Kutsuvieraat

Kunnivierasko

Olinme yli 10-vuotta sitten erään timpan kanssa parhaat kaverit, kunnes vuonna 2004 Timon käytös alkoi muutta. Hän oli kingi-pomo teki mitä tykkäsi ole meitä muita 2v vanhempi oli on nyt tänävuonna 36v äijä.

Meillä oli pitkä historia soitimme n. 4-vuotta samassa bändissä. Timo oli pomona ikänsä vuoksi.

Meillä ei ollut sen suurempaa henk.koht. skismaa Timpan kanssa, Hän kuvitteli olevansa kuningas ja määräili meitä muita vuodeata 1994-2004 juhannus tämän jälkeen timppapotkittiin ulos kaveri porukasta ja hänen kanssaa ei enää kaveerattu. Timppa jäi siis ilman kaveri porukaa kovi olonsa varmasti huonoksi.


Nyt yli 10-vuotta myöhemmin olen alkanut miettiä, että mitä jos uudelleen tapaamme ja keskusteleemme tapauksen viivellä kummankin näköisenä.

En halua satuttaa kaveria hän oli minulle kuin veli 10vuotta muta samalla myös vihollinen 10vuotta, Välillä hän kohteli muita todella huonosti. Henkistä väkivaltaa. Etenkin hualassa hän oli arvaamaton. Hänellä oli oma nätti tyttöystävä, mutta se loppui siihen kun Timo alkoi käydä vieraissa.

Päätimme kaveriporukassa 2004 etei Timoon enää oltaisi yhteydessä. No muta olen alkanuut löystyä. Mitä jos kuitenkin kävisin juttelemassa timon kanssa. Ehkä hän voisi vaimoineen jopa osallistua häihimme. Tosin hänen tulee ensin anta anteeksi minulle, sen jälkeen annan anteeksi hänelle ja vannotaan ettei kaveria enää jätetä..

0

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        172
        1147
      2. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        132
        867
      3. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        84
        793
      4. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        738
      5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        37
        561
      6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        55
        549
      7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        296
        538
      8. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        216
        500
      9. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        50
        494
      10. Pakkomielle

        Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
        Ikävä
        45
        492
      Aihe