mitä tämä on?

Mulla on pari tosi tosi hyvää kaveria joista toinen on poika. (ite olen siis tyttö) Ollaan tunnettu vasta pojan kanssa melko vähän aikaa (noin 4kk) mutta pystytään puhumaan kaikesta, enkä koskaan ole "luonut" ystävyyssuhdetta näin lyhyessä ajassa. Tiedän pojan entiset tytöt ja pojan maun naisten suhteen etc. Ollaan aika erilaisia ihmisiä ja hän ei tuntematta katsoisi etes muhun päin enkä mä häntä. Ei siis kiinnostava muuta kuin kaveri mielessä.
Pöhnässä tämä kaveri kuitenki yritti suudella. Peräännyin, eikä tämä muistanut sitä tapahtuneen. Sanoi vain olevan hyvä että peräännyin kun ei kaveriin pidä sekaantua. I agree. Enkä tahtoisikaan. Kuitenki kun oltiin molemmat aika pöhnässä ja nukuttiin samassa sängyssä niin kuun muulloinkin alko vain tapahtua. Ollaan kuitenkin oltu ihan kuin ennenkin nyt ja asiasta ei ole puhuttu. Mikään ei tunnu muuttuneen, eikä häiritsevänkään, ainakaan minua. Tiedän että haluan pelkkää kaveruutta ja poika myös, mutta miksi kävi näin? Voinko jatkossakin nukkua pojan kanssa tietämättä ettei tapahdu mitään tai ettei rakas kaverini odota mitään? Auttakaa nyt jotenkin, mitä luulette?
2346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No, musta toi on normaalia... Mä olen suudellu yhtä mun NAIS-puoleista kaveria... se ei muista mitään, ku oli aivan umpitunnelissa, mut mä muistan... #puistatus...# Kännissä tekee kaikenmoisia juttuja...

Äänestä
  • juu on munki naispuoliset kaverit kännissä mua pussannu mutta seksi on ehkä eri asia kuitenkin kaverin kaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuikke kirjoitti:

Mulla on pari tosi tosi hyvää kaveria joista toinen on poika. (ite olen siis tyttö) Ollaan tunnettu vasta pojan kanssa melko vähän aikaa (noin 4kk) mutta pystytään puhumaan kaikesta, enkä koskaan ole "luonut" ystävyyssuhdetta näin lyhyessä ajassa. Tiedän pojan entiset tytöt ja pojan maun naisten suhteen etc. Ollaan aika erilaisia ihmisiä ja hän ei tuntematta katsoisi etes muhun päin enkä mä häntä. Ei siis kiinnostava muuta kuin kaveri mielessä.
Pöhnässä tämä kaveri kuitenki yritti suudella. Peräännyin, eikä tämä muistanut sitä tapahtuneen. Sanoi vain olevan hyvä että peräännyin kun ei kaveriin pidä sekaantua. I agree. Enkä tahtoisikaan. Kuitenki kun oltiin molemmat aika pöhnässä ja nukuttiin samassa sängyssä niin kuun muulloinkin alko vain tapahtua. Ollaan kuitenkin oltu ihan kuin ennenkin nyt ja asiasta ei ole puhuttu. Mikään ei tunnu muuttuneen, eikä häiritsevänkään, ainakaan minua. Tiedän että haluan pelkkää kaveruutta ja poika myös, mutta miksi kävi näin? Voinko jatkossakin nukkua pojan kanssa tietämättä ettei tapahdu mitään tai ettei rakas kaverini odota mitään? Auttakaa nyt jotenkin, mitä luulette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu