Vastailkaa

Kertokaa muutamia hyviä kirjoittamisen aiheita, johon liittyisi rakkautta, vihaa ja kapinallisuutta. Joku jännä nuortenromaanin alku olis kiva! Kiitos jo etukäteen
5346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aiheita nuortenromaaniin jossa on kapinaa, vihaa, rakkautta...

Rakkaus muotoon ei lempeä ja lämpöä vaan keskityt siihen mitä voima on kun kaksi sielua yhtyy.

Vihaa jotain ulkopuolista kohtaan, tai vihaa itseään kohtaan koska ajoittain ihminen on aina heikko ja tekee asioita järjenvastaisesti.

Kapina aikuisia, yhteiskuntaa vai ystävän hyvää tarkoittavaa holhousta kohtaan?

Aika ja ympäristö. Keskitalvi, laskettelukeskus. Leirikoulu, hiihtoloma, plääh liian tuttua.

Junamatka Helsingistä Kolariin n 14h. Laita päähenkilö kasvamaan matkan aikana. Esim. päähenkilön joku läheinen on kuollut tai vakavasti loukkaantunut ja tämä henkilö joutuu tekemään tuon tuskastuttavan pitkän matkan läpi suomen.

Matkalla tapaa paljon ihmisiä, useimmat ohitetaan pikaisesti, aina jossain joku pysähtyy juttelemaan, voi lähteä mukaan matkalle...

Matkalla voi tapahtua jotain dramaattista, pari vuotta sittenhän useita nuoria hyppi raiteille junan eteen viikon välein. Noista nuorista jotain taustoja tai syitä, seurauksia. Vai onko noista hypänneistä joku tämän matkustajan ystävä.

Matka alkaa rauhallisesti, vauhti kiihtyy pohjoiseen päin mennessä, yleensähän käy juuri päin vastoin, etelä-suomeen mennessä vauhti kiihtyy.

Pohjoisessa päähenkilö löytää kirjan alussa itselleen esittämään kysymykseen vastauksen. Riipaisevan kaunista talvista lappia, surua, puhdistavaa itkua ja lämmin syli.

Noin tuosta ehkä irtoaa jotain. :) Onnea yritykselle.

Äänestä

Selaa taaksepäin kunnes löydät otsikon Luovaa softaa. Valitse sieltä se linkki minkä sanotaan johtavan tekstinkäsittelyohjelmaan. Ne linkit sattuu olemaan väärissä kohdissa.

Äänestä

Suhteet-otsikon alla olevia palstoja selatessa löytyy varmasti ideoita. Siellä on monia ajatuksiaherättäviä kirjoituksia.

Äänestä

Tämä Wordin 2002 on ihana, tämä kertoo viimein tyhmälle jos lauseeseen pitää lisätä pilkkuja tai pääverbi puuttuu. Nyt ei joudu kiusaamaan kanssa ihmisiä pilkku ja yhdyssana virheillään. :) Eli lukihäiriöinen nainenkin voi kirjoittaa kirjan joka ei näytä ihan kuutosluokkalaisen yritelmältä.

Kiitän kehitystä joka kaataa kaikki muurit unelmieni tieltä

Äänestä

Aika kliseisten teemojen pohjalta meinaat lähteä. Odotukseni ovat sangen suuret.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Love Writer kirjoitti:

Kertokaa muutamia hyviä kirjoittamisen aiheita, johon liittyisi rakkautta, vihaa ja kapinallisuutta. Joku jännä nuortenromaanin alku olis kiva! Kiitos jo etukäteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu