Kipeä kissa

Hei

Kissani on oksentanut nyt 3 päivää, ripulit tullut kahdesti.. Ei syö mutta nyt alkanut juomaan itse. Aiemmin juotettiin ruiskulla kun ei itse juonut ja ostettiin kuituja jotka auttaa tilapäisiin kissan ruoansulatushäiriöihin. Ehkä vähän väsyneempi mutta leikkii ja reaktiot ok.

Mikä kissalla voi olla? Onko syytä jo huolestua?

Isoäitini kissalla oli ollut saman kaltaisia oireita aiemmin ja oli mennyt viikossa ohi.

Tuskin on suolitukoss tai rullalla kun kuitenkin uloste (löysää) tulee ja virtsa.

Onko teidän kissoilla vastaavia ollut?
1193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei,vanha viesti, mutta vastaan jos vaikka auttaisi tulevaisuudessa jotakuta :)

veisin ehdottomasti eläinlääkärille kisun, kuulostaisi jonkinlaiselta vatsataudilta. Entä oletko madottanut kissasi milloin viimeksi? Voisi myös johtua sisäloisista tuollaiset oireet. Siinä kohtaa kun kissa ei itse juo tai syö on joku asia yleensä hullusti, varsinkin kun on jatkunut noin pitkään. Muita syitä voisi olla esimerkiksi ruokamyrkytys, jos lautasella oleva ruoka on vaikka päässyt pilaantumaan ja kissa sitä sittemin maistellut. Mutta tosiaankin, yhteys eläinlääkäriin ja pidä kissasi nestetasapainosta huolta (niinkuin olet esimmerkillisesti tehnytkin) ettei pääse munuaisvaiva yllättämään kuivumisen takia. Tsemppiä ja toivon että kissasi voi hyvin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kissastahuolestunut kirjoitti:

Hei

Kissani on oksentanut nyt 3 päivää, ripulit tullut kahdesti.. Ei syö mutta nyt alkanut juomaan itse. Aiemmin juotettiin ruiskulla kun ei itse juonut ja ostettiin kuituja jotka auttaa tilapäisiin kissan ruoansulatushäiriöihin. Ehkä vähän väsyneempi mutta leikkii ja reaktiot ok.

Mikä kissalla voi olla? Onko syytä jo huolestua?

Isoäitini kissalla oli ollut saman kaltaisia oireita aiemmin ja oli mennyt viikossa ohi.

Tuskin on suolitukoss tai rullalla kun kuitenkin uloste (löysää) tulee ja virtsa.

Onko teidän kissoilla vastaavia ollut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu