Kissa alkoi eilen ontua takajalkaa, ei astunut ollenkaan sillä jalalla, vaan nosti sitä kattoa kohti kävellessään. Äitini joka on sairaanhoitaja tutki napen jalan, ettei siinä ole murtumaa ja mitään murtumaa jalassa ei tuntunut. Tänään aamulla kissa ei enää niin paljoa ontunut, mutta ei käyttänyt koko ontuvaa jalkaa kävelyyn, vain tassu osan. Napella ei näytä olevan kipuja sillä se leikkii, syö ja juo tosi hyvin, sekä kehrää. Ei arista kovin paljoa vaikka painaakin jalkaa sormella, eikä ääntele. Tänä aamuna tutkin kissan jalan sisäpuolelta, ja sieltä löytyi kaksi pientä reikää. Olisiko ne reiät mahdollisesti syy tähän ontumiseen ? Luin joltain sivulta että tavallisimpia syitä ontumiseen on puremahaavat yms. Kissa viettää sisällä ja ulkona aikaa, ja on myös ennenkin ollut jalka kipeä, mutta silloin tassu on enemmän aristanut. Onkohan myös revähdys mahdollinen, ja paraneeko se kissoilla itsestään ? Tässä välissä kun kirjoitin tätä, kävin katsomassa kissan jalan tilanteen, ja näytti jo aika paljonkin vähentyneen ontumisen. Tässä muutamia kysymyksiä niille joiden kissalla on ollut puremahaava.
1. Kuinka kauan meni, että kissan ontuminen kokonaan loppui ?
2. Tarviko käyttää eläinlääkärillä ?
3. Miten jalkaa voi kotona hoitaa ilman eläinlääkärin antamia ohjeita ?
Kiitos jo etukäteen jos jaksatte vastata, sillä kissan jalan kunnosta on suuri huoli ♥ !
Kissa ontuu ja taitaa olla puremahaava
napperakas
1
169
Vastaukset
Suosittelen käyttämään lääkärillä, jos kuitenkin on vaikka käärme päässyt haukkaamaan Nappea
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1042617Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1011667- 671515
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi221028- 81963
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe44911Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta119896Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta334814- 54813