Jos antaa pakonomaisesti ja paniikkitilanteessa broidin henkkarit ja siitä sitten saa syytteen niin voiko sitä saada pois rangaistusvaatimuksen vastustamisella. halusin tilanteesta vain nopeesti pois koska oli kiire. En muistanut omia henkkareita ja broidin omat sattu olee sen repussa jota käytin silloin. En hyötynyt enkä olisi voinut hyötyä asiasta mitenkään sillä että annoin broidin henkkarit. Kyse ei ollut kaljan/pelikone/tupakan ostamisesta. Mutta mulla siis oli todella kiire ja vanhemmat töissä (oon alle 18 mut yli 15) enkä ois kerennyt soittaa ja kysyä henkkareita. Ite kun en muista henkkareita ulkoa...
Eli siis hätäännyin ja paniikissa loogisenajattelunkyvyttömänä päätin nopee vain viskasta vuoden nuoremman boroidin henkkarit jost sit jäi kiini. Uskotteko että tästä saisi tuon rikkeen pois koska tosiaan asiasta en hyötynyt enkä olisi voinutkaan hyötyä. Päätöksenkin tein todella kiiressä kykenemättä parempaan loogiseen ajatteluun.
Kiitos paljon avustanne
Eli siis hätäännyin ja paniikissa loogisenajattelunkyvyttömänä päätin nopee vain viskasta vuoden nuoremman boroidin henkkarit jost sit jäi kiini. Uskotteko että tästä saisi tuon rikkeen pois koska tosiaan asiasta en hyötynyt enkä olisi voinutkaan hyötyä. Päätöksenkin tein todella kiiressä kykenemättä parempaan loogiseen ajatteluun.
Kiitos paljon avustanne
Vastaukset 45
Vanhimmat
Jos ei kumpikaan asiasta hyötynyt ja jos tilanne oli tuollainen niin pitäisi syyttäjän kyllä ymmärtää. Suosittelen tekemään tuo vastustaminen ja toivomaan parasta.
Jos sattu olemaan vielä jotain henkisesti painavia asioita tai stressaavia asioita joilla todellakin voit osoittaa että olit todellakin kiireessä ja stressi/paniikkitilassa jonka takia annoit veljesi henkkarit kannattaa mainita ne. Mutta uskon kyllä että tuo menee läpi kun jos siitä et sinä/veljesi hyötynyt
Otetaas nyt ihan alusta.
Oletko saanut rangaistusvaatimuksen vai syytteen? Kenelle olet näyttänyt broidisi henkkareita ja mikä on ollut se tilanne, että sinulta on niitä pyydetty? Miksi ihmeessä sinulla on broidisi henkkarit mukana, mutta ei omiasi? Olet yli 15-vuotias, mutta et todellakaan kykene muistamaan syntymäpäiväsi lisäksi neljää merkkiä? Ilmeisesti et muista myöskään koko nimeäsi, koska ainakin poliisi kyllä löytää sinut sillä rekistereistään ilman henkilötunnustakin.
Aika isoja aukkoja, jotta voisi vastata kunnolla.
Kyllämenee:n neuvoilla ei ole mitään totuuspohjaa. Pelkkää toiveajattelua. Jos todella olet täysi-ikäisyyttä lähestyvä ihminen, ja antanut viranomaiselle väärät henkkarit tai petosta yrittänyt (kyllä, yrityskin on rangaistavaa, vaikka se ei onnistuisikaan), niin kyllä siitä sakot ansaitsee.
Kyllä syyttäjä vie asian tuomioistuimen ratkaistavaksi aina silloin kun vastustaminen koskee muuta kuin rahamäärää, jos rangaistusmääräystä vastustetaan.
Toinen asia on sitten, hyväksyykö tuomioistuin syytetyn selityksen ja jättää hänet rangaistukseen tuomitsematta.
Tarkastajalle annoin broidin henkkarit ja siis mulla sattu olemaa ne broidin henkkarit koska oli broidin reppu mukana. Oli kiire jäädä pysäkillä pois niin ajattelin että annan nää mielummi tästä että pääsisin nopeesti pois. Mullakin oli siis voimassa oleva matkakortti, mutta se oli jäänyt kotiin. Niin sen sijaan että jäisin junaan soitteleemaan vanhemmille jotka oli duunis et mikä oli mun sotu nii siin ois menny törkeen kauan.
Mun oli siis pakko jääädä seuraavalla pysäkillä kosk muute ois ollu älyttömän tärkee tapaaminen todella myöhässä, sillä olin jo 5min myöhässä. Haluisin viel korostaa sitä et molemmil oli voimassa oleva matkakortti, eli mitään hyötyä ei pyritty tavoittelemaan. Siin vaihees meni myös sellasee paniikki tilaa kun tiesin että olin myöhässä tapaamisesta ja jos en saisi sitä tilannetta ratkaistua nopeesti niin se tapaaminen jäisi kokonaan välistä.
Niinpä paniikissa loogista ajattelua käyttämättä annoin broidin tunnukset jotka siis oli sen repussa jota käytin (hänen luvallaan tietysti). Eli siis en todellakkaan tehnyt tätä "tahallani" koska todellakin meni nii paniikkii siit tärkeästä tapaamisesta josta olin jo myöhässä. En myös pyrinnyt tavoittelemaan mitään hyötyä koska molemmilla oli siis voimassa olevat liput (mulla ja broidilla) halusin vaan tilanteesta nopee pois.
Kyllä tuo minusta vaikuttaisi sellaiselta tapaukselta että tuo saattaisi mennä läpi. Jos tapahtumat siis meni kuten sanoit. Aika usein näissä auttaa se että jos menee puhumaan jonkun sosiaalityöntekijän kansas (jos ehdit sinulla viikko aikaa tehdä valitus). Samalla kertoisit tapahtuman niille ja ne tulkitsis että puhutko totta vai et.
Lopulta ne kirjoittavat tilanteesta virallisen selosteen jonka voit liittää valitukseen mukaan. Nuorien tapauksista juuri tämä sosiaalityöntekijän virallinen seloste saatta olla se ratkaiseva tekijä. Varsinkin jos nuo tapahtumat todella tapahtuivat noin ja se sossutyöntekijä sanelee paperille asiat tuolla tavalla.
En kuitenkaan suosittele huijaamaan yhtään mitään sosiaalityöntekijöille sillä se koituu sinua vastaan varmasti!!! Eli ole rehellinen ja selitä asiat miten ne ovat sillä jos syyttäjä ei hyväksy valitustasi se menee esitutkintaan ja käräjille. Katsokin että tää on viimeinen kerta kun näin käy.
Jos syyttäjä on armelias ja hyväksyy tämän kerran toista kertaa ei sitten anteeksi annetakkaan.
No jos tapahtumat on mennyt ihan tuolla tavalla ja saat jonku paperin sosiaalityöntekijältä niin toi syyte voidaan kumota syyttäjän toimesta. Jos kyse siis oli oikeasti paniikkitilanteesta ja looginen ajattelukyky oli lähtenyt osittain pois ja hätääntyneenä myöhästymistä varten pelätessä annoit broidis henkkarit. Ainakin ite näen mahdollisena että saat nuo syytteet pois.
Syyttäjät ovat kuitenkin todella usein karuja ja vievät asiat ihan käräjille saakka. Yleensä käräjien päätös on sitten hellempi ja siis saattaa olla että se kumotaankin vasas käräjillä.
Kolmas vaihtoehto on että joudut ottamaan vastuun teostaisi, Käytännössä tää on tälläne 50/50 tilanne. Onnea vaan
Mitäs mieltä muut muuten on jos täällä on vielä muitakin?
Joo, käräjille menevä asia on nimeltään, matkalippujen tarkastajan erehdyttäminen. On tyhmä teko vastustaa rv:tä. Häviö käräjillä on varma, armoa ei oikeudessa tunneta.
Oikeus vahvistaa rv:n ja määrää vielä sen päälle maksettavaksi todistelukulut.
Haloo tollo, älä kuleksi ihmisten ilmoilla jos älli on tuolla tasolla!
Noniin. Nyt oli jo paljon paremmat tiedot.
Tarkastajalle väärän henkilötiedon antaminen todellakin on kiellettyä. Olen kuitenkin eri mieltä 8-6:n kanssa siitä missä. Vuonna 2006 on tehty lakiin joukkoliikenteen tarkastusmaksusta muutos, jonka mukaan väärän henkilötiedon antaminen rangaistaan rikoslain mukaan.
"12 § (8.6.2006/448)
Matkustajan rangaistusvastuu
Rangaistus tässä laissa tarkoitetun tarkastajan tai järjestyksenvalvojan vastustamisesta säädetään rikoslain 17 luvun 6 §:ssä ja rangaistus väärän henkilötiedon antamisesta rikoslain 16 luvun 5 §:ssä."
RL 16:5 puolestaan on yleinen väärän henkilötiedon antaminen
"5 § (24.7.1998/563)
Väärän henkilötiedon antaminen
Joka erehdyttääkseen viranomaista ilmoittaa nimensä väärin tai antaa muutoin henkilöllisyydestään väärän tai harhaanjohtavan tiedon taikka sanotussa tarkoituksessa käyttää toisen henkilötodistusta, passia, ajokorttia tai muuta sen kaltaista todistusta, on tuomittava väärän henkilötiedon antamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."
Ja sinun paniikinomaisen ratkaisusi puolesta ei puhu se, että olit jo alunperinkin noussut kyytiin ilman matkalippua. Tiesit varmaan, että ei sekään ole ihan tarkalleen ottaen ole luvallista.
Paras keino olisi tuo mitä 7-6 (lieneekö sama kuin 8-6?) esittää, eli koita vedota näihin "paniikkeihisi" ja vastaaviin siten, että sinut jätetään rangaistukseen tuomitsematta.
Siitä säännellään rikoslain 6. luvussa:
"12 § (13.6.2003/515)
Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen
Tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, jos:
1) rikosta on sen haitallisuuteen tai siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä;
2) tekijä on tehnyt rikoksensa alle 18-vuotiaana ja teon katsotaan johtuneen ymmärtämättömyydestä tai harkitsemattomuudesta;
3) rikos on tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettava;
4) rangaistusta on pidettävä kohtuuttomana tai tarkoituksettomana erityisesti, kun otetaan huomioon edellä 6 §:n 3 kohdassa ja 7 §:ssä tarkoitetut seikat tai sosiaali- ja terveydenhuollon toimet; taikka
5) rikos ei yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuksen määrään."
No joo, noin kai se menee, mutta olet unohtanut, että kyse on ´lapsesta´. Ei lapsi ole juristi ja tuskin yksin osaa käräjillä toimia. Oikeusaputoimistosta tuskin juristia rv juttuun riittää. Yksityinen maksaisi enemmän, kuin sakon määrä. Veronmaksajien piikkiin avustajan voisi saada, mutta prosessia ei rv jutussa yleensä laiteta vireille, joten eiköhän viisainta ole mennä isän tai äidin juttusille ja pyytää heiltä rahat sakon maksuun.
Mjoo. Totta tuokin.
Ja sitten alkaa vimmatusti pänttämään päähän sitä sotun loppuosaa ja jotain keinoa, millä muistaa ottaa oman matkalippunsa mukaan.
Toivottavasti vielä luette täällä mutta siis en itsekkään matkustanut ilman lippua. Minullakin on voimassaoleva lippu jonka itseasiassa latasin täyteen 1kk aikaa 1pv ennen tätä tapausta. Olin unohtanut sen kotiin kun olin todella kiiressä sillä huomasin että todellakin olin myöhässä tästä tapaamisesta. Poistun kotoa nopeasti juosten metroasemalle ja lippu oli jäänyt kotiin. Mutta ei ole rikollisuutta matkustaa ilman lippua jos lippu on voimassa muttei mukana.
Juuri tämän myöhästymisen aiheuttavan stressin ja kiiren takia paniikkitilanteessa ja hätääntyneenä löysin sattumalta broidin henkkarit repusta. En kyennyt ajattelemaan viisaammin siinä vaiheessa kun löysin ne sillä minulla oli todella kiire ja seuraavssa pysäkissä olisi pitänyt jäädä pois. Jos olisin jäänyt jaarittelemaan olisivat poistaneet minut junasta, kutsuneet tod.näkösesti vartiat ja selvitelleet henkkareitani. Tässä vaiheessa todella tärkeä tapaaminen olisi jäänyt välistä ja siitä olisi koitunut itselleni todella paljon ongelmia.
Tämä olisi tietysti ollut parempi vaihtoehto että henkkareitani olisi selvitelty sillä tälläistä hässäkkää ei olisi tullut. Mutta tosiaan ei kyennyt juuri tämän tärkeän tapaamisen pienen myöhästymisen ja valtavan stressin takia ajattelemaan loogisemmin. Ja tosiaan piti jäädä seuraavalla pysäkillä missä tarkistajat tulivat niin tämä oli ainoa vaihtoehto siihen kun reppua katsomalla sattumalta löysin henkkarit kun etsin sitä paperia jossa luki että milloin se tapaaminen olisi.
Tuossa yllä selitin vielä hieman tarkemmin nämä tapahtumat. Mielestäni täytän kaikki nuo rikoslaki 6 luku 12§ kohdat. Mitä mieltä sinä/muut ovat? Löytyisikö rikoslaista muita tuomiota lieventäviä pykäliä? Arvostan tätä apuanne enemmän kuin uskoisittekaan sillä niin tyhmältä kun tämä kuulostaa minullakin oli lippu, samoin broidilla jonka henkkarit nyt sattumalta annoin.
Mutta jälkeenpäin oon ihmetellyt että miten ihmeessä en voinut muistaa sotuani. Tämä paniikkitilanne ja hätääntyminen sen ihan varmasti aiheutti. Sillä tuoltapäin tätä lukien saattaa tuntua että tämä on tymin rv jonka voi saada. Koska tosiaa mulla ois ollu se lippu mutta tahattomasti ja ajattelemattomasti näin sitten kävi.
Eli en tosiaan pyrinnyt tavoitteleman mitään hyötyä tästä sillä en voinutkaan hyötyä mitenkään juuri voimassaolevan lippuni takia..
Ei siitä mitään tuomiota tule, tuskin menee kräräjillekään. Tahallisuutta ei voida aukottomasti osoittaa. Siihen voi ja pitää vedota. Mitään juttua ei tuosta saa.
Hoh, hoijaa tätä olematonta tiedon määrää. Vastaavanlaisia tapauksia on ollut vuosien kuluessa esim. pääkaupungin joukkoliikenteessä tuhansia. Joka ikisellä on sama selitys. Sakoksi rv muuttuu silloin, kun syyttäjä sen vahvistaa, tai jos sitä vastustetaan, niin oikeuden langettavalla tuomiolla. Muutoin se on vain ilmoitus, oikealta nimeltä rangaistusvaatimusilmoitus.
Ratkaisevaa syyttäjälle menevässä ilmoituksessa on se, missä ruudussa se kruksi on. Jos on ruudussa, myöntää, niin syyttäjä vahvistaa yleensä ilmoituksen automaattisesti sen jälkeen, kun viikon vastustamisaika on mennyt umpeen.
Jos taas kruksi on ruudussa, kiistää, niin sen jälkeen ratkaisevaa on se, millä perusteella. Jos peruste on panikkiin meno, niin sama peruste on ollut tuhansissa muissakin, joten ei mitään toivoa, että syyttäjä jättäisi sillä perusteella rv:n vahvistamatta.
Oikeus saattaa kyseisellä perustella heltyäkin ja jättää rangaistukseen tuomitsematta, mutta sitä ennen pitää koitella kepillä jäätä ja vastustaa rv:tä, sekä katsoa sitten kuinka oikeudessa käy.
Phah, vai ei tahallisuutta voi aukottomasti osoittaa? Ei sitä tarvitse aukottomasti osoittaakaan. Riittää, että asiasta ei jää järkevää epäilyä. Ja kun aloittaja kertoo, että mukana oli pikkubroidin reppu, josta kaivoi pikkubroidin henkkarit kun halusi vaan päästä tilanteesta pois, ja tiesi, että omat ei ole mukana eikä hetua ulkoa muista, niin eipä siinä jää järkevää epäilyä etteikö broidin henkkari olisi tarjottu tahallaan.
Heh, ensin oli proidin reppu mukana ja kohta olikin oma reppu jossa proidin lippu... :) Tärkee tapaaminen tapauksella joka ei omaa sotuaan muista? Selitykset sivulta 5...
Toivottavasti vielä luette täällä mutta siis en itsekkään matkustanut ilman lippua. Minullakin on voimassaoleva lippu jonka itseasiassa latasin täyteen 1kk aikaa 1pv ennen tätä tapausta. Olin unohtanut sen kotiin kun olin todella kiiressä sillä huomasin että todellakin olin myöhässä tästä tapaamisesta. Poistun kotoa nopeasti juosten metroasemalle ja lippu oli jäänyt kotiin. Mutta ei ole rikollisuutta matkustaa ilman lippua jos lippu on voimassa muttei mukana.
Juuri tämän myöhästymisen aiheuttavan stressin ja kiiren takia paniikkitilanteessa ja hätääntyneenä löysin sattumalta broidin henkkarit repusta. En kyennyt ajattelemaan viisaammin siinä vaiheessa kun löysin ne sillä minulla oli todella kiire ja seuraavssa pysäkissä olisi pitänyt jäädä pois. Jos olisin jäänyt jaarittelemaan olisivat poistaneet minut junasta, kutsuneet tod.näkösesti vartiat ja selvitelleet henkkareitani. Tässä vaiheessa todella tärkeä tapaaminen olisi jäänyt välistä ja siitä olisi koitunut itselleni todella paljon ongelmia.
Tämä olisi tietysti ollut parempi vaihtoehto että henkkareitani olisi selvitelty sillä tälläistä hässäkkää ei olisi tullut. Mutta tosiaan ei kyennyt juuri tämän tärkeän tapaamisen pienen myöhästymisen ja valtavan stressin takia ajattelemaan loogisemmin. Ja tosiaan piti jäädä seuraavalla pysäkillä, mistä tarkistajat tulivat. Ainoa mahdollisuus siihen oli kun etsin repusta tapaamispaperia ja sattumalta löysin broidin henkkarit niin annoin ne vain nopeasti hätääntyneenä ja ajattelemattomana jotta pääsisin pois minun pysäkillä..
Mielestäni täytän kaikki nuo rikoslaki 6 luku 12§ kohdat. Mitä mieltä itse olette? Löytyisikö rikoslaista muita tuomiota lieventäviä pykäliä? Arvostan tätä apuanne enemmän kuin uskoisittekaan sillä niin tyhmältä kun tämä kuulostaa minullakin oli lippu, samoin broidilla jonka henkkarit nyt sattumalta annoin. Eli olisin käytännössä voinut antaa omat henkkarit ja asia ois ollu selvä koska mulla oli lippu, mutta se oli jäänyt kotiin. Siinä tilanteessa sitä ei kuitenkaan ajatellut vaan halusi nopeasti pois jottei myöhästyisi...
Mutta jälkeenpäin oon ihmetellyt että miten ihmeessä en voinut muistaa sotuani. Tämä paniikkitilanne ja hätääntyminen sen ihan varmasti aiheutti. Sillä tuoltapäin tätä lukiessa saattaa tuntua että tämä on tyhmin rv jonka voi saada. Koska tosiaa mulla ois ollu se lippu mutta tahattomasti ja ajattelemattomasti näin sitten kävi.
Eli en tosiaan pyrinnyt tavoitteleman mitään hyötyä tästä sillä en voinutkaan hyötyä mitenkään juuri voimassaolevan lippuni takia..
Kyllä uskon että saat vapautuksen syytteestäsi noilla perusteilla. Ja tosiaan täytät mielestäni pääosin kaikki nuo rikoslain luvun 6 §12 kohdat, joka entisestään lisää syytteen vapautamis mahdollisuutta. Kannattaa käydä jollain virallisella sosiaalityöntekijällä kuten aiemmi joku oli sanonnut sillä jos he tulkitsevat tapahtumat sinun sanojesi mukaan, ja saat ne viralliselle paperille niin liitä ne siihen rv vastustamiseen.
Tämä saattaa olla se ratkaiseva tekijä jos saat viraliset paperit tapahtuneesta. Se oma seloste tapahtumasta niin etköhän TÄMÄN kerran välty syytteistä. Saattaa olla että syyttäjä jopa luopuu syytteistä viemättä tätä käräjille, mutta se vaatisi vähintään tuota sosiaalityöntekijän virallista paperia, varsinkin kun olet alaikäinen.
Muuten tapaus menee tod.näköisesti käräjille ja siellä voit sitten perustella asiaa paniikin, hätääntymisen ohella sekä kertoa ettet yrittänyt saada mitään hyötyä etkä voinutkaan jne. Muista viittaa tohon rikoslaki 6 12§ kohtiin sillä täytät ne käytännössä täydellisesti jos tapahtumat menivät sanojesi mukaan.
Voi huokaus.
Tämä nimimerkki se jaksaa ladella aivan metsään meneviä ohjeitaan eikä edes omaa sisälukutaitoa, jotta voisi lukea ja ymmärtää mitä siinä pykälässä sanotaan.
Ei RL 6:12 nojalla mistään syytteestä vapauteta, eikä se ole mikään RV:n vastustamisen peruste. Se tarkoittaa vain sitä, että vaikka katsotaan rikokseen syyllistyneen, jätetään rangaistukseen tuomitsematta. Katsotaan siis rikoksen kyllä tapahtuneen, mutta olosuhteiden olevan sellaiset, että tarvetta rangaistukseen tuomitsemiselle ei ole.
Aloittaja on ihan kiistatta syyllistynyt rikokseen, ja nuo selitykset eivät sitä poista. Sen sijaan rangaistukselta teoriassa voisi välttyä, jos joku opastaisi kädestä pitäen oikeudessa vetoamaan oikeisiin asioihin. Mutta kuten 8-6 14.3.2015 08:19 kirjoitti, aloittajan tiedoilla varustetun teinin täytyisi vähän saada apua siihen. Muuten on aika huonoa.
Eikä se maailma nyt tietenkään tuohon kaadu. Sakkorangaistus ei oikeasti tule vastaan juuri missään, ja niistäkin vähästä häviää historiatietojen hämäriin muutamassa vuodessa.
Moro voisitko auttaa mua tässä et osaisin sanoa ne oleelliset asiat, jotta sais tän pois voin myös maksaa siitä sinulle haluamasi summan. Koska itellä ei oo varaa maksaa tätä sakkoa
Täh, sakko nuorena henkilönä tehty matkalipppujen tarkastajan erehdyttäminen on joko 4 x 6 euroa = 24 euroa, tai 6 x 6 euroa = 36 euroa.
no mitä helvettiä mulle tuli 84e???? Ja oon 17v ilman tuloja
Eli, sait sakkoja 14 x 6 euroa = 84 euroa. Koska alle 18-vuotiasta rangaistaan 3/4 siitä, mitä 18 vuotta täyttänyttä, niin olet sittenkin rikoksen uusija, väitteestäsi huolimatta, koska rikoksen uusiminen aina korottaa päiväsakon määrää.
Vähän lisää, tuo korotettu päiväsakkomäärä saattaa merkitä myös sitä, että aloittaja on ensikertalainen, mutta on syyllistynyt paitsi matkalippujen tarkastajan erehdyttämiseen, niin myös matkalippujen tarkastajan vastustamiseen. Eli, kaksi rikosta yhdessä sakossa.
Matkalippujen tarkastajan vastustamiseen riittää lain mukaan se, kun ryhtyy vaikeuttamaan tarkastajan tehtävää.
Kyllä tuo menee syyttäjällä läpi. Perustelet tarkasti ja kerrot paniikkitilanteesta ja hätääntyneisyydestäsi. Haet viralllisen paperin tapahtuneesta sosiaalityöntekijältä jos saat sellasen. Osoitat ettet mitään yrittänyt hyötyä tapahtuneesta etkä olisi voinutkaan. Sitten selität taloudellisen tilanteen ettei ole varaa. Jos olet ensimmäistä kertaa poliisin kanssa toimessa ja tämä tapahtuma on mennyt sanojesi mukaan niin kyllä tämä menee melko varmasti syyttäjältä läpi.
"Menee syyttäjältä läpi". Jep niin menee. Oikeuteen asti, jossa tuomari tuomitsee sakkorangaistukseen.
Vai mitä ihmettä oikein tarkoitit tuolla "menee syyttäjältä läpi"?
Ja mikä ihmeen virallinen paperi sosiaalitynöntekijältä? Mistä lähtien sosiaalityöntekijät ovat olleet psykiatreja, jotka kirjoittavat asiantuntijalausuntoja mielenterveyden tiloista?
Hyötyminen tapauksessa tietenkin on se, että ei saa maksettavakseen tarkastusmaksua. Kas kun se tulee maksettavaksi, jos ei ole esittää voimassa olevaa matkalippua.
Tämä kylmenekyl aiempine nimimerkkeineen lienee vain typerä provo. Sen verran ääliömäistä tekstiä tulee.
ööh miten jaksatte jankuttaa että matkustin ilman lippua? Mulla oli se helvetin lippu oli vain jäänyt kotiin? Se on myös todistettavissa matkkortin tiedoista. Ei ole laitonta matkustaa metrossa jos on lippu jäänyt kotiin MUTTA SE ON VOIMASSA. En nyt ymmärrä miten joka ikinen vastaus voi olla "nonni jäit kiinni koska sulla ei ollut lippua". Sanoin ihan ekassa viestissä että mulla oli se lippu voimassa, mutta oli vain jäänyt kotiin
"Hyötyminen tapauksessa tietenkin on se, että ei saa maksettavakseen tarkastusmaksua. Kas kun se tulee maksettavaksi, jos ei ole esittää voimassa olevaa matkalippua."
Itse asiassa ei. Tarkastusmaksun kyllä saa maksettavakseen, mutta se perutaan kunhan käy näyttämässä HKL:n toimistossa voimassa olevan kausilipun:
https://www.hsl.fi/ohjeita-ja-tietoja/nain-kaytat-joukkoliikennetta/liputta-matkustavalta-peritaan-tarkastusmaksu
Aloittaja ei siis todellakaan hyötynyt tuosta toiminnastaan mitään.
"Tarkastusmaksu VOIDAAN HARKINNAN MUKAAN perua, jos matkustajalla on ollut voimassa oleva, henkilökohtaiselle HSL:n matkakortille ladattu kausilippu maksun määräämishetkellä." [korostus tässä]
Lähtökohta tietenkin on se, että se voimassaoleva lippu pitää olla myös mukana (muutenhan koko järjestelmässä nykymuodossa tarkastajineen ei olisi mitään järkeä), ja ilman matkustavalle voidaan määrätä, ja lähtökohtaisesti määrätään, tarkastusmaksu.
Lisäksi RL 16:5 mukainen väärän henkilötiedon antaminen ei edellytä hyötymistä. Se on rikos jo ihan sellaisenaan.
Mitä itse tarkastusmaksun palauttamiseen tulee, niin tietenkin tällainen palautusmenettely vaatisi sitä, että aloittaja ihan rehellisesti olisi tarkastajalle tunnustanut, että sinällään voimassa oleva lippu nyt vaan sattuu olemaan kotona, kun mukana jostain käsittämättömästä syystä onkin broidin reppu henkkareineen. Nyt ei enää toivoakaan.
Tyypillinen tapaus. Jää kiinni liputta matkustamisesta ja menee jostain syystä paniikkiin. Tarkastusmaksusta välttyäkseen antaa toisen henkkarit. Näitä riittää,eikä siinä selitykset auta. Tekee itsensä vaan naurunalaiseksi, jos lähtee oikeuteen selittelemään.
ööh miten jaksatte jankuttaa että matkustin ilman lippua? Mulla oli se helvetin lippu oli vain jäänyt kotiin? Se on myös todistettavissa matkkortin tiedoista. Ei ole laitonta matkustaa metrossa jos on lippu jäänyt kotiin MUTTA SE ON VOIMASSA. En nyt ymmärrä miten joka ikinen vastaus voi olla "nonni jäit kiinni koska sulla ei ollut lippua". Sanoin ihan ekassa viestissä että mulla oli se lippu voimassa, mutta oli vain jäänyt kotiin....
No miten itse jaksat jankata, että et olisi matkustanut ilman lippua. Sinulla ei ollut matkustamiseen oikeutettua lippua mukanasi niinkuin pitäisi. Silloin olet matkustanut ilman lippua. Piste.
Se, että sinulla on kotonasi ollut voimassa oleva lippu, voi HARKINNANVARAISESTI olla peruste tarkastusmaksun perumiselle. Se ei kuitenkaan tee sinua syyttömäksi RL 16:5 mukaiseen väärän henkilötiedon antamiseen.
Usko jo, RL 16:2 mukainen rangaistuksesta vapauttaminen on se apu, johon voit vielä turvautua. Toki oikeudenkäyntikulut siinä kohtaa ylittävät nuo sakkosummat, eli harkita kannattaa kannattaako.
Jos sille tielle lähdet, niin vetoat erityisesti 2. momenttiin: "Olin paniikissa, enkä ymmärtänyt syyllistyväni liputta matkustamiseen koska kotona oli voimassa oleva lippu, ja halusin tilanteesta pois nopeasti koska oikea pysäkkini lähestyi, enkä ymmärtänyt, että väärän henkilötiedon antaminen tarkastajalle on niin vakava teko ja rikos. En ole nuhteettomuuteni vuoksi ennen ollut tekemisissä poliisin tai tarkastajien kanssa (toivottavasti pitää paikkansa, muuten ei toivoakaan), ja tilanne, jossa minua epäillään väärinteosta johti nuoren ikäni vuoksi ymmärtämättömyydessä ja harkitsemattomuudessa tehtyyn typeryyteen".
Lisäksi 1. momenttiin "en hyötynyt väärän henkilötiedon antamisesta mitenkään, koska HKL suuressa ymmärtäväisyydessään perui tarkastusmaksun käytyäni esittämässä voimassaolevan lipun (koita nyt ihmeessä edes tämän verran saada aikaan), eikä HKL:lle ole näin ollen tullut asiasta mitään vahinkoa tai vaaraa, ja syyllisyyteni on näin mielestäni kokonaisuutena arvostellen vähäinen".
Virhe. loppupäässä piti olla RL 6:12, eikä 16:2 kuten kirjoitin.
Kiitosss!!!!! Olet todella suureksi avuksi. Ihanaa kun jaksoit kirjoittaa tuon. Et tiedä paljonko voin kiittää sinua. Enkä ole koskaana aiemmin ollut poliisin kanssa tekemississä enkä tulee koskaan enää olemaan.
Kiitos paljon, kiitos!!!!!!
Yksi kysymys vielä jos luet tätä chattia vielä nin voiko tuohon 1.momenttiin muuten vedota jos sakko menee sovitteluun ja sitä kautta ratkaisuun?
Öö, mihin sovitteluun? Mihin ratkaisuun?
En ole ikinä kuullutkaan, että rikokset viranomaisia vastaan menisivät sovitteluun.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sovittelu
Laitoin viestii sille hsl johtajalle ja se sano et kannattaa tehdä se oikaisuvaatimus se menee sielt varmaankin läpi. Mut se sano et jos se ei jostain syyst mee nii se sano et ne on valmiita sovittelee kosk mitää hyötyy ei pyritty tavoittaa. Esim sellanen ratkasu et tekis jotain työtä tai jotain niille päivän tai kahen ajan.
Tää kuitenkin silloin jos se ei mee läpi siit oikaisuvaatimuksesta, toivottavasti tietysti menee. Mut sitte ei tarttis maksaa sitä mitenkää konkreettisest rahalla va tekis jotain niille, mut se ois ns. sovussa yhteistyössä tehty ratkasu
No nyt ei kyllä HSL:n johtajakaan ole oikein tiennyt mistä puhuu, etkä sinäkään tunnu vieläkään ymmärtävän, että tässä on edelleen kyse kahdesta eri asiasta. 1) Liputta matkustamisesta, josta määrätään lipun hinta ja tarkastusmaksu (tjsp), ja 2) väärän henkilötiedon antaminen viranomaiselle, josta taas rangaistaan sakolla tai vankeudella rikoslain mukaan. Olet siis hölmöillyt samalla kertaa "kaksinkertaisesti", ja kumpikin käsitellään erillisinä asioina. Olisi todellakin kannattanut jättää ne väärät henkkarit näyttämättä, ja tyytyä selvittelemään se liputtomana matkustamisasia ihan omana itsenään.
HSL:n johtajalla varmastikin on valta sanoa siitä, että sinulle ei määrätä tarkastusmaksua, koska sinulla tosiasiassa on ollut voimassa oleva lippu. Se on heidän oikeutensa, koska he ovat sen lipputulon osalta mahdollisen väärinteon uhreja, ja tarkastusmaksukin menisi heille.
Sen sijaan se sakkorangaistus, joka on tulossa väärän henkilötiedon antamisesta on kokonaan toinen juttu. En nyt jaksa enää kahlata tätä koko ketjua läpi enkä muista missä vaiheessa tämä sinun asiasi on menossa. Jos HSL ei vielä ole imoittanut tapausta poliisille, niin voivat toki jättää ilmoittamatta jolloin toki asia ei etene, jos taasen ovat jo ilmoittaneet (kuten asia lieni?), ja siitä on rangaistusvaatimus ("sakko") sinulle kirjoitettu, niin asia on syyttäjän käsissä. Hän (mitä todennäköisimmin) vahvistaa sakon, jos et sitä vastusta, jos taas vastustat, pääset käräjille esittämään kantaasi, kuten täällä on jo kerrottu. Ei tässä vaiheessa HSL ole enää kuin todistajan roolissa.
Väärän henkilötiedon antaminen on rikoslaissa luvussa "Rikoksista viranomaisia vastaan". Ne eivät ole asianomistajarikoksia, eikä niissä "uhrina" ole niinkään se yksittäinen virkamies henkilönä tai tämän työnantajataho, vaan julkinen valta ja viranomaisinstituutioiden asema. Ja koska näin ollen HSL ei ole missään varsinaisessa uhrin asemassa tuon väärän henkilötiedon antamisen osalta, ei ole myöskään mitään konkreettista sovitteluosapuolta, jolle sinä voisit työllä tai muuten rikoksesi sovittaa ilman tuomiota ja rangaistusta (mikä taasen on sovittelun tarkoitus). Se sakko, jonka olet joutumassa maksamaan, ei mene HSL:lle, vaan yhteiskunnalle, jota vastaan olet rikkonut antamalla viranomaiselle (tässä yhteydessä siihen rinnastettavalle tarkastajalle) väärän henkilötiedon.
Toki tuo HSL:n kanta kannattaa myöskin esiin tuoda, jos nyt sitä sakkoa vastustamaan päädyt. Kyllähän se painaa tehtäessä tuota RL 6:12 mukaista päätöstä rangaistuksen tuomitsematta jättämisestä. Mutta edelleen kannattaa ymmärtää, että ei tarkoita sitä, että sinua ei todettaisi rikokseen syylliseksi, ainoastaan sitä, että siitä ei määrätä rangaistusta.
Sen liputta matkustamisen voit siis sovitella keskenäsi HSL:n kanssa. He voivat vapauttaa sinut maksusta, tai hyväksyä sen korvaamisen esimerkiksi työllä. Sen sijaan se väärän henkilötiedon antaminen on rikosasia, ja kokonaan oma prosessinsa.
Lähinnä tarkoitin sitä että jos se tarkastusmaksu sovitellaan niin voiko sitä sovittelua yhdistää tuohon rikoslaskipykälään 6:12. Ilmeisesti voi kuten aiemmin sanoit.
1. momenttiin "En hyötynyt väärän henkilötiedon antamisesta mitenkään ja, koska HKL suuressa ymmärtäväisyydessään ymmärsivät tapahtuneen päättivät he yhteisymmärryksessä ratkaista tarkastusmaksu sovittelun puolella. HKL:lle ei näin ollen ole tullut asiasta mitään vahinkoa tai vaaraa, ja syyllisyyteni on näin mielestäni kokonaisuutena arvostellen vähäinen"
Olisiko tuollainen hyvä vai kuulostaako liian tönköltä? Oisko sulla parempia ehdotuksia että miten sen muotoilisi? Itellä tuli tuollainen ekana mieleen, mutta jotenki kuulostaa tönköltä mitä mieltä itse olet?
Ja kiitos vielä tuosta rangaistusvaatimus selvennyksestä, sekä kaikesta avusta ja ajasta mitä olet käyttänyt auttamiseen. Arvostan sitä paljon :)
1. momenttiin "En hyötynyt väärän henkilötiedon antamisesta mitenkään ja, koska HKL suuressa ymmärtäväisyydessään ymmärsivät tapahtuneen päättivät he yhteisymmärryksessä ratkaista tarkastusmaksu sovittelun puolella molemmille suotuisalla ratkaisulla. HKL:lle ei näin ollen ole tullut asiasta mitään vahinkoa tai vaaraa, ja syyllisyyteni on näin mielestäni kokonaisuutena arvostellen vähäinen"
Lisäsin tuohon: "molemmille suotuisalla ratkaisulla"
Älä nyt viitti. Pakkotilanteessa ja paniikissa ja väärät henkkarit oli IHAN SATTUMALTA mukana.
Kun sinulla oli voimassa oleva matkalippu, kai olet muistanut hakea tarkastusmaksun perumista, pelkkä maksamatta jättäminen ei riitä:
https://www.hsl.fi/ohjeita-ja-tietoja/nain-kaytat-joukkoliikennetta/liputta-matkustavalta-peritaan-tarkastusmaksu
kun sinulla oli voimassa oleva
Olet sakkosi ansainnut! Maksa bois.