kolmas silmä?

Eli mennään suoraan asiaan, eli oon nyt 14 vuotias ja sain vasta äskettäin tietää tästä "kolmannesta silmästä". No kuitenkin, sen verran sain selvitettyä että nää tämmöset kuviot esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa liittyis asiaan jollain tavalla (?), ja oon nähnyt niitä niin kauan kuin vaan muistan, mutta oon vaan luullu että oon vaan väsynyt/päässä viiraa (:D).
Elikkäs ne on semmosia pisteitä tai ihan mitä vaan kuvioita tiheissä joukoissa jotka kulkee sellaisia aika pyöriviä liikkeitä, jotka yleensä tulee juuri silloin kun yritän nukahtaa.
Ne näkyy kun on silmät kiinni, mutta myös kun avaan niin siinä ne edelleen on ja lähtee aika hitaasti pois, mutta mun kohdalla kun katon valoon tmv niin ne häviää. Saattaa tulla uudestaan ja uudestaan, ja joskus se oikeasti oli häiritseviä kun ne vaan siinä "oleili" (vaikeaa selittää näin sanoilla).
Joskus kun taisin olla 6-7, muistan edelleen kun olisiko ollut kellertäviä, punaisia ja liiloja kuvioita tuli taas leijailemaan siihen enkä oikein tiennyt mitä ne on tai mitä pitäisi tehdä, niin menin hakemaan äitini ja menin makaamaan sängylleni, laitoin silmät kiinni hetkeksi ja odotin, avasin ja kuviot taas olivat siinä. Siinä sitten selitin äidilleni jotain "Tuossa lentelee taas noita pieniä ötököitä tai jotain" ja osoitin niitä kohti, ja äitini ilme oli kyllä näkemisen arvoinen :D
Eli oonko avannut kolmannen silmäni jollain ihmeen tavalla joskus 6 vuotiaana? Mihin nuo kuviot liittyy? Vai liittyykö tää yhtään mihinkään, oonko vaan jollain tavalla "sekopäinen"? Toivon että saisin vastauksia, koneella joku ongelma niin en pääse kuin sivuhistorian kautta suomi24...
kiitos kun vaivauduit lukemaan :)
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei ole kyse kolmannesta silmästä, sinulla on jokin sairaus,esim, verenkiertohäiriö, jokin kasvain saattaa painaa silmähermojasi,
nyt puhut koulun terveydenhoitajalle ellei vanhempasi ymmärrä viedä sinua
lääkäriin, aivot on kuvattaja ja muitakin tutkimuksia tehtävä,
neurologit kyllä tietävät, eikä kyse sitten ole mistään mielisairaudesta.

Hermoradat ovat olemassa ihan samoin kuin verisuonetkin, sanon tämän vain etttet luule itseäsi sekopääksi.

Erilaiset valoilmiöt liittyy esim, huonoon yleiskuntoon, mikreeniin ja moneen muuhunkin,

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0068


http://www.terve.fi/kysy-asiantuntijalta-brlee-valopisteet-silmissa-8-june-2010-1629?gclid=CKD49ZLRlMQCFaL4cgodZWIAtg

Tässä nyt pari juttua mitä voit tutkia , lisääkin on kun vain gooletat,
mutta lääkäriin kipin kapin ennenkuin vaiva pahenee,
mitään kolmatta silmää ei ole olemassa,

Äänestä
  • mistä olet saanut päähäsi jonkun kolmannen silmä höpötyksen,
    ei kai joku uskovainen ole sinulle tommosta soopaa syöttänyt,
    minä en ole moisesta kuullutkaan vaikka olen jo vanha,
    diabetes saattaa olla syy noihin valoilmiöihin,
    on kyllä kumma jos niitä ei ole tutkittu jo lapsuudessa,
    ei kai se äitisi ole hiukan taikauskoinen?
    oletko puhunut hänelle myöhemmin noista näkövaivoistasi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sasumbambai kirjoitti:

Eli mennään suoraan asiaan, eli oon nyt 14 vuotias ja sain vasta äskettäin tietää tästä "kolmannesta silmästä". No kuitenkin, sen verran sain selvitettyä että nää tämmöset kuviot esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa liittyis asiaan jollain tavalla (?), ja oon nähnyt niitä niin kauan kuin vaan muistan, mutta oon vaan luullu että oon vaan väsynyt/päässä viiraa (:D).
Elikkäs ne on semmosia pisteitä tai ihan mitä vaan kuvioita tiheissä joukoissa jotka kulkee sellaisia aika pyöriviä liikkeitä, jotka yleensä tulee juuri silloin kun yritän nukahtaa.
Ne näkyy kun on silmät kiinni, mutta myös kun avaan niin siinä ne edelleen on ja lähtee aika hitaasti pois, mutta mun kohdalla kun katon valoon tmv niin ne häviää. Saattaa tulla uudestaan ja uudestaan, ja joskus se oikeasti oli häiritseviä kun ne vaan siinä "oleili" (vaikeaa selittää näin sanoilla).
Joskus kun taisin olla 6-7, muistan edelleen kun olisiko ollut kellertäviä, punaisia ja liiloja kuvioita tuli taas leijailemaan siihen enkä oikein tiennyt mitä ne on tai mitä pitäisi tehdä, niin menin hakemaan äitini ja menin makaamaan sängylleni, laitoin silmät kiinni hetkeksi ja odotin, avasin ja kuviot taas olivat siinä. Siinä sitten selitin äidilleni jotain "Tuossa lentelee taas noita pieniä ötököitä tai jotain" ja osoitin niitä kohti, ja äitini ilme oli kyllä näkemisen arvoinen :D
Eli oonko avannut kolmannen silmäni jollain ihmeen tavalla joskus 6 vuotiaana? Mihin nuo kuviot liittyy? Vai liittyykö tää yhtään mihinkään, oonko vaan jollain tavalla "sekopäinen"? Toivon että saisin vastauksia, koneella joku ongelma niin en pääse kuin sivuhistorian kautta suomi24...
kiitos kun vaivauduit lukemaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu