Oletko oppinut tai VIISASTUNUT VENHETESSASI ?

Nainenujona

Itse sanoisin omalta kohdaltani sen verran, että joissakin asioissa olen mutta jotkut asiat ei vaan kypsy eikä jalostu ikääntymisen myötä.
Esimerkiksi se että vieläkin itsetuntoni on huono vaikka miten yritän hyväksyä itseni ja olen paljon oppinut hyväksymään itseni sellaisen kuin olen, mutta silti se vaan kalvaa se huonommuuden tunne.

14

114

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • stars

      Olen oppinut elämänvarrela paljon. Esimerkiksi en enää pidä ketään arvokkaampana kuin jotain toista ihmistä. En ainakaan materian tai ammatin mukaan.
      Olen oppinut arvostamaan ihmisen hienoutta, olipa hän rikas tai köyhä, oppinut tai oppimaton.
      Monesti vaatimattomat ihmiset ovat niitä hienoimpia ihmisiä, mutta heitä ei kuuntele kukaan.

      Olen myös oppinut, että mitä korkeampi virka, sen suurempi sika.

      En tunne huonommuutta lainkaan kenenkään edessä, vaikka nuorena olin ujo ja arka.

    • Elämänkokemuksen myötä olen alkanut ymmärtää monia menneitä asioita ja samalla kyky joustaa asioissa kasvaa. Jos sinä edelleen koet epävarmuutta niin mikset kääntyisi terapeutin puheille ja kävisi läpi syitä jotka aiheuttavat näitä tunteita. Ehkäpä sinulla jo tässä iässä olisi varaa käydä yksityisellä ettei tarvitsisi julkisella puolen jonottaa paria vuotta. Kokeile!

    • olenihminentässä

      Vanhetessa olen oppinut ymmärtämään omat rajallisuuteni ja hyväksymään mikä olen, toisten ymärtäminen on jo paljon vaikeampaa sen hyväksyminen kuuluu kanssakäymiseen tulla toimeen luo kokonaisuuden.

    • Ihminen ei ole oppinut, eikä viisastunut yhtään tuhansien vuosien aikana, enkä usko, että itse olisin poikkeus. Jos sen on oppinut, se ei paljon ole.
      Itsetunto heijaa sen mukaan, miten tulee onnistumisia, ja miten epäonnistumisia.Se itsetunto on semmonen, että se kaipaa hyväksymistä ja kiitosta., Jos ei se sitsaa, niin se ottaa sen huomion huutamalla ja rähjäämällä.
      En tiedä, mistä ihmisen luonne muodostuu, mutta sitä ei muuta kun suuri kriisi, ei mikään oppiminen.
      Onhan ihminen hyvä oppimaan näyttelemistä.
      Kun oman elämänsä näyttelee, onhan sekin jotain.

      • Eijunalauta

        Tähän ei voi sanoa mitään muuta kuin woi wiulu mikä yksinkertaisuuden ylistys.


    • Juna-asemalle

      Maailmassa on aina huonompia ja parempia ihmisiä kuin itse, sekin pitää hyväksyä ja siihen ajatukseen kypsyä.

      Hyväksy vain itsesi sellaisena kuin niillä kokemuksilla itsesi näet, toiset näkee sinut toisin.

      On viisautta tajuta omat heikkoutensa ja voimattomuutensa ja hyväksyä ne vähättelemättä niitä.

      Yksinkertaista mutta totta.

    • vikavikavika

      Sen olen oppinut, että jokaisessa ihmisessä on jokin "vika", jonkin toisen mielestä. Itsestään on myös helppo löytää jokin vika/puute, jota ei voi hyväksyä tai se vaivaa mieltä ajoittain.

      • Tuo on totta minkä kirjoitit. Minusta Outi Mäenpää teki ihmiskunnalle palveluksen kun lanseerasi lauseen "moka on voimavara". Sen ajatuksen voi viedä pidemmälle, siihen asti että hyväksyy itseään viallisena. Mulla on nyt tää vika mutta se on työn alla. Samalla se antaa toisille armon myös olla epätäydellisiä.
        Voin olla väärässä, mutta minusta sellaiset ihmiset jotka eivät hyväksy omat viat, ovat ne jotka kyttäävät muitten ominaisuuksia, tavallaan jotta saisivat itselleen paremman olon.


    • Olen oppinut sen, että kun on tarpeeksi kuumaa, se polttaa. Ja jos potkaisen, se kirpasee minuakin. Että rikkaruohojen kitkeminen on arvokasta terapiaa. Että kissat putoaa aina tassuilleen, grrrau.
      Että menneisyyttä ei voi pakoilla, mutta elämässä ei kannata pakillakaan ajaa. Nenä ajosuuntaan marss.
      Ja että jos käytät älypuhelinta, pitää pestä korvat päivittäin.

    • Rauhottunut olen, hyväksyn elämän tuomat tilanteet helpommin.
      Jos lopullisen viisastunut olis niin olisko edessä mitään haasteita enää.
      Ja joka päivä voi oppia uutta kuitenkin...

    • Viisauseiasumeissä

      Ehkä en, mutta rohkeammaksi olen tullut. Kai sekin jotain / jostain kertoo. Tykkään Apulannan biisistä Ravistettava ennen käyttöä näitten sanojen takia: "... minussa on ongelma, jokin virhe ohjelmoinnissa, puutteita koodissa ..."

      • Joo toi apulannan biisi on tuntunu "tutulta" mustakin. Puutteita ja ongelmia riittää ,mut sehän rikastuttaa elämää;)


      • Näinkötarkoitit

        Miten? Hmmm ... Tai ehkä, jooo-o, niitten kanssa tarttee oppia elämään oma elämänsä, handlata parhaansa mukaan, jotta puute ja / tai ongelma ei aina pilaa kaikkea.


      • Jotakuinkin just tuotakin tarkoitin. Ei niistä ongelmista ja puutteista riemu repee. Mut sit kun jonkunlaisen ratkaisun onnistuu kehittää on tyytyväinen. Ainakin hetken:)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      97
      1679
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      49
      1105
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      16
      958
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      878
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      86
      817
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      766
    7. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      765
    8. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      19
      761
    9. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      748
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      727
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      715
    12. 68
      702
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      684
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      671
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      57
      612
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      47
      604
    17. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      596
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      595
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      152
      566
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      565
    Aihe