Olen joskus itse ollut kiinnostunut muiden pakanauskontojen ohella wiccasta ja lukenut pari kirjaakin. En ole koskaan kuitenkaan tuntenut ketään wiccaa ja olen siksi jäänyt ihmettelemään, millaisia he oikeastaan ovat.
Yksi stereotyyppinen näkemys on, että wiccanaiset ovat vahvoja ja itsenäisiä, ehkä feministejä, mutta näitä nettipalstoja lukemalla olen huomannut, että suurin osa wiccoista taitaa olla aika nuoria, teini-ikäisiä. Onko wiccalaisuus sittenkin vain murrosikään kuuluvaa itsensä etsimistä josta parikymppisenä kasvetaan ulos?
Yksi stereotyyppinen näkemys on, että wiccanaiset ovat vahvoja ja itsenäisiä, ehkä feministejä, mutta näitä nettipalstoja lukemalla olen huomannut, että suurin osa wiccoista taitaa olla aika nuoria, teini-ikäisiä. Onko wiccalaisuus sittenkin vain murrosikään kuuluvaa itsensä etsimistä josta parikymppisenä kasvetaan ulos?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Osalle wiccalaisuus on varmasti vain nuoruuteen kuuluva ilmiö, niinkuin monet muutkin asiat voivat olla.
Osalle se on taas jotakin joka lähtee sisältäpäin, on sisäsyntyistä, osa omaa itseä ja oma polku tässä elämässä. Jotakin jonka avulla kasvetaan henkisesti. Jotakin joka on enemmänkin mielentila, sekä elämäntapa jota ilman ei voi olla.
Olen 35v wiccanainen, ja sovin muuten aika hyvin tuohon stereotypiaasi. Olen vahva, itsenäinen, anarkistinen, diaaninen mutta silti suht. "kiltti" ja osaanpa olla tarvittaessa aika empaattinenkin =)
Kiinnostuin satukirjanoituudesta melko nuorena, muutaman vuoden ikäisenä.
Teini-ikäisenä (ja itseäni etsivänä) noituus tuli uudestaan elämääni, tällä kertaa elettiin internet-ajalla, jolloin tieto alkoi olla kaikkien tavoitettavissa. Silloin löysin wiccalaisuuden.
Nyt melkein vuosikymmen myöhemmin olen edelleen wicca, sinut itseni ja uskomusteni kanssa, ja mikä tärkeintä, onnellinen. En näe mitään syytä vaihtaa toimivaa uskontoa vähemmän toimivaan.
Vaikkakin en ymmärtänyt viisi- kuusivuotiaana uskonnon merkitystä ja katsoin maailmaa ikään kuuluvalla naiiviudella, on yksi ominaisuus pysynyt samana vuosien läpi; usko siihen, että luonnossa piilee ihmistä voimakkaampia voimia.
Lukisin itseni vahvaksi, itsenäiseksi ja osittaisfemakoksi. Nuoruus meni, wiccalaisuus jäi. :)
Saattaa olla niinkin, että nykyään nämä nuoret wiccat ovat enemmän esillä, kuin vanhemmat.
Itse kiinnostuin wiccalaisuudesta 12-vuotiaana ja nyt parikymppisenä vieläkin samalla innolla harjoitan uskontoa, joka tuntuu omalta.
Tuo kuvauksesi meni muuten aika nappiin, lisäisin siihen vielä ehkä maanläheisyyden. :)
"Yksi stereotyyppinen näkemys on, että wiccanaiset ovat vahvoja ja itsenäisiä, ehkä feministejä,"
Eipä ole kovinkaan paikkansapitävä stereotypia minun kohdallani.
"mutta näitä nettipalstoja lukemalla olen huomannut, että suurin osa wiccoista taitaa olla aika nuoria, teini-ikäisiä. Onko wiccalaisuus sittenkin vain murrosikään kuuluvaa itsensä etsimistä josta parikymppisenä kasvetaan ulos?"
Ai jaa, minä tunnen enemmän päälle 20-vuotiaita wiccoja kuin alle 20-vuotiaita wiccoja. Ongelmani on mistä löytäisin omanikäisiäni wiccoja, tunnen nimittäin vain kaksi tyttöä ja yhden pojan jotka ovat 16-17-vuotiaita wiccoja, kaikki muutkin näiden lisäksi pelksätään netin kautta. Muutamat tuntemani wiccat ovat olleet sitä puolet iästään.
Miksi tässä ei muuten mainittu miehiä ollenkaan? Ensimmäinen wicca johon tutustuin paremmin irkissä oli (ja on yhä, btw) mies.
Itse kiinnoistuin wiccasta vasta 23 vuotiaana ja totesin että siinä uskonto jota olen pitkään etsinyt. Ja tunnen vain päälle 20 vuoden ikäisiä Wiccoja, miehiä ja naisia. En pyöri teinipiireissä.
Kyllä ainakin osa havainnoistasi sopii omalle kohdalleni. Olen hyvinkin itsenäinen ja vahva persoona. Ja mitä tulee tuohon teiniyteen ja wiccaan teinien ilmiönä niin olen jo 24 (aika lailla 2kk:n päästä 25) eli reilusti murrosiän ylittänyt ja silti wicca...Sitä paitsi löysin wiccan vasta teini-iän jälkeen.