Seuraava hallitus niistää omistusasujalta

Jokainen sen tietää, kukaan ei kiistä: Suomi on tosi pahassa jamassa ja pitkään. Veronkorotusten tie on käyty loppuun ja tuleva hallitus joutuukin karsiman rajusti menoja ja etsimään uutta verotettavaa.

Yksi asia on vielä verottamatta ja siihen puututaan melko suurella varmuudella. Oman asunnon myyntivoitot. Omaisuuden myyntivoittohan on jo veronalaista tuloa, mutta oman vakituisen asunnon myynti verovapaasti on ainoastaan lakiin kirjattu poikkeus normaalisäännöstä. Tuleva hallitus tullee poistamaan tuon poikkeuksen ensi töikseen.

Miksi siihen puututaan juuri nyt? Koska verovapaan myynnin poistaminen koskettaisi tällä hetkellä pienempää joukkoa, koska moni viime vuosina asuntonsa hankkinut ei saisi voittoa. Vastaavasti "ajoissa ostaneet" kuittaisivat myynnistä veroja reilummin, ja heillähän on millä maksaa. Kasakka ottaa sen mikä on löyhästi kiinni. Juuri nyt puututaan myös korkojen verovähennysoikeuteen, koska tällä hetkellä koron merkitys on vähäisintä. Näiden lisäksi arvokohteista ja rakentamattomista kiinteistöistä tullaan takuulla verottamaan pelkästä omistuksesta.

Nyt jos ikinä kannattaa kalliista asunto-omaisuudesta hankkiutua eroon ja katsoa tulevan hallituksen suunta. Vuokra-asumista ei juuri voi enempää rankaista, koska valtaosa pienituloisista asuu vuokralla. Verotoimet kohdistuvat siis vääjäämättä omistusasujiin.

Jos nyt hinnat ei vielä ole lähtenyt reippaaseen luisuun, niin tuleva hallitus tekee sen. Hyppää kelkasta tai kiinnitä turvavyö!
1888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Yksikään puolue ei ole sanonut sanallakaan vihjettäkään tuohon suuntaan, joten on käytännössä mahdotonta, että tuota tapahtuisi. Lisäksi, lähes kaikilla nykyisistä ministereistä ja kansanedustajista on asuntolainaa tai ainakin oma asunto. Miksi he leikkaisivat itseltään tuloja ilman järkevää syytä? En usko, että mitään asuntotulon verotusta tullaan toteuttamaan seuraavalla hallituskaudella sinun typerästä ruikutuksestasi huolimatta. Lisäksi, asuntotulon verotus olisi melko tehokas keino tuhota Suomen talous lopullisesti. Nimittäin rakennusala romahtaisi, kuten myös verotulot tuota kautta (valtaosa nykyisten asuntojen hinnasta on jo veroa). Jos myyntivoiton verotuksesta tulisi teoriassa miljardi, he menettävät muualta 3 miljardia. Eli vain laskukyvytön ääliö ehdottaisi asuntojen myyntivoiton verotusta.

Äänestä
  • Mutta osaavatko nämä verobyrokraatit ajatella asioita niinkään pitkälle kuin mitä tuossa ehdottelet. Mä luulen että ne ei oikeastaan paljon muuta ymmärrä eikä osaa kuin räknäillä laskimilla summia.

    Äänestä


  • 2pluskolmeonkuusi kirjoitti:

    Tässä se on, Sipilän ehdottamana puheessaan eduskunnassa:
    http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/701907/Sipila ei kannata tasaveroa

    Y.o.linkkini on vastine kirjoitukseen:
    "Yksikään puolue ei ole sanonut sanallakaan vihjettäkään tuohon suuntaan, joten on käytännössä mahdotonta, että tuota tapahtuisi."

    Äänestä

Kannattaa muistaa, että suomalaista noin 80% asuu omistusasunnossa. Joten tuollainen muutos olisi muutenkin poliittinen itsemurha. Valtaosassa Suomea vuokra-asumista ei käytännössä ole olemassakaan. Varsinkin maaseudulla tuskin edes löydät vuokralla asuvia missään.

Äänestä
  • Kannattaa muistaa, että vaalien alla lupaillaan vain asioita, jotka vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen. Kun kansanedustajat ja hallitus on valittu, alkaa työ. Tehtyjä päätöksiä selitellään sitten tyyliin "Eihän tätä voitu silloin ennakoida, nämä nyt on välttämättömiä tehdä". Jokainen järkiehdokas tietää, että asuntojen myyntivoitoista voidaan nyt saada kansalta lisäverotuloja, koska palkkaverotus ja alv on käyty loppuun. Voihan olla, että tuota kuppausta kompensoidaan varainsiirtoveroalella, joka hyödyttäisi uudistuotantoa. Sekin nimittäin on yksi seuraavan hallituksen murheenkryyni. Jos uudistuotanto laskee nykyvauhtia, meillä on kohta puolet rakennuskannasta täyttä paskaa.

    Äänestä

  • Aivan. Kyllä se asuntojen myyntivoittojen nimikkeellä verottaminen on ilmanmuuta nyt verobyrokraattien ja politikkojen mielessä ihan ensimmäisenä järjestyksessä. Tämähän takaisi verotulot inflaatiosta myös omassa käytössä olevien asuntojen osalta. Ja tietty vielä juuri nykytilanteessa vaikuttaa houkuttelevalta se jos asuntojen hinnat nyt numeroissa notkahtavat ja oletettavasti inflaation kiihtyessä lähtevät taas ehkä hurjaankin nousuun, jolloin verotuloa niistä oilisi hyvinkin rokotettavissa. Ja tietty vielä nekin asunnot jotka alemmilla hinnoilla vaikkapa 90-luvulla tai sitä ennen on ostettu ovat nyt sellaisia joista myyntivoittoveron nimikkeellä olisi rokotettavissa vaikka hinnat nyt laskisivatkin.

    Äänestä

  • zzxxcceerrrrtttttttttd kirjoitti:

    Aivan. Kyllä se asuntojen myyntivoittojen nimikkeellä verottaminen on ilmanmuuta nyt verobyrokraattien ja politikkojen mielessä ihan ensimmäisenä järjestyksessä. Tämähän takaisi verotulot inflaatiosta myös omassa käytössä olevien asuntojen osalta. Ja tietty vielä juuri nykytilanteessa vaikuttaa houkuttelevalta se jos asuntojen hinnat nyt numeroissa notkahtavat ja oletettavasti inflaation kiihtyessä lähtevät taas ehkä hurjaankin nousuun, jolloin verotuloa niistä oilisi hyvinkin rokotettavissa. Ja tietty vielä nekin asunnot jotka alemmilla hinnoilla vaikkapa 90-luvulla tai sitä ennen on ostettu ovat nyt sellaisia joista myyntivoittoveron nimikkeellä olisi rokotettavissa vaikka hinnat nyt laskisivatkin.

    Luovutusvoitoista verotetaan aina PAITSI, kun kyseessä on oma vakituinen asunto, jonka on omistanut vähintään kaksi vuotta ja siinä on asunut kaksi vuotta. Eli kuten aloittaja sen totesikin: se on POIKKEUS joka ehkä mahdollisesti tultaneen poistamaan tulevalla hallituskaudella. Jos olet ostanut osakkeita 1990-luvulla ja nyt myyt voitolla, niin ihan yhtälailla maksat inflaatiosta. Mutta huomaa: jos rahat olisi ollut käteisenä tuon ajan, et saisi sitäkään. Eli osakkeisiin sijoittaminen oli kuitenkin parempi tapa turvata omaisuuden arvo vaikka veroa joutuukin maksamaan.

    Äänestä

  • 10010000100101000111 kirjoitti:

    Luovutusvoitoista verotetaan aina PAITSI, kun kyseessä on oma vakituinen asunto, jonka on omistanut vähintään kaksi vuotta ja siinä on asunut kaksi vuotta. Eli kuten aloittaja sen totesikin: se on POIKKEUS joka ehkä mahdollisesti tultaneen poistamaan tulevalla hallituskaudella. Jos olet ostanut osakkeita 1990-luvulla ja nyt myyt voitolla, niin ihan yhtälailla maksat inflaatiosta. Mutta huomaa: jos rahat olisi ollut käteisenä tuon ajan, et saisi sitäkään. Eli osakkeisiin sijoittaminen oli kuitenkin parempi tapa turvata omaisuuden arvo vaikka veroa joutuukin maksamaan.

    No minä muuten tiesin tuon että jos asunto vähintään 2 vuotta omassa käytössä niin ei tarvitse silloin veroa maksaa vaikka asunnosta saatu hinta numeroissa kasvanut olisi. Siis näin tämä on ollut ja siihen nyt sitä muutosta kaavaillaan, juuri tätä tarkoitin. Olen myös varsin hyvin perillä siitä, että muutoin inflaatio on jokseenkin katavasti verotuksen piirissä, ja kyllä tämäkin asia kommentistani oli jo melkein suoraankin luettavissa.

    Äänestä

Kukaan ei teistä ei ole kartalla paitsi aloittaja.

Olen itse ottanut tämän verotuksen esiin tällä palstalla aiemmin jo ja uskokaa tai älkää,tämä totetuu ,kaikki jotka olen käsitellyt ja antanut vinkkinä on toteumassa ja toteutunut.

Epäilen jonkun tai joidenkin politiikkojen joskus lukevan tätä palstaa koska kaikki tulee menemään niin kuin täällä olen aiheesta kirjoittanut.

Myös asuntojen hintojen lasku on kohta silmiin pistävää ja voimakasta.

Verotus tulee käyttöön ja voittoja ei tule useimmille enään,ajat on nyt muuttumassa.

Äänestä
  • "Verotus tulee käyttöön ja voittoja ei tule useimmille enään,ajat on nyt muuttumassa."

    Eikös tuo ole sama kuin yrittäisi lypsää kuollutta lehmää?
    Kukaan ei saa voittoa, mutta sitä verotetaan?
    Kyllä ne tappiotkin silloin on oltava verovähennettävää..

    Luki:
    Joskus tuntuu, että elät omassa henkilökohtaisessa kuplassasi vaikka puhut että sinulla on ollut satoja autoja, useita asuntoja kesämökeistä ja mistä kaikesta puhumattakaan.
    Olitko kenties autojobbari?

    Äänestä

  • UPDATE_10228569 kirjoitti:

    "Verotus tulee käyttöön ja voittoja ei tule useimmille enään,ajat on nyt muuttumassa."

    Eikös tuo ole sama kuin yrittäisi lypsää kuollutta lehmää?
    Kukaan ei saa voittoa, mutta sitä verotetaan?
    Kyllä ne tappiotkin silloin on oltava verovähennettävää..

    Luki:
    Joskus tuntuu, että elät omassa henkilökohtaisessa kuplassasi vaikka puhut että sinulla on ollut satoja autoja, useita asuntoja kesämökeistä ja mistä kaikesta puhumattakaan.
    Olitko kenties autojobbari?

    Tappiot on verovähennettäviä, mutta vain pääomatuloista. http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Henkiloasiakkaan_tuloverotus/Luovutustappioiden_vahentaminen(25217) Kun asuntojen hintojen odotetaan laskevan useita vuosia tästä eteenpäin, käytännössä vähän aikaa sitten ostaneet tekevät asuntoa vaihtaessaan "tappiota", mutta ne jotka ovat ostaneet ajoissa, maksaisivat luovutusvoitosta veron. Koska myyntitappion saa vähentää vain tulevista myyntivoitoista, ei ole pelkoa että vähennyksiä tulisi.

    Asuntojen arvot on nousseet 2000-luvulla kymmeniä prosentteja joka puolella maata, joten niissä on valtava veropontentiaali joka takuuvarmasti tullaan hyödyntämään tavalla tai toisella. Helpoin tapa on myyntivoiton verotus. Suomen kansa ei koskaan tule nousemaan barrikadeille minkään asian vuoksi. Tämän todisti Katainen, Urpilainen & co.

    Äänestä

Näin se on mennyt jo jonkin aikaa, että juuri omistusasumiseen liittyvää verotusta, piiloverotusta ja muuta kuppausta on lisätty, ja tätä on varmasti edelleen lisää tiedossa, energian ja sähkön verotus ja jätemaksut tässä tietty myös. Firmathan voivat lähteä maasta ja siksi niiltä ei uskalleta kupata lisää eikä sen paremmin firmojen maksamista palkoistakaan. Päinvastoin tämä taho kun on muutenkin vahvoilla, niin se käyttää vielä lamatilannetta hyväkseen ja painostaa politikkoja keventelemään omaa verotustaan. Verobyrokraatit kuitenkin tietävät tai ainakin uskovat suomalaisen omistusasujan olevan sellainen, että se venyttää pennejään viimeiseen asti pitäkseen asuntonsa omanaan ja siten maksaa vaikka mitä laskua siitä kupataan, ja kun ei asuntoja ja asumistaan voi maasta poiskaan viedä. Omistusasumisesta kuppaamalla saadaan kaikilta pieneläkeläisiltäkin fyrkat pois viimeiseen asti, ja juuri näitä pieneläkeläisiähän meillä aina vaan enemmän onkin, kun väki vanhenee ja eläkkeitä leikataan tai ne leikkaantuvat indeksitarkistuksia väliin jättämällä.
Alvia ovat tähän asti korotelleet kun firmojen ja palkansaajien verotusta ovat kevennelleet, mutta en usko että enää alvia paljon tästä korottavat kun epäilevät että ei siitä niin olisi enää lisää veroa kehitettävissä. Paitsi tietty ruoan alvin korottamisesta kaavailevat saavansa vielä lisää verotuloa kehitettyä, ja tähän alviin onkin odotettavissa korotusta.
Näin se menee että pakollisiin elämismenoihin, asumiseenja ruokaan, siis asioihin joita ei voi välttää, sitä veroa tullaan lisäämään.
Mä kuitenkin luulen että tämän kuppauksen seurauksena alkaa olla yhä enemmän pienituloisia ihmisiä kuten eläkeläisiä jotka eivät enää millään penninvenytyksellä selviä kasvavista elinkustannuksistaan. Näille sitten pitää alkaa yhteiskunnan toimesta järkkäillä näitä n.s. kohtuuhintaisia asuntoja ja sossusta elämiseen. Elikkä rajansa on silläkin mitä tämän linjan kuppauksella voidaan lisää verotuloa kehittää. Toki verobyrokraatit ovat tietenkin sen verran tyhmiä että laskeskelevat vielä omistusasuntojen realisoimisestakin saavansa suurinpiirtein sitä luokkaa olevia varoja mitä niistä olisi ollut saatvissa jos ei tällaista laajamittaista kuppausohjelmaa niiden päälle rasitteeksi olisi lastattu. Näistä omistusasunnoistahan(niitä realisoimalla tai pakkorealisoimalla) kaavailevat myös hiipuvien eläketulojen jatkoksi ja vanhusten hoitoon merkittäviä varoja saatavan.

Äänestä

Tuo on ilmiselva verotuskohde juuri nyt, laman kovimmiksi luulluille hetkille pureva tulonlahde. Oikeasti lama jatkuu varmasti 15 vuotta, mutta sita eivat poliitikot ymmarra, eika valtaosa teistakaan.
Eli nyt viela saadaan hyvaa verotuloa 1990 -luvulla ostaneiden myydessa. Myohemmin ostaneiden myynneista ei veroja kerry, mutta ei kerry vahennyksiakaan, koska paaomatuloja ei juuri ole.
Tama veromuoto on niin ilmiselva, etta sen kayttamattaottaminen olisi huonon pelisilman merkki. Itselleni veroa olisi maaratty varmaan 150 000, jos tama olisi ollut kaytossa 2012-2013 jo.
Poliitikot myos luulevat Suomen nousevan rommin jalkeen. Silloin seuraava rommissa ostanut ja kuplassa myyva sukupolvi olisi verotuskypsaa alle 10 vuoden kuluttua. Sita hetkea vaan ei ikava kylla tule eteen.

Äänestä
  • Kyllä verotettavaa tulee jälkeenpäinkin. Käy nimittäin niin että kun myyntivoiton verottaminen tulee ajankohtaiseksi, niin monet varmistavat myynnin välttyäkseen tulevalta verolta, laskemalla hinnan niin alas että kauppa käy. Eli hinnat dumppaantuisivat luonnollisella tavalla. Jos hinnat tippuisivat 10 - 15 % sen takia että vuoden päästä myynnistä joutuisi maksamaan veron myyntivoitosta, niin pian sen jälkeen hinnat lähtisi luonnolliseen nousuun mikä taas toisi verotettavia myyntivoittoja. Tästä on tulossa niin fantastinen veronkeräys että poliitikot eivät itsekään sitä ehkä ymmärrä.

    Äänestä

Ainakin pääkaupunkiseudulla kiinteistöverot ovat todella alhaisia asuntojen ja kiinteistöjen todelliseen arvoon nähden. Niiden korottamisella pääkaupnkiseudun kunnat saisivat helposti taloutensa kuntoon.

Toinen verotusmuoto, joka saattaa erityisesti Keskustapuolueen johdolla tulla esiin on ns. asuntotulon verottaminen. Tällä saataisiin kätevästi vero kohdistumaan suurten kaupunkien asuntoihin eli sinne missä Keskustapuolueen kannattajia ei juuri ole. Asuntotulo on tietysti täysin laskennallinen juttu, joka saadaan esimerkiksi siten, että vähennetään 80 m2:n asunnon käyvästä vuokrasta asunnon vastike. Laskentatapoja voi tietysti olla useita.

Äänestä

kaikiin aumismuotoihin 24% arvonlisävero niin rupes hiloo tulee verokirstuun koskan kaikkien pitää asua jossain. niin se on oikein et valtio otaa veron siitä missä asut.. niinkuin jos käyt ruokakaupassa siinäkin on alv siis syot hernekeittoa ja veroa samaan aikaan jos lämmität keiton maksat sähköveroa jos haluat sen sopan lämpimänä. ja kun pistät purnukan metallinkiettätysroska- astiaan siinäkin on verot muta sinulla yksityishenkilönä ei ole oikeutta vähentää maksamiasi ALV veroja misään sinun verotuksessa. kiitos.

Äänestä

Kuka/ mikä puolue on aikonut tehdä näin? Kertokaa heti että tietää ettei niitä ainakaan äänestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erkkinimimerkkinimimer kirjoitti:

Jokainen sen tietää, kukaan ei kiistä: Suomi on tosi pahassa jamassa ja pitkään. Veronkorotusten tie on käyty loppuun ja tuleva hallitus joutuukin karsiman rajusti menoja ja etsimään uutta verotettavaa.

Yksi asia on vielä verottamatta ja siihen puututaan melko suurella varmuudella. Oman asunnon myyntivoitot. Omaisuuden myyntivoittohan on jo veronalaista tuloa, mutta oman vakituisen asunnon myynti verovapaasti on ainoastaan lakiin kirjattu poikkeus normaalisäännöstä. Tuleva hallitus tullee poistamaan tuon poikkeuksen ensi töikseen.

Miksi siihen puututaan juuri nyt? Koska verovapaan myynnin poistaminen koskettaisi tällä hetkellä pienempää joukkoa, koska moni viime vuosina asuntonsa hankkinut ei saisi voittoa. Vastaavasti "ajoissa ostaneet" kuittaisivat myynnistä veroja reilummin, ja heillähän on millä maksaa. Kasakka ottaa sen mikä on löyhästi kiinni. Juuri nyt puututaan myös korkojen verovähennysoikeuteen, koska tällä hetkellä koron merkitys on vähäisintä. Näiden lisäksi arvokohteista ja rakentamattomista kiinteistöistä tullaan takuulla verottamaan pelkästä omistuksesta.

Nyt jos ikinä kannattaa kalliista asunto-omaisuudesta hankkiutua eroon ja katsoa tulevan hallituksen suunta. Vuokra-asumista ei juuri voi enempää rankaista, koska valtaosa pienituloisista asuu vuokralla. Verotoimet kohdistuvat siis vääjäämättä omistusasujiin.

Jos nyt hinnat ei vielä ole lähtenyt reippaaseen luisuun, niin tuleva hallitus tekee sen. Hyppää kelkasta tai kiinnitä turvavyö!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu