Apua koiran koulutukseen

Kouluttamaaan

Olemme tässä pitkän harkinnan jälkeen ottamassa Coton de Tulear urospentua. Haluaisin tietää minkä ikäisenä pentua tulisi alkaa kouluttaa ja miten nopeasti siinä pitäisi edetä. Kun joka suunnalta tulee eri tietoa. Ja en ole löytäny oikeaa ratkaisua siihen mitä pennulle kannattaisi opettaa ensin ja muutenkin tulevaisuudessa. :)

4

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koirukoiru

      Eiköhän tuossa asiassa kannata lähestyä koiran kasvattanutta kenneliä Kannattaa jo ennen pennun hankkimista tutustua tulevaan kenneliin ja keskustella tästä asiasta.
      Rotua jo kenties pitkäänkin kasvattaneet ovat kokeneita kyseisestä rodusta.
      Myös koirakoulut voivat antaa esiopetusta, jotta omistaja osaa sitten toimia oikein.

    • Pentua voi alkaa kouluttaa heti sen tultua uuteen kotiinsa. Koulutuksen on tapahduttava mieluiten leikin varjolla ja ihan lyhyinä hetkinä, eli pakkokeinoja ja pelottelua ei pentuun käytetä.

      Pikkupennulla ensimmäiset opittavat asiat ovat oikeastaan tapakasvatukseen liittyviä. Se tarkoittaa siis sosiaalistamista, sisäsiisteyttä, yksinoloa, puremattomuutta, kaikenlaiseen käsittelyyn ja hoitoon totuttamista ja hihnassakävelyn opettelua.

      Sisäsiisteys on tietty se ensimmäinen ja tärkein. Pentu viedään ulos tunnin parin välein tai aina, kun se on syönyt, juonut, nukkunut, leikkinyt tai ollut vaan pitkään sisällä tai autossa. Jos pentu on kasvattajalla oppinut tekemään paperille, voi näitä käyttää varmistuksena siivouksen helpottamiseksi. Pikkupennulle kun sattuu sisällekin vahinkoja, vaikka se olisikin jo oppimassa siistiksi. Kun pentu kasvaa ja pidätyskyky kehittyy, ulkoiluväliä pidennetään vähän väliä. Pennun voi opettaa tekemään asiansa käskystä hokemalla tähän toimenpiteeseen liittyvää sanaa (vaikka pispis) joka kerta pennun kyykistyessä asialle. Sisälle pissimistä tai kakkimista ei huomioida. Jos pentu yllätetään itse teosta, se viedään heti ulos ja vahinko siivotaan vähin äänin. Jos sisäsiisteys yhtäkkiä huononee, voi kyseessä olla sukukypsyyden saavuttaminen tai jokin sairaus.

      Sosiaalistaminen tarkoittaa pennun totuttamista kaikkeen sellaiseen, mitä se tulee elämänsä aikana kohtaamaan. Eli kaikenlaisiin ihmisiin (eri-ikäisiä, -värisiä ja -muotoisia), tavallisimpiin kotieläimiin, ajoneuvoihin ja niillä matkustamiseen, alustoihin ja tiloihin, kodinkoneiden ääniin ja sen sellaiseen. Pentua ei saa pakottaa lähestymään mitään eikä mikään saa säikyttää pentua. On paras, jos pennulle jää miellyttävä vaikutelma uusista asioista. Itse ajoin pentuni kanssa bussilla katselemaan ihmisiä keskustaan ja tunnustelemaan erilaisia alustoja (kiveys, liukas lattia, kaikuva asemahalli yms.). Koska pentu on altis tartuntataudeille, sen pitäisi antaa tavata vain terveitä ja rokotettuja ja ennen kaikkea pentuja kohtaan mukaviksi tunnettuja koiria. Pentua ei myöskään viedä koirapuistoon tai koiratapahtumiin ennen rokotuksia.

      Puremattomuus tarkoittaa vaan sitä, että pentu on usein juuri luovutusiän jälkeen kauhea piraija ja puree ihan kaikkea. Ainakin, jos se on aktiivisen palveluskoirarodun pentu. Sillä tavoin se tutkii maailmaa ja harjoittelee leikkimistä. Pentu irrotetaan kohteestaan ja sille tarjotaan lelu. Vältetään kannustamasta pentua leikkimään ihmisen vatteilla tai ruumiinosilla. Samoin pentu houkutellaan leikkimään leluilla muuten vaan. Lelua kannattaa purra, siitä tulee kiva leikki, ihmisen pureminen taas on tylsää ja ikävää. Jos pentu pöllii vaikka sukat lattialta, voidaan pentua innostaa tuomaan esine omistajalle. Jos se tuo esineen, kehutaan ja kas, noudon alkeet ovat kehittymässä. Tai ainakaan koira ei niin todennäköisesti kehitä varastelutaitoja, joskin omistaja voi alkaa saada "lahjoja". Jos pentu pudottaa tavaran, voidaan myös kehua, ja jos se lähtee karkuun, jätetään pentu huomiotta. Varastelemalla ei saa huomiota ja vastaisuudessa arvoesineet pidetään poissa pennun ulottuvilta.

      Koska coton on turkkirotu, pitää se totuttaa myös turkinhoitoon eli pesuun, kampaamiseen, harjaamiseen ja turkin ajeluun ja leikkaukseen. Tämä koskee myös kotikoiraa. Jos koira käy trimmaajalla, on kaikille osapuolille mukavampaa, jos koira on tottunut trimmaukseen ja pysyy rentona ja rauhallisena aloillaan sen aikana. Kampaaminen ja eri ruumiinosien käsittely yhdistetään makupaloihin ja koiraa ohjataan rauhallisesti sietämään käsittelyä. Koira pitää totuttaa myös trimmauskoneen ääniin. Totutus tehdään pienissä erissä asteittain edeten. Kasvattajalta pitäisi saada ohjeita turkin hoitoon. Koira pitää myös totuttaa hampaiden ja suun tarkistamiseen ja silmien ja korvien katsomiseen sekä kynsien leikkuuseen.

      Yksinoloa voi opettaa jättämällä pennun ensin ihan lyhyiksi hetkiksi yksin ja sitten pidentämällä aikaa. Tosin olisi ihan hyvä, jos pentu saisi ensin kotiutua muutaman päivän perheen seurassa, mutta aina pentua ei voi ottaa loma-aikaan. Lähtiessä ja tullessa ei pentua hyvitellä mitenkään vaan lähtö ja meno ovat tylsiä ja arkipäiväisiä juttuja.

      Hihnaan pentu usein totutetaan sisäsiisteyskasvatuksen yhteydessä. Joillekin pennuille riittää, että hihna vain laitetaan päälle, toisille se pitää opettaa. Vaikka ensin panemalla pieni kevyt panta, sitten siihen narunpätkä hetkeksi laahaamaan perään, sitten voi vähän talutella ja kehua koiraa oikeaan suuntaan kävelystä. Aikanaan naru muuttuu pentuhihnaksi ja sitten aikuisen koiran remmiksi. Jos koira yrittää alkaa vetää, on heti alettava kouluttaa sitä pois vetämisestä, ettei siitä tule tapaa.

      Varsinaisesta tottelevaisuudesta joka koiran tulisi osata luokseulo. Paikallaolo ja seuraaminen ilman hihnaa ovat myös hyödyllisiä. Käskystä irrottaminenkin. Tottelevaisuutta ja temppuja voi opettaa jo pikkupennullekin makupalojen avulla silloin, kun on aikaa, tai vasta vähän myöhemmin.

    • Naksta

      Nami naksutin ja loput ohjeet kasvattajalta :)
      Portilla tilan rajaus jos haluaa luvallisella alueella olevan pennun poissaolojenne ajan lelujen ym. kanssa tsemppiä!

    • klikklok

      Älä ainakaan täältä mitään vinkkejä ota, menet vielä enemmän sekaisin. Jos tuttuja tai kavereita joilla on hyväkäytöksisiä koiria niin kysele heiltä ohjeita mielummin. "namit naksutin yms." ja onnea vaan on kyllä surkein ohje koskaan ensi koran omistajalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2910
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      400
      1307
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe