan tutustunut pienpuolueiden tarjontaan ? Vai eikö niitä kannata äänestää ? Meneekö ääni hukkaan ? Mitä mieltä esim. Itsenäisyyspuolueesta, muutos 2011 tai piraateista ?
8117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hienoja puolueita ja upeita ehdokkaita. Demokratiassa nuokin pääsevät esille mutta kannatus jää ansiosta vähäiseksi. Änkyröitä vihersokeita ja vassareita. Unohda nuo.

Äänestä

Hei, mainittujen puolueiden toiminnan laadukkuus ei vastaa tällä hetkellä vaadittavaa tasoa kyetäkseen aikaansaamaan olennaista muutosta. Herääkin kysymys onko kyseiset puolueet olemassa ainoastaan kanavoimassa "rotestiääniä" siten ettei sillä varmasti olisi mahdollisuutta vaikuttaa merkittäviin Suomen tulevaisuuden suuntaa määritteleviin asioihin.

Äärioikeistolla on Suomessa aina arviolta 5 - 10% kannatus, poikkeusoloissa vielä paljon enemmänkin. Tämä kannatus eli kymmenen kansanedustajaa odottaa ottajaansa. Kun niin lopulta tapahtuu, todellinen oppositiopolitiikka Suomessa käynnistyy.

Terv.: Suomen Äärioikeisto (rekisteröimätön kansanpuolue)

Äänestä

No eipä tunnu olevan nykyisilläkään isoilla puolueilla vaadittavaa laadukkuutta... moni kansanedustaja on istunut eduskunnassa jo niin monta vuotta että vääjäämättä loitonnut "tavallisten" ihmisten arjesta ja huolista. Vaihtuvuutta pitäisi saada.

Äänestä

Ne jotka äänestävät pienpuolueita, kuten Vihreitä, RKP:tta, Vasemmistoa tai Kristillisiä, Äänet menevät kuin taivaan tuuliin, eikä yhteiskunnan asiat näistä koskaan parane!

Äänestä

Hei, Suomen Äärioikeistolla ei toistaiseksi ole vielä yhtään kansanedustajaa tai ministeriä mutta koemme silti voivamme jo vaikuttaa asioihin. Kun meillä on kymmenen kansanedustajaa, resurssit vaikuttamiseen ja konkreettiseen työhön ovat aivan eri luokkaa.

Vika ei suinkaan ole kaikissa pienpuolueissa vaan nykyisissä pienpuolueissa. Ne eivät kykene tai halua vaikuttaa asioihin. On hyvä muistaa ettei pelkästään puolue- tai liittopukaroinnilla voi enää kovin paljon saavuttaa, koska ne ovat oman työnsä tehneet ja kakun sekä riistäneet että jakaneet.

Tarvitaan uudenlainen kansallinen viitekehys, joka on muutakin kuin pönöttämistä tai sosiaaliseen mediaan viestittämistä. Puolueet ja liitot ovat tehneet itsestään tarpeettomia. Niillä ei ole mitään annettavaa.

Terv.: Suomen Äärioikeisto

Äänestä

Hei, ajatellaanpa asiaa vielä seuraavan esimerkin avulla;

teillä on pienpuolue, jolla tuhat jäsentä ja toimihenkilöä. Jokainen tuhannesta jäsenestä ja toimihenkilöstä on täysin sisäistänyt puolueen tavoitteet ja toimintatavat. Tästä seuraa se, että kaikilla pienpuolueen kyvykkäillä toimihenkilöllä onkin noin 30 ihmisen vaikutuspiiri, joihin kaikkiin vetoaa ja vaikuttaa pienpuolueen ajatukset ja toimintatavat.

Nyt pienpuolueen välittömässä vaikutuspiirissä onkin jo 30 000 ihmistä.

Mutta jokaisella kolmellakymmenellä puolueen välittömässä vaikutuspiirissä olevalla henkilöllä on jälleen 30 ihmisen vaikutuspiiri, joihin myös epäsuorasti säteilee pienpuolueen ajatukset ja toimintatavat.

Paljonko on 30 kertaa 30 000?

Toivottavasti tämä esimerkki valaisee sitä miksi todella pätevä pienpuolue tarvittaisiin juuri nyt oikaisemaan Suomen ja Euroopan pahasti myttyynmenneitä asioita.

Terv.: Suomen Äärioikeisto

Äänestä

Mie ainakin annan ääneni tällä kertaa muutos 2011 puolueelle! Hyvä ehdokaskin on jo löytynyt hämeen vaalipiiristä. Nimenmukaista muutosta politiikkaan tarvitaan. Niin valtion tasolla kuin kuntatasollakin.

Äänestä

Hei, muutos 2011 ei perusteellisen tutkimuksemme lopputuloksena valitettavasti toimi asianmukaisesti. Kyseessä on muiden puolueiden perustama varapuolue. Käytännössä kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien taustalta löytyvien hämärien hahmojen ja järjestöjen pyörittämä täysin samoilla metkuilla ja ketkuilla toimiva alusta loppuun tekaistu puolue.

Olen puolueen ideologinen inspiraatio, jonka idea on viety privaatisti käydyissä sähköpostikeskusteluissa. Käytännössä on siis kyse eräänlaisesta "supopuolueesta", jonka eräs keskeinen taustahahmo on myöntänyt ja tietoon saattanut.

Sinänsä harmillista, jos päteviä ehdokkaita muuten olisi.

Terv.: Suomen Äärioikeisto

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänestäjä154 kirjoitti:

Täällä kun aina puhutaan vaan joko SDP:n, kokoomuksen tai perussuomalaisten ehdokkaista ja kuka teki mitäkin ja milloin sekä nälvitään muiden valinnoille, niin onko kukaan tutustunut pienpuolueiden tarjontaan ? Vai eikö niitä kannata äänestää ? Meneekö ääni hukkaan ? Mitä mieltä esim. Itsenäisyyspuolueesta, muutos 2011 tai piraateista ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu