Hei,
osaisko joku neuvoa, mistä voisi tilata Simatsinia ja Bastaa. Usa:sta löytyy, mutta löytyiskö jostain Euroopan sisältä. Googlella en löytänyt.
Tarvitseeko selvittää jotain tulliin, jos tulee EU:n ulkopuolelta vai tekevätkö jotain tarkastuksia myös EU:n sisäisessä liikenteessä.
Oletko tilannut Eu:sta myrkkyjä (simatsin, basta)
4
2395
Vastaukset 4
- OnhanNoitaTuotu
Olen joskus tuonnut omaan käyttöön nykyisestä Eu-maasta kasvinsuojeluaineita, mutta homma ei oikein toimi, jos oikein tarkkaan aletaan direktiivejä lukemaan. Nyt on kuitenkin mainittava, että toin sellaisia kasvinsuojeluaineita, joilla oli käyttölupa silloin myös Suomessa, mutta hinta oli huomattavasti halvempi.
Suosittelen etsimään vain täällä Suomessa hyväksyttyjä kasvinsuojeluaineita ja käyttämään niitä.
Ulkomaillahan on tarjolla monenlaista ainetta ja sain jopa kerran yhdeltä kasvinsuojeluaineita Suomeen maahantuovalta firmalta listankin kauppavalmisteista, joita olisi muualla tarjolla, mutta mitä ei ole tänne Suomeen hyväksytty. Listoilla oli vielä vanhoja kunnon aineita, joita ei ole enään vuosiin saannut Suomessa myydä mm. Amitrol. - abcdefgtlk
Suomeen saa tuoda vain Suomessa hyväksyttyjä aineita. Jos haluat tuoda itse, niin pitää hankkia rinnakkaistuontilupa Tukesilta ja se maksaa.
- uggufyuy
Amitrol oli hyvä ja halpa mutta ruiskutus ei ole puolisokeiden vanhojen isäntien hommaa mistä jäi jäämät.
- monsonta
https://www.youtube.com/watch?v=k9ZBlSHwepc
Vaikka myrkky onkin, sitä voi juoda, kuulemma, mutta itsemurha sillä usein epäonnistuu. Usein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561