Olen ostamassa alle 400000 euron perheasuntoja pääkaupunkiseudulta ja hiljakkoin törmäsin mielenkiintoiseen kohteeseen ja välittäjään.
Ostajana olen sellainen, että haluan myös että asuntoon liittyvät paperit ovat saatavilla eikä niistä puutu mitään. Ja jos tietoa puuttuu niin kysymyksiin vastataan välittäjän puolelta.
Sain välittäjältä ennakkoon paperit, josta puuttui sivuja. Nähtävästi kopioidessa osa sivuista oli jäännyt tulostamatta. Kuntotarkastuskysymykseen ei tullut vastauksia. Ainut vastaus oli, että taloyhtiö vaan oli jättänyt tekemättä 10.v kuntatarkastuksen. Kyselimme Taloyhtiön RS-vakuusasioista johon välittäjä vastasi, ettei ole koskaan kuullutkaan mistään RS-vakuusasioista.
Eipä tätä pitkään alalla ollutta välittäjää kiinnostanut asia sen paremmin, koska oli saanut asunnolle tarjouksen tekijän ennen ensiesittelyä.
Minun käsitykseni mukaan ostaja oli samojen puutteellisten tietojen varassa.
Jos tästä jotain oppi, niin tarkkana kannattaa olla välittäjien ammattitaidon kanssa. Asunto on edelleen ostamatta ja tuon kyseisen pienyrittäjän kierrän kaukaa.
Heikko välittäjä
Asunnonostaja
2
78
Vastaukset
Mitään 10 v kuntotarkastusta ei taloyhtiössä tarvitse tehdä. RS-turva-asiakirjoilla ei ole merkitystä rakennusvaiheen päättymisen jälkeen (eli kun kaikki rakennukset on hyväksytty käyttöönotettaviksi). Tai, no, suorituskyvyttömyysvakuutuksella on jossain määrin.
Ihan tiedoksesi, mikään ei ole ärsyttävämpää kuin ostaja joka ei tiedä mitään ja vaatii asiakirjoja joita ei ole saatavilla ja joita ei edes tarvita.- ulostejaakko
Nyt tullut vähän nollia liikaa 40€ yömaja maksaa! Herää taunouolevi !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1631398
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40995Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38715- 14640
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28622- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20602Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17563