Tilanne on tämä. Isällä kaksi lasta edellisestä liitosta (5 ja 13 vuotiaat) ja meillä yhteinen vauva 3 kk. Ed liiton lasten äiti häipyi yllättäen perheen elämästä viime syksynä, ja lapset jäivät kokonaan isälle. Siitä saakka sama laulu - en kuulemma osallistu tarpeeksi.
No, kaikki työmatkat, pitkätkin, olen lapset hoitanut ja muut menot on aina hoituneet, mutta tosi on, että oletan mieheni hoitavan näiden lasten "arkimenot" ja kurahousuasiat päiväkodissa. Aiemmin lasten äiti on nämä hoitanut. Lasten kasvatukseen minulla ei ole sanomista.
Sanomattakin siis selvää, että olen osallistumisaspektista täysin eri mieltä, mutta nyt mietityttää, että onko muissa uusperheissä tosiaan niin, että nainen hoitaa kaikki lapset riippumatta siitä kenen ne ovat? Eikö tuon levelin osallistuminen ole jo paljon, kun apua tosiaan on aina saatavilla, kun sitä pyydetään? Miehelleni pyytäminen on nimenomaan se ongelma, kun avun pitäisi tulla automaattisesti.
Koska oma osallistumiseni ei selkeästi riitä (eli apua saatavilla aina kun tarvis, mutta en automaattisesti hoida esim 5 vuotiaan kurahousuasioita tai hakemisia), yritän pohtia kenen asenteessa on vikaa.
Mainittakoon vielä, että hoidan vauvan täysin yksin, vaikka tämä siis yhteinen lapsi. Näin ollen olen luullut senkin olevan "auttamista", mutta mies ei sitä selkeästi tällaisena koe.
Sanottakoon vielä, että jouduimme tähän tilanteeseen täysin ylllättäen kun olin raskaana lasten äidin ottaessa hatkat.
No, kaikki työmatkat, pitkätkin, olen lapset hoitanut ja muut menot on aina hoituneet, mutta tosi on, että oletan mieheni hoitavan näiden lasten "arkimenot" ja kurahousuasiat päiväkodissa. Aiemmin lasten äiti on nämä hoitanut. Lasten kasvatukseen minulla ei ole sanomista.
Sanomattakin siis selvää, että olen osallistumisaspektista täysin eri mieltä, mutta nyt mietityttää, että onko muissa uusperheissä tosiaan niin, että nainen hoitaa kaikki lapset riippumatta siitä kenen ne ovat? Eikö tuon levelin osallistuminen ole jo paljon, kun apua tosiaan on aina saatavilla, kun sitä pyydetään? Miehelleni pyytäminen on nimenomaan se ongelma, kun avun pitäisi tulla automaattisesti.
Koska oma osallistumiseni ei selkeästi riitä (eli apua saatavilla aina kun tarvis, mutta en automaattisesti hoida esim 5 vuotiaan kurahousuasioita tai hakemisia), yritän pohtia kenen asenteessa on vikaa.
Mainittakoon vielä, että hoidan vauvan täysin yksin, vaikka tämä siis yhteinen lapsi. Näin ollen olen luullut senkin olevan "auttamista", mutta mies ei sitä selkeästi tällaisena koe.
Sanottakoon vielä, että jouduimme tähän tilanteeseen täysin ylllättäen kun olin raskaana lasten äidin ottaessa hatkat.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jokaisessa perheessä asiat hoidetaan eri tavalla, eikä yhtä oikeaa ratkaisua ole. Teidän täytyy keskenänne pystyä sopimaan, mikä on teidän linja. Yksi selvä epäkohta tuossa kuitenkin on. Jos mies edellyttää että olisit nyt se puuttuva äiti noille hänenkin lapsilleen, niin silloin sinulla on oltava myös tasapuolinen oikeus puuttua ja vaikuttaa lasten kasvatukseen. Et ole palvelija, vaan olet äitipuoli. Jos on vastuita, on myös oikeuksia. Sama toisinpäin.
Meillä asiat hoidetaan näin: perheessä on kaksi minun lasta ja yksi miehen. Kaikki tarhaikäisiä. Minä hoidan pääasiassa kaikkien lasten vaatetukseen, ruokailuun yms arkeen littyvät asian lasten ollessa meillä. (Heillä on toinenkin koti.) Minä olen siis se arjen suoriutuja, joka pakkaa tavaroita, kuskaa suksia tarhaan... ja olen sitä ihan samalla tavalla sekä omille että miehen lapsille. Yhteisiä meillä ei ole.
Mies osallistuu aina aktiivisesti auttaen tilanteen mukaan, mutta sellaiset päätökset esimerkiksi vaatevalinnan tai aikataulujen suhteen teen yleensä minä. Ei ole eroa, että kenen lapsi. Mies tekee ne päätöksen silloin, jos minä en ole paikalla. Koska lapsia on kolme ja kaikki aika pieniä, niin monissa tilanteissa tarvitaan meitä molempia aikuisia.
Laatuaikaa vietämme kaikki yleensä yhdessä. Lautapelit, ulkoilut, leikit... Sekä minä että mies osallistumme niihin samalla tavalla.
Kasvatuksen suhteen olemme samalla viivalla kaikkien lasten suhteen. Meillä molemmilla on oikeus vapaasti toimia kasvatustilanteissa, ja keskustelemme yhteisistä linjoista. Homma on toiminut hyvin. Tässäkään ei ole eroa, että kuka on kenenkin lapsi.
Vietämme molemmat myös välillä kahdenkeskistä aikaa jokaisen lapsen kanssa, riippumatta siitä, kumman lapsi on.
Mies osallistuu enemmän suurempiin organisointeihin, kuten automatkan suunnittelu, miettii lomakohteita yms.
Se että minä olen se kurahousuhuolehtija sopii meille, koska minulta se käy selvästi helpommin. Menee rutiinilla. Mies osaa ja tekee jos olen poissa, mutta meille tämä systeemi sopii. Samoin lasten silmissä asia on toimiva, koska kokevat olevansa meidän molempien edessä saman arvoisia.
Aivan hirvittävän terveen kuuloinen järjestely. Meillä ongelma ehkä on siinä, että kumpikaan ei ole luonteeltaan "kurahousuhuolehtija" eikä se ole tyypillistä kummallekaan. Helpottaisi kovasti asiaa, jos esim itse olisin sitä tyyppiä ja se kävisi luontevasti. Yhteinen lapsemme on vasta 3 kk ja vasta opettelen äitiyttä ja siihen liittyviä asioita hänen kanssaan.
Niin - oikeaa vastausta ei ole. Meillä perhe tällä hetkellä jakautunut kuppikuntiin varmaankin juuri tästä syystä. Voi hemmetti että harmittaa, kun ei olla osattu hoitaa näitä asioita ajoissa! Tilanne tuli niin nopeasti päälle ja kriisimoodi auttoi selviytymään siinä hetkessä.
Ei kukaan ole luonnostaan mikään "kurahousuhuoltaja". Teillä nyt on tuollainen tilanne ja siitä kriisistä on selvittävä.
Olet lähtenyt suhteeseen miehen kanssa, jolla on lapsia entisestä suhteestaan. Eikö ikinä käynyt mielessä, että, mitä jos lasten äitiä ei olisikaan? Kuka huolehtisi lapsista?
Eniten ihmetyttää tuo, että miehesi pitäisi osata pyytää apua. Jos kerran näet, että mies tarvitsee apua lasten hoitamiseen, niin miksi et vain auta?
Miehen lapset ovat nyt ilmeisesti pysyvä osa teidän arkeanne, siihen sinun on vain sopeuduttava ja alettava elää sen mukaan.
Ei normaali ihminen rupea kenenkään lapsille äidiksi jos on oma äiti joka ne lapset on halunnutkin, sen kuuluu ne hoitaa. Hyvähän se on ilmaseksi laittaa kersat hoitoon isän luokse jossa lasten rakas äitipuoli heitä ilmaseksi hoitaa ja lapset rakastaa yli kaiken uutta mutsia, mutta silti, jotain korvausta pitää sentään lasten äidin maksaa lastensa uudelle mutsille. Minusta elarit jalapsilisät uuden äidin tilille olisi sopiva korvaus vaikkei riittävä. Mutta sepäs se, laiska äiti ei hoida mutta rahat kepaa. Kuinka moni äiti puoli ees menee katsomaan lasten omaa kotia millaisessa talossa ne asuu ja miten äiti heitä hoitaa? Minusa hänen kuuluu pitää pitää huoli ja opettaa lasten äitiä hoitamaan lapsensa, eikä niin että äiti työntää lapset uuden äidin hoiviin kun itse niin haluaa. Monet lapset tykkää uudesta äiditstä ja se pelottaa omaa äitiä, mutta itse on syypää siihen että äitipuoli joutuu otta vastuun myös lapsista kuin lasten äidistä ja koko suvusta. Pitäisi kehittää joku äidipuolentukipakettti jossa verovapaasti saisi 3000 e kk josta lasten äiti maksaa tieysti suuremman osuuden.
Pissapäälissu pissi kenkääs.
Laatuaikaa vietämme kaikki yleensä yhdessä. Lautapelit, ulkoilut, leikit... Sekä minä että mies osallistumme niihin samalla tavalla......
aaaaaaapuvaaaaaaaaa... heh... imelää ja mitä on laatuaika? Järrrkyttävä sana suomenkielessä....
meillä on adjektiivi aikaaaaa heh... hei haloooooooooooo
Miksi se sana on mielestäsi järkyttävä? Pelkkä sana "aika" voi tarkoittaa myös sitä, että töllö on päällä ja porukka on samassa huoneessa. Tai sitä että kaikki siivoavat samaa taloa. Sen sijaan "laatuaika" perheessä on minun mielestäni sitä, kun vanhemmat antavat jakamattoman huomion lapsille. Vaikkapa pulkkamäessä voi käydä niin, että kuskaa sinne lapset ja puhuu sitten itse tunnin puhelimessa ja katsoo sivusilmällä ettei vahinkoja satu. Tai sitten niin, että heittäytyy lasten touhuun mukaan, ja itselläkin on liukuri pyllyn alla. Ei siinä ole mitään ihmeellisen imelää, vaan kuuluu osana elämää. Aina siihen ei ole aikaa ja mahdollisuuksia, mutta välillä sellaista laatuaikaa on syytä järjestää.
Meidän perheessä on minun lapsi, yhteinen ja puolison.
Oman ja yhteinen lasten tarpeet hoitan vain ja ainoastan minä. Mies yritti että pitää minunkin huolehtia hänen lapsestä myös samalla tavalla.
Kiitos ei.
Sanoin suorraan, hänen lapset eivät saa tulla jos isä ei huolehti niistä. Ruoka, petit, sotkujen siivous kuuluu hänelle. Jos jaa minun niskaan, niin pistän ovet lukkoon.
Miksi voi miksi ihmiset ovat näin katalia. Tulee paha mieli. :(
Jos lähtee suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on lapsia, niin kyllähän se koko paketti pitää ottaa vastaan. Tietysti siis myös miehesi pitäisi tasapuolisesti huolehtia sinun lapsestasi.
Miksi muuten sinä yksin huolehdit yhteisestä lapsestanne????
Sehän on parasta mitä voi olla. Ei kenenkään vieraan pidä alkaa sotkeutumaan toistenlasten asioihin, ei ikinä. Minusta on hyvä että uudet ihmiset itse tajuavat että siitä koituu vaan suuren suurta haittaa jos alkavat haukkumaan toisten lapsia. Hyvä vaan kun hoitaa omansa, muista pitää pitää näppinsä erossa. Sen he ovat nelkaa miehen lapsille kun ovat hänen perheensä rikkoneet. On väärä käsitys että koko paketti pitää ottaa, ei pidä, suurin lahja on se kun osaa pitää itsensä erossa muiden asioista.
Kysyitkö itseltäsi. Sinä tiedät ihan omalta kohdaltasi mitä kataluus on. Olet sitä itse.
On järkyttävää lukea, että molemmilla uusperheen aikuisella on taapero ikäiset lapset ja peräti kaksi vielä, mikä lienee se syy eroon. Vedänkö oikeasta narusta jos sanon, että yllätti perhe-elämä ja sitten löytyi kumppani, mitä teitte ensimmäiseksi, oliko se viihdettä ja sitten tuntui kuin elämä alkaisi uudestaan, mutta tulihan ne lapset sittenkin eli eikö se ole samaa kuin ennekin, tosin lapsethan nyt sitten laitetaan exi:lle ainakin pariksi viikonlopuksi kuukaudessa ja vietetään sitä sinkkuelämää. Tämä mahdollisuus puuttuu ydinperheeltä.
Järkyttävää lasten kannalta, miten te yleensä voitte tehdä näin.
Oliko tämä vastaus tarkoitettu minulle?
Paljon teit päätelmiä ilman mitään tietoa mistään.;) Voin toki oikaista käsitystäsi.
Minä erosin exästä, koska vuosia kestänyt liitto muuttui ensin vain kaveruudeksi ja sitten kävi ilmi, että miehellä on ollut jo kaksi vuotta toinen nainen. Exä oli pettänyt minua aiemminkin, jo vuosia aiemmin kun suhteemme oli vasta tuore. Silloin annoin anteeksi, ja lupasi ettei toistu. Ero oli rauhallinen, ja välit edelleen ok. Erosimme jo kuopuksen ollessa vastasyntynyt, eli vuosia sitten. Tai eropäätös tehtiin jo odotusaikana, mutta päätimme tiiminä kuitenkin hoitaa raskausajan kämppishengessä loppuun, koska kaipasin esikoisen kanssa hoitoapua liian varhaisten supistelujen takia. Perhe-elämä ei yllättänyt, vaan lasten suhteen jakselin hyvin. Lasten isä on kuitenkin ihan asiallinen isä lapsilleen.
Nykyinen mieheni ei ole koskaan ollut parisuhteessa lapsensa äidin kanssa, vaan lapsi sai alkunsa ns. vahingosta. Eli siis mitään varsinaista eroa heillä ei tullut, koska eivät seurustelleet.
Kaikki lapset ovat yleensä joka toinen vkl meillä ja joka toinen vkl toisessa kodissaan. Arkena lapsista kaksi on pääsääntöisesti vain meillä. Mutta kyllä meillä siis on joka toinen pe-su aikaa kaksin parisuhteelle. Emme sitä erikseen ole toivoneet, mutta elämäntilanteen takia nyt vain on niin. Hyvä että lasten toinenkin vanhempi on lasten elämässä läsnä. Me nautimme kuitenkin erityisesti siitä ajasta, kun koko perhe on kasassa. Me molemmat olemme aina toivoneet ihan perinteistä perhemallia, mutta koska joskus elämä yllättää ja asiat ei vaan mene niin, niin onneksi saamme elää nyt uusperheenä hyvin vastaavalla tavalla, kuin eläisimme ydinperheenä.
Meidän lapsettomilla viikonlopuilla aika kuluu yleensä taloa pintarempatessa, kävelyllä käydessä ja rästitöitä tehdessä. Lauantai iltaisin sitten käymme saunassa ja laitamme takkaan tulen. Ihan sellaista rauhallista ja mukavaa rentoutumista yhdessä. Meillä ei ole mitään "menovaihetta" ollut missään vaiheessa.
Mieheni kanssa olen elänyt vajaat 3,5 vuotta. Olemme tunteneet toistemme lapsen siis jo suunnilleen vauvaiästä tai ihan pikkulapsiajasta. Vanhin lapsista on nyt eskari. Nuorin on kohta 4v. Tunsin mieheni jo ennen seurusteluamme, eli ihan tuntemattoman kanssa en suhteeseen lähtenyt. Ei minusta tuntunut että elämä alkaa uudelleen, mutta tuntui tietysti todella hyvältä, että rinnalle löytyi kunnioittava ja rakastava puoliso. Vieläpä sellainen, joka halusi koko paketin: minut ja lapset. Ja jonka myötä minun elämään tuli hänen ihana poikansa.
Lapsista kukaan ei enää muista aikaa, että me emme ole olleet yhdessä. Lapset eivät siis tietenkään ole tilanteesta "järkyttyneitä". :) Sen sijaan jos tämä parisuhde menisi karille, se olisi kaikille lapsille järkyttävää, toisin kuin se, ettei biologiset vanhemmat ole yhdessä. Me siis pyrimme huolehtimaan hyvin tästä perheestä, joka on meille kaikille tärkeä.
"Nykyinen mieheni ei ole koskaan ollut parisuhteessa lapsensa äidin kanssa, vaan lapsi sai alkunsa ns. vahingosta....
Hehee.. ei lapset synny vahingossa, vai vahingossako mies tapasi naisen ja vahingossa meni tämän kanssa sänkyyn???? Kyllä se oli ihan tiedostettu tilanne jossa mies ja nainen tietää mitä voi tapahtua! Vahingossa ei lapset saa koskaan alkuansa.
Laitatte sen 13-vuotiaan auttamaan 5-vuotiaan kanssa ja miksei vauvan kanssa. Ja miehen pitäis nyt ehdottomasti osallistua sen vauvankin hoitoon tasapuolisesti. Muuten ei hyvä heilu jatkossa. Mutta siis kun talossa on teini, niin sille voi oikeasti lykätä aika monia 5-vuotiaaseen liittyviä hommia (kuten ulkoilu, iltapalan antaminen tms). Teinille voi maksaa siitä jotain niin motivaatio säilyy että kestää pienemmän kiukuttelua.