Olen 20-vuotias nuori nainen (159, 52) ja halusin jakaa nuoruuden kokemuksiani teille kaikille, jotka vielä taistelette koulun ja siihen liittyvän kuppikuntahierarkian kanssa. Olen ollut aina kiusattu ja syrjitty ihan ala-asteelta ammattikouluun. Jokaisessa koulussa kiusataan tai ainakin jätetään joitain nuoria porukan ulkopuolelle. Näihin ongelmiin on yritetty tuloksetta puuttua jo kauan, mutta se on mahdotonta, sillä muiden arvosteleminen kuuluu ihmisluonteeseen. Kiusaaminen siis ottaa aina uusia muotoja tai naamioituu. Suositut nuoret ovat usein sosiaalisia, ja heitä katsotaan sormien läpi myös opettajien toimesta.
Vietin leikki-iän kierrellen Etelä-Eurooppaa vanhempieni mukana ja aloitin koulun 6-vuotiaana Italialaisessa pikkukylässä. Tulin hyvin toimeen muiden lasten kanssa kielestä huolimatta. Paras ystäväni oli kylämme ainoa tummaihoinen tyttö, josta tuli minulle kuin oma pikkusisko. Suomeen tullessani ja Steiner-koulun aloitettuani, minusta tuntui ikäänkuin muut lapset olisivat edelleen olleet erikielisiä. He keksivät pian minut kiusaamisen kohteeksi ja olivat kateellisia minusta. Menin kouluun joka päivä masentuneena ja palasin samassa mielentilassa.
Äitini yritti tehdä kaikkensa, jotta kiusaaminen ja solvaaminen loppuisi. Koulu määräsi minut erilaisiin keskustelutilaisuuksiin ja terapiaan. Kolmen vuoden jälkeen, kun kiusaaminen ei loppunut, eikä minulla ollut yhtään kaveria, vaihdoin koulua.
Mennessäni tavalliseen peruskouluun oletimme, että ongelmat loppuisivat. Sain pian ystäväkseni toisen tytön, joka tuli uutena kouluun. Kuitenkin noin vuoden kuluttua minut leimattiin ernuksi, sillä kaverini oli luokkamme ainoa animesta kiinnostunut oppilas ja hänellä oli paha akne. Puolustin häntä kiusaamistilanteissa ja minusta tulikin "Aknelover". Eli olin heidän silmissään rakastunut häneen, koska kutsuista huolimatta en halunnut vaihtaa kuppikuntaa. Minun ja ystäväni yhteinen kuppikunta sai vuosittain uusia syrjittyjä tyttöjä joukkoonsa. Olimme vahvempia yhdessä, emmekä enää välittäneet kiusaamisesta. Teimme yhdessä samoja typeryyksiä ja kasvunosoituksia kuin muutkin koulussamme.
Pahinta ylä-asteella oli se, kun oli ihastunut poikaan ja tiesi, että oma sosiaalinen asema koulussa estäisi kaikki mahdollisuudet. Monet pojat alkoivatkin jutella meille netissä siihen tyyliin, että "oon kiinnostunu susta mut kukaan ei saa tietää kosk siis meijän porukan tyttöjen mielest oot kauhee...." ja ehdottelivat sitten ties mitä.
Koulumme ylä-aste ei ollut minusta tarpeeksi tasokas itselleni, joten päätin vaihtaa englanninkieliselle ylä-asteelle monikulttuurisen, suvaitsevaisen koulupaikan toivossa. Näin ei kuitenkaan ollut. Suurin osa luokkatovereistani olivat olleet samalla luokalla koko peruskoulun ajan, eikä kukaan ollut täysin ulkomaalainen. Tässä koulussa hierarkia määrittyi urheiluharrastusten, ulkonäön, sekä koulumenestyksen perusteella. Tämä oli minulle todella uutta vuokra-asutusalueen ongelmaluokan jälkeen.
Tutustuin kaikkiin luokkakavereihin, mutta ajauduin toiseksi alimpaan kuppikuntaan, jossa olivat ulkomailla pitkään asuneet, katolilaiset kympin oppilaat. Näimme vain koulussa, sillä he eivät saaneet käydä juuri missään vapaa-ajalla ja heillä oli rippi-isos-kirkkokuoroharrastusleirejä monta kertaa viikossa. Muut oppilaat tottakai mielsivät minutkin sellaiseksi. Itseäni kiinnosti myös monet sellaiset asiat, joita uudet kaverit eivät hyväksyneet. Lisäksi minulla oli paljon vapauksia, joka varmasti aiheutti kateutta.
Sama meininki poikien kanssa kuin aiemmin. Sorruin kerran antamaan poskarit kaikista kuuluisimmalle urheilijapojalle, johon olin todella ihastunut. Hän haukkui minut netissä. Vaikka olinkin omaan ulkonäkööni tyytyväinen, menestyvä ja kunnianhimoinen nuori, luulin todella, etten kelpaisi kellekään.
9. luokan lopussa aloin seurustella rippikoulussa tapaamani lihavan ernupojan kanssa. Hän oli ainoa kaverini sieltä ja tiesin hänen ihastumisestaan kaiken aikaa. Päätin siis surkeudessani kokeilla, koska olin niin epätoivoinen. Hän oli muuttunut fiksuksi, komeaksi nuoreksi mieheksi ja rakastuimme melkein heti.
Kun kerroin tästä ystävälleni, he tekivät selkäni takana päätöksen lakata puhumasta minulle, sillä en ollut enää heidän, viiden neitsyyden ystävyyden arvoinen. Raivosin heille aikani, mutta pian tajusin sen typeräksi. Minuahan rakastaa joku!
Säilyttäkää arvonne, ihanat tuoreet nuoret, todellisuudessa kiusaaja haluaa varastaa vain itseltään puutuvan rohkeuden olla oma itsensä ilman laumaa. Sinä tiedät sen, mutta hän ei. Olet voittanut jo heti kun ensimmäinen kivi heitettiin.
Nykyisin olen edelleen saman miehen kanssa ja rakastan häntä. Olessamme viime vuoden eronneina, olen myös saanut selville, ettei suihinotoissani todellakaan ole mitään vikaa. Minua kehutaan fiksuksi ulkomaankokemuksieni ja kielitaitoni kanssa. Baareissa ja yökerhoissa en ehdi edes tiskille kun hingutaan tanssimaan ja kehutaan kauniiksi. Eniten lähipiirini ja lukuiset uudet ystävät arvostavat suvaitsevaisuuttani.
Vietin leikki-iän kierrellen Etelä-Eurooppaa vanhempieni mukana ja aloitin koulun 6-vuotiaana Italialaisessa pikkukylässä. Tulin hyvin toimeen muiden lasten kanssa kielestä huolimatta. Paras ystäväni oli kylämme ainoa tummaihoinen tyttö, josta tuli minulle kuin oma pikkusisko. Suomeen tullessani ja Steiner-koulun aloitettuani, minusta tuntui ikäänkuin muut lapset olisivat edelleen olleet erikielisiä. He keksivät pian minut kiusaamisen kohteeksi ja olivat kateellisia minusta. Menin kouluun joka päivä masentuneena ja palasin samassa mielentilassa.
Äitini yritti tehdä kaikkensa, jotta kiusaaminen ja solvaaminen loppuisi. Koulu määräsi minut erilaisiin keskustelutilaisuuksiin ja terapiaan. Kolmen vuoden jälkeen, kun kiusaaminen ei loppunut, eikä minulla ollut yhtään kaveria, vaihdoin koulua.
Mennessäni tavalliseen peruskouluun oletimme, että ongelmat loppuisivat. Sain pian ystäväkseni toisen tytön, joka tuli uutena kouluun. Kuitenkin noin vuoden kuluttua minut leimattiin ernuksi, sillä kaverini oli luokkamme ainoa animesta kiinnostunut oppilas ja hänellä oli paha akne. Puolustin häntä kiusaamistilanteissa ja minusta tulikin "Aknelover". Eli olin heidän silmissään rakastunut häneen, koska kutsuista huolimatta en halunnut vaihtaa kuppikuntaa. Minun ja ystäväni yhteinen kuppikunta sai vuosittain uusia syrjittyjä tyttöjä joukkoonsa. Olimme vahvempia yhdessä, emmekä enää välittäneet kiusaamisesta. Teimme yhdessä samoja typeryyksiä ja kasvunosoituksia kuin muutkin koulussamme.
Pahinta ylä-asteella oli se, kun oli ihastunut poikaan ja tiesi, että oma sosiaalinen asema koulussa estäisi kaikki mahdollisuudet. Monet pojat alkoivatkin jutella meille netissä siihen tyyliin, että "oon kiinnostunu susta mut kukaan ei saa tietää kosk siis meijän porukan tyttöjen mielest oot kauhee...." ja ehdottelivat sitten ties mitä.
Koulumme ylä-aste ei ollut minusta tarpeeksi tasokas itselleni, joten päätin vaihtaa englanninkieliselle ylä-asteelle monikulttuurisen, suvaitsevaisen koulupaikan toivossa. Näin ei kuitenkaan ollut. Suurin osa luokkatovereistani olivat olleet samalla luokalla koko peruskoulun ajan, eikä kukaan ollut täysin ulkomaalainen. Tässä koulussa hierarkia määrittyi urheiluharrastusten, ulkonäön, sekä koulumenestyksen perusteella. Tämä oli minulle todella uutta vuokra-asutusalueen ongelmaluokan jälkeen.
Tutustuin kaikkiin luokkakavereihin, mutta ajauduin toiseksi alimpaan kuppikuntaan, jossa olivat ulkomailla pitkään asuneet, katolilaiset kympin oppilaat. Näimme vain koulussa, sillä he eivät saaneet käydä juuri missään vapaa-ajalla ja heillä oli rippi-isos-kirkkokuoroharrastusleirejä monta kertaa viikossa. Muut oppilaat tottakai mielsivät minutkin sellaiseksi. Itseäni kiinnosti myös monet sellaiset asiat, joita uudet kaverit eivät hyväksyneet. Lisäksi minulla oli paljon vapauksia, joka varmasti aiheutti kateutta.
Sama meininki poikien kanssa kuin aiemmin. Sorruin kerran antamaan poskarit kaikista kuuluisimmalle urheilijapojalle, johon olin todella ihastunut. Hän haukkui minut netissä. Vaikka olinkin omaan ulkonäkööni tyytyväinen, menestyvä ja kunnianhimoinen nuori, luulin todella, etten kelpaisi kellekään.
9. luokan lopussa aloin seurustella rippikoulussa tapaamani lihavan ernupojan kanssa. Hän oli ainoa kaverini sieltä ja tiesin hänen ihastumisestaan kaiken aikaa. Päätin siis surkeudessani kokeilla, koska olin niin epätoivoinen. Hän oli muuttunut fiksuksi, komeaksi nuoreksi mieheksi ja rakastuimme melkein heti.
Kun kerroin tästä ystävälleni, he tekivät selkäni takana päätöksen lakata puhumasta minulle, sillä en ollut enää heidän, viiden neitsyyden ystävyyden arvoinen. Raivosin heille aikani, mutta pian tajusin sen typeräksi. Minuahan rakastaa joku!
Säilyttäkää arvonne, ihanat tuoreet nuoret, todellisuudessa kiusaaja haluaa varastaa vain itseltään puutuvan rohkeuden olla oma itsensä ilman laumaa. Sinä tiedät sen, mutta hän ei. Olet voittanut jo heti kun ensimmäinen kivi heitettiin.
Nykyisin olen edelleen saman miehen kanssa ja rakastan häntä. Olessamme viime vuoden eronneina, olen myös saanut selville, ettei suihinotoissani todellakaan ole mitään vikaa. Minua kehutaan fiksuksi ulkomaankokemuksieni ja kielitaitoni kanssa. Baareissa ja yökerhoissa en ehdi edes tiskille kun hingutaan tanssimaan ja kehutaan kauniiksi. Eniten lähipiirini ja lukuiset uudet ystävät arvostavat suvaitsevaisuuttani.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.