Väärä tuomio

Yks kaveri potki kuoliaaksi yhen ihmisen. Tää ihminen ei kuollut heti vaan eli pari päivää tuskissaan, kivuissaan, ei kukaan tullut pelastamaan, kunnes kuolema tuli ja armahti.
Tämän tappajan tuomiota lievensi se, ettei uhri kuollut heti, eli tappajalla ei ollut tarkoitus tappaa, vain pahoinpidellä. Niinpä hän sai tuomion kuolemantuottamuksesta.
Olisi saanut tuomion taposta jos uhri olisi kuollut heti.
Uhri eli paripäivää pahoinpitelyn jälkeen. Mutta ei pystynyt hälyyttämään apua. Rintalasta murskana , kylkiluita poikki, jne. Ei voinut nousta lattialta ei huutaa apua. Kuoleman aiheutti hengityksen hiipuminen.
Minusta tappajan olisi pitänyt saada isompi tuomio, koska uhri kärsi .
2691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minuakin joskus epäiltiin vastaavasta mutta näyttö ei riittänyt. En saanut tuomiota, mikä mielestäni oli oikein, koska ei ollut näyttöä.
Tuosta teosta olisi voinut saada suuremman tuomion tuo kaveri, mutta hänen onnekseen uhri ei kuollut heti.
Kuinka tuomio voisi olla väärä ? LAKI sanoo aika tarkkaan mitä tuollaisista jutuista saa, mielestäni
tekijä sai oikean tuomion.
Kuolemantuottamus, tappo, murha- ne tehdään samalla tavalla, mutta tuomioissa tekojen rangaistuksissa on suuria eroja, riippuen kuoleeko
uhri heti, tunnin kuluttua vai elääkö vielä viikon tai vuoden.
Kyllä itsestäkin joskus tuntuu, tapahtuuko sittenkään oikeus.

Äänestä

Ratkaisiko sukupuoli? Jos nimittäin uhri on ollut nainen eli tekijää huomattavasti heikompi fyysisiltä voimiltaan, on oikeus yleensä katsonut että mies ei olisi kuollut noin keveisiin potkuihin tai lyönteihin. Mutta koska mies ei vihassaan voi erottaa onko hakattavalla tissit vai penis nii oikeus katsoo että oli uhrin omaa heikkoutta kuolla moisiin pikkuläpsyihin. Usein oikeus myös katsoo uskottvammaksi sen että uhri eli vielä muutaman tovin ennen hengen lopulllista lähtemistä joten se on tietenkin oikeuden mielestä lievempää. Vaikka pitäisi kai ajatella että uhrin kituminen on kärsimystä joka pitäisi näkyä rikoksen vakavuudessa. Mutta jokainen kai muistaa että Eveliinan tappajakin selvisi lievällä leikkituomiolla juuri sen perusteella, että tyttö oli todennäköisesti ollut vielä hengissä surmaajan lähdettyä paikalata. Se on siis lieventävää, että jättää uhrin heitteille eikä siis pahempaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuolemantuottamus kirjoitti:

Yks kaveri potki kuoliaaksi yhen ihmisen. Tää ihminen ei kuollut heti vaan eli pari päivää tuskissaan, kivuissaan, ei kukaan tullut pelastamaan, kunnes kuolema tuli ja armahti.
Tämän tappajan tuomiota lievensi se, ettei uhri kuollut heti, eli tappajalla ei ollut tarkoitus tappaa, vain pahoinpidellä. Niinpä hän sai tuomion kuolemantuottamuksesta.
Olisi saanut tuomion taposta jos uhri olisi kuollut heti.
Uhri eli paripäivää pahoinpitelyn jälkeen. Mutta ei pystynyt hälyyttämään apua. Rintalasta murskana , kylkiluita poikki, jne. Ei voinut nousta lattialta ei huutaa apua. Kuoleman aiheutti hengityksen hiipuminen.
Minusta tappajan olisi pitänyt saada isompi tuomio, koska uhri kärsi .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu