Tjänstepension Ruotsissa

Olen asunut ja työskennellyt Ruotsissa ja ollut kunnan ja landstingenin työntekijänä 12 vuotta kokopäivätoimisesti hoitajana ja esikouluopettajana. Selvitin netitse www.minpension.se kautta omaa tulevaa eläkettäni ja ihmeekseni sain todeta, että olen oikeutettu saamaan allmän pension 350 e kuussa 65 -vuotiaana enkä mitään tjänstepension.Minusta ei ole tietoja tjänstepension kohdalla. Mikä tuo tjänstepension oikein on? Pitääkö sitä hakea ja jos niin mistä? Entä sisältääkö allmänpension mahdollisesti työeläkkeen? Onko ajalla merkitystä - olin töissä ja kirjoilla Ruotsissa vuosina 1978-1990.
Ihmettelen tulevaa pientä eläkekertymääni 12 vuodelta, 350 euroa 65 -vuotiaana.
3574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos aloittaja vielä katselee sivustolle, niin kerron:
Tjänstepension on siis se eläke, mikä kertyy työnantajalta ja se ei voi kovin suuri
olla noilta vuosilta.Itsekin ihmettelen miten pieni se minulla tulee olemaan kun ensi kuussa
pääsen ikäeläkkeelle, vain 80 euroissa ja olen työskennellyt 27 v erään kaupungin palveluksessa täällä Ruotsissa.
Eläkesysteemi on paljon huonompi täällä kuin Suomessa.

Äänestä
  • Kiitos kovasti tiedosta. Vastauksenne palvelee varmasti monia muitakin meitä suomalaisia, jotka olemme aikoinaan työskennelleet Ruotsissa. On totta, että eläkesysteemi on heikompi Ruotsissa. Suomessa kun omia tulevia eläkkeitään haluaa tarkastella netissä, niin saa todeta, että viranomaisilla on päivän tarkasti selvillä kaikki työsuhteet, joiden perusteella tuleva eläke lasketaan. Teillä on kuulemma joku oranssi kuvert, ehkäpä siellä on merkattuna vastaavat tiedot. Kiitos vastauksestanne vielä kerran, oli valaiseva.

    Äänestä

Allitalli; saat ehka parhaan elakkeen kun anot Takuuelakketta. Se on noin 7800kr/kk. Siihen lasketaan kaikki vuodet EU maassa sen jalkeen kun taytit 16 vuotta. Siis Ruotsin aika + kaikki muu EU maissa vietetty aika. Tays elake on kun vuosia tulee 40 yhteensa. Jos jaa alle saat sen osan eli esim 20 v on 50% elakkeesta. Jos on alle 40v odota kunnes olet 66 v, elake on suurempi ja verot pienemmat.
Kay Tukholmassa (Kungsholmen konttori) Pensionmyndigheten'issa. Ystavalliset tytot laskee ja kertoo Suomeksi kaiken. Hyva palvelu!
PS. Jos elake jaa alle 7800kr muuta Ruotsiin. Saat paljon apua. Mm asuntotukea, koyhyysapua, elamisapua ym. Minun elake- ja avustustulot ovat 3x suuremmat kuin jos olisin Suomessa. Siis paperilla olet Ruotsissa, muuten missa vaan.
Lycka till!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ällitälli kirjoitti:

Olen asunut ja työskennellyt Ruotsissa ja ollut kunnan ja landstingenin työntekijänä 12 vuotta kokopäivätoimisesti hoitajana ja esikouluopettajana. Selvitin netitse www.minpension.se kautta omaa tulevaa eläkettäni ja ihmeekseni sain todeta, että olen oikeutettu saamaan allmän pension 350 e kuussa 65 -vuotiaana enkä mitään tjänstepension.Minusta ei ole tietoja tjänstepension kohdalla. Mikä tuo tjänstepension oikein on? Pitääkö sitä hakea ja jos niin mistä? Entä sisältääkö allmänpension mahdollisesti työeläkkeen? Onko ajalla merkitystä - olin töissä ja kirjoilla Ruotsissa vuosina 1978-1990.
Ihmettelen tulevaa pientä eläkekertymääni 12 vuodelta, 350 euroa 65 -vuotiaana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu