Eli haluaisin kesäksi tonnitöihin. Tiedän kyllä että niitä saa kysymällä, kävelemällä kaupan kassalle ja kysymällä pomoa ja siltä sitten kysytään tai vaikka soittamalla. Ongelmani on että minun pitäisi ilmoittautua työkkäriin että pääsen kuulemma helpommin töihin. Osaisiko joku selittää kuinka ilmoittaudu työkkäriin ja milloin saan tiedon että minut on valittu. Joku selitti että vasta kesällä. Tarkoitus olisi kysyä useammastakin paikasta parista kahvilasta ainakin. Ja olenko liian myöhään liikkeellä ?
Vastaukset 1
Heippa!
Ota yhteyttä oman kuntasi työkkäriin. Tiedot työkkäristä saat esim googlettamalla kuntasi nimen ja työ- ja elinkeinotoimisto. Joihinkin työkkäreihin pitää varata aika, joihinkin voi varmaan kävellä suoraan ovelle. Mutta kannattaa soittaa vaihteeseen, niin osaavat neuvoa sinua paremmin. :) mol.fi-sivustolla löytyy työkkärin avoimet työpaikat, sieltä löytyy myös kesätyöpaikkailmoituksia.
Mene rohkeasti niihin paikkoihin käymään, joihin haluaisit työhön! Se antaa aina itsestä hyvän kuvan. Muista ottaa CV/ansioluettelo mukaan. On hyvä miettiä etukäteen valmiiksi, missä on itse hyvä ja missä olisi vielä kehitettävää ja miksi juuri sinut pitäisi palkata kyseiseen paikkaan. Näitä usein työnantajat kyselevät työhaastatteluissa. Kaikkein tärkein on kuitenkin aina avoin ja positiivinen asenne. Tsemppiä hakuun! :)
Terveisin Venla ja Hanna Jyvässeudun Saappaasta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.951531Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471033- 15906
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40848Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82768- 93746
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17737- 46728
- 14703
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27697- 68682
- 47674
- 59672
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97651Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56595- 46579
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47576Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129557Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31535Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla149534