Kalevi Kalemaa: Sankareita vai pelkureita

Suomalaisen aseistakieltäytymisen historia on saatu kursittua kokon yksiin kansiin. Ison työn (412 s. ) Kalemaa on tehnyt ja Taipaleen Ilkka on potkinut perseelle kun into on meinannut lopahtaa.
Kaukaa lähdetään. Ensimmäinen muistiin kirjattu tapaus, ei tosin suomalainen, on vuodelta 295 ja vakaumuksen pohjana kristinusko. Ei tosin tämä tuttu luterilainen versio, vaan lähempänä perustajaa ollut alkukirkko. Supistuvan kansalliskirkkomme virkamiehet ovatkin ansioituneet enemminkin aseiden siunaajina kuin katkojina. Toki poikeuksiakin on ja Kalemaa on kaivanut ne esiin.
Lyhytmuistinen keski-ikäinen saattaa ajatella suurimman kieltäytymisaallon osuneen 60-luvun jälkimaininkeihin, sinne passinpolto- ja yllytysjuttujen ristiaallokkoon. Totuus on toinen. Viime vuosisadan alkuvuosina yli puolet kutsuntoihin kutsutuista jäi tulematta paikalle ja keisarin rekrytointiprojekti niin sanotusti kusi kintuille. Tässä maanlajuisessa aseistakieltäytymisessä ei tosin ollut kyse kristillisestä tai pasifistisesta vakaumuksesta vaan puhtaasta politikasta. Mielenkintoisena detaljina pisti silmän, että Tampereella kutsuntalakkojen äänekäimpänä puuhajana riekkui ihan sakoilla palkittu Rafael Haarla. Tuleva paperitehtailija, jonka kesämökin ohi lapsena pyöräilin satoja kertoja. Haarlan citykämppähän karhuportaikoinen on siinä Hatanpäänvaltatien alussa.
Tarkoin Kalemaa käy läpi lainsäädännön vajauden ja sen mahdollistaman vuosien vankilakierteen sotien välisenä aikana. Monta mutkaa ja ministeriä vei, ennen kuin nykyisen käytäntöön päädyttiin.
Rakenteelisesti ja tyylillisesti kirja ei ole tiedemiehen jargonia toiselle tiedehenkilölle, vaan ennemminkin harvinaista sivistynyttä aikakauslehtiproosaa. Vertaisin lähinnä Suomen Kuvalehteen parhaimillaan. Jo lukujen nimet antavat vihjeen mitä tarkoitan:
-Sotahuuto
-Alas seisova sotaväki!
-Tuntematon totaali
-Jehovan todistajat- kivi armeijan marssikengässä
-Osaako sivari matkia linnunlaulua
Tämä oli vain pieni näyte.
Vaikkei tiedeteoksesta ole kyse niin lähdelueteloa ja henkilöhakemistoa on kolmekymmentä sivua. Melkoinen työ ja lukemisen arvoinen, jos aatehistoria tippaakaan kiinnostaa.