tanssilavan taikaa

katujen kuningatar vuonna 77

Ystävättäreni oli saanut minutkin lähtemään mukaansa lavatansseihin. Oli kaunis kesäinen ilta ja ystävättäreni oli himotanssija, joten hän asui parketilla. Minä viihdyin paremmin baarin puolella, jossa siemailin siideriä ja katselin ihmisiä. Asuni oli ehkä hieman liian paljastava tanssilavalle, mutta olinhan aloittelija näissä jutuissa. Minihameeni paljasti reittä pitkälti ja jakkuni alla oleva toppikin oli aika antelias.

- Saisikos neidiltä luvan? viereeni ilmestyi vanhempi, tyylikäs mies. Arvioin miehen iäksi noin 40 - 50, eli melkein puolet vanhempi hän taisi minua olla. Vatsaa oli jo tullut, mutta muuten hän vaikutti moitteettomalta. Hymyilin, nousin ja lähdimme tanssilattialle.

Tanssi oli tango. Mies oli loistava tanssija. Olimme ystävättäreni kanssa keskustelleet asiasta ja hän oli sanonut, että hyvät tanssijat olivat hyviä rakastajia. Liu'uin lattialla ja mies tiukensi otettaan. Hänen kätensä lepäsi puolittain takapuolellani ja kuin vahingossa se liukui vielä hieman alemmas. Käsi pyörähti takapuolellani kuin arvioiden...

Tanssimme kaksi tanssia ja mies lähti saattamaan minua ulos. Hänen kätensä oli edelleen takapuolellani ja lähetti pieniä sähköiskuja keholleni. Outs!

- Mitäpä tuumisit, jos menisimme jatkamaan juttua tähän läheiselle huvilalle? mies kysyi. - olemme työkavereideni kanssa siellä yötä ja sinä olet kiinnostava nainen.

Hymyilin miehelle ja sanoin, että sopii minulle. Kävelimme parkkipaikalle päin ja miehen käsi siveli uumaani. Olin tahtomattani kiihottunut...

Parkkipaikalla seisoi hopeinen Mersu. Kuljettajan paikalla istui noin 40 vuotias mies ja hänen vierellään samanikäinen mies. He naureskelivat ja katselivat meitä kiinnostuneina.

- Vai naisseuraa? No, ei panna vastaan.

Menimme takapenkille. Istuuduin seuralaiseni syllin ja lähes samantien hänen kätensä nousivat rinnoilleni. Hän riisui jakkuni ja alkoi hieroa rintojani topin läpi. Etupenkillä istuvat miehet katselivat taustapeilistä. Levitin kokeeksi jalkojani ja apukuskin paikalla istuvalle miehelle avautui näkymä jalkoväliini.

Seuralaiseni riisui toppini ja otti rintani esille niukoista rintaliiveistä. Hän tuntui käyvän jo kuumana. Hän avasi housujensa vetoketjun ja otti esille suonikkaan kalunsa. Samantien nousin sen päälle siirtäen pikkupöksyjäni hiukan syrjään ja se liukui sisääni. Mies otti minua lanteista kiinni. Kumarruin hieman eteenpäin, niin paljon kuin pääsin. Apukuskin paikalla istuva mies ei enää voinut hillitä itseään, vaan alkoi hyväillä toisella kädellä toista rintaani ja samalla hieroa toisella kädellään housujensa edustaa. Suutelin miestä samalla, sain upean orgasmin ja kiljuin haltioissani samalla kun seuralaiseni alkoi murahdellen purkautua sisälleni.

Olimme perillä mökillä. Nousin autosta ja sperma valui reisilleni. Seuralaiseni saatteli minut sisälle ja tarjosi juotavaa. Istuin juomaan olutta sohvalle. Viereeni istahti kuski olutpullo kädessään.

- Saakos kuljettaja palkkansa nyt?

Nousin konttausasentoon ja kaivoin miehen puolikovan kalun housuista. Otin sen suuhuni ja välittömästi sen koko kasvoi huimasti. Mies tarttui hiuksiini ja kyyneleet kohosivat silmiini, kun hän alkoi rytmikkäästi hiuksista kiinnipitäen työnnellä penistään suuhuni. Apukuskin paikalla istunut mies oli heittänyt housunsa ja tuli taakseni. Hän hieroi terskallaan pilluani hetken ja äkkiarvaamatta painoi kullinsa sisääni. Seuralaiseni istui sivummalla ja yritti toipua automatkasta meitä katsellen.

Miehet vaihtoivat pian paikkoja. Kuski oli selvästi brutaalimpi, mutta tässä tilanteessa nautin siitä, sillä hänellä oli myös kaikista suurin elin. Apukuljettaja pisti elimensä suuhuni samalla kun toinen mies työnsi sormensa yhdellä työnnöllä pilluni pohjaan asti. Hän kasteli sen ja siveli sormella hetken peppureikäni ympärystä, kunnes työnsi sormensa sinne. Aivan yllättäen sain orgasmin tuosta äkillisestä tempauksesta, vaikka olinkin sitä koko ajan pidätellyt, jotta se tuntuisi paremmalta. Silmissäni näkyi tähtiä, mutta samalla mies työnsikin suuni eritteistä märän kullinsa pyllyyni. Samantien hän alkoi tahkoamaan kovaa tahtia, vaikka hän näki, että minuun sattui. Hän otti taas hiuksistani kiinni ja samalla toinen mies runkkasi kaluaan huuliani vasten. Kolmas mies oli noussut seisomaan ja puristeli rintojani samalla hokien kuinka herkkua oli katsella nuorta naista pitkästä aikaa. Suuhuni nainut mies sai ensin tarpeekseen ja roiski spermat naamalleni. Peppuuni naiva mies lennätti lastinsa selälleni hiuksistani kiinni pitäen. Kolmas mies runkkasi kaluaan puristellen samalla rintoja ja roiski mällinsä rinnoilleni. Hän levitti ne hellävaroen tisseilleni.

- Lähdetään saunaan, kuljettaja sanoi ja iski minulle irstaasti silmää. Tiesin viettäväni ensi yön hänen vuoteessaan, vaikka minun sitten pitäisikin mennä sinne salaa muilta. Hän osaisi minut kaikkein parhaiten tyydyttää...

0

8566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nyt se syksy on sitten alkanut

        Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
        Maailman menoa
        76
        1255
      2. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

        https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
        Kuhmo
        24
        1235
      3. Olet nainen ollut vaikein rasti

        Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
        Ikävä
        84
        1191
      4. Anteeksi J-mies

        Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
        Ikävä
        129
        975
      5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

        Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
        Tv-sarjat
        7
        968
      6. Riittääkö mahkut

        Kaivattuusi 🤭.
        Ikävä
        63
        874
      7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

        LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
        Ähtäri
        82
        803
      8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

        Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
        Sinkut
        132
        692
      9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

        Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
        Ähtäri
        50
        672
      10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

        Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
        Ikävä
        81
        651
      11. haluatko lopettaa

        ihan lopullisesti
        Ikävä
        146
        574
      12. Miten sinä voit?

        Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
        Ikävä
        91
        557
      13. Tilanteenne

        Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
        Ikävä
        49
        554
      14. Kerro kolme hyvää asiaa

        Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
        Ikävä
        26
        534
      15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

        Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
        Suomalaiset julkkikset
        12
        521
      16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

        Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
        Ikävä
        37
        518
      17. Moottoripyöräonnettomuus

        Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
        Alajärvi
        48
        517
      18. 45
        502
      19. Jos oikeasti haluat mies

        Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
        Ikävä
        88
        494
      20. voi luoja kun uskaltaisin

        laittaa viestiä sinulle...
        Ikävä
        20
        475
      Aihe