En jaksa ymmärtää mistä johtuu sekä täällä että muilla keskutelufoorumeilla huomaamani yksinhuoltajien ylenkatsonta?
Kun ajatellaan tilannetta että parisuhde kariutuu ja äiti ja isä eivät nää enää mahdolliseksi kulkea samaa tietä, vaan ovat yhteisymmärryksessä siitä että koko perheen kannalta olisi parempi kulkea eri teitä. Niin suuri tragediahan se on koko perheelle. Ja tasapuolisesti varmasti yhtä rankkaa kaikille. No lapsi tai lapset sitten jäävät todennäköisesti toiselle vanhemmista niin että toinen on etävanhempi ja tapaa lapsia säännöllisesti tai vähemmän säännöllisesti. Toinen vanhemmista kuitenkin kantaa pääsääntöisesti suuremman vastuun lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan. Ja jostain syystä, jota
en voi käsittää, tämä vanhemmista on yleensä se jota muut (ei yksinhuoltajat, lapsettomat jne...)
halveksivat ja ylenkatsovat.
Kokemuksesta voin kertoa että yksinhuoltajuus ei ole piece of nakki joka hoidellaan vasemman käden pikkurillillä. Se on aika rankkaa varsinkin silloin kun toinen vanhemmista ei ole kykenevä ottamaan minkäänlaista vastuuta niin että toinen voisi joskus luottaa lapsen/lapset hänen käsiinsä.
Silti törmään usein sellaisiin mielipiteisiin että yksinhuoltajat on luusereita, (naispuoliset)huoria, alkoholisteja....jne.
Kuitenkin kun ajattelee että yksinhuoltaja pitää yksin huolta lapsesta/lapsista, siitä että rahat riittää,huoltaa vaatteet,tekee ruuat, käy töissä,
siivoaa...siis kaikesta siitä mistä normaali perheessä molemmat vanhemmat huolehtivat.
Mikä tässä on sitten niin väärin? Onko tässä jotain kadehdittavaa? Mielestäni ei.
Mistä johtuu yksinhuoltajien ylenkatsonta?
Jään odottamaan mielenkiintoisia kommenttejanne...
Kun ajatellaan tilannetta että parisuhde kariutuu ja äiti ja isä eivät nää enää mahdolliseksi kulkea samaa tietä, vaan ovat yhteisymmärryksessä siitä että koko perheen kannalta olisi parempi kulkea eri teitä. Niin suuri tragediahan se on koko perheelle. Ja tasapuolisesti varmasti yhtä rankkaa kaikille. No lapsi tai lapset sitten jäävät todennäköisesti toiselle vanhemmista niin että toinen on etävanhempi ja tapaa lapsia säännöllisesti tai vähemmän säännöllisesti. Toinen vanhemmista kuitenkin kantaa pääsääntöisesti suuremman vastuun lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan. Ja jostain syystä, jota
en voi käsittää, tämä vanhemmista on yleensä se jota muut (ei yksinhuoltajat, lapsettomat jne...)
halveksivat ja ylenkatsovat.
Kokemuksesta voin kertoa että yksinhuoltajuus ei ole piece of nakki joka hoidellaan vasemman käden pikkurillillä. Se on aika rankkaa varsinkin silloin kun toinen vanhemmista ei ole kykenevä ottamaan minkäänlaista vastuuta niin että toinen voisi joskus luottaa lapsen/lapset hänen käsiinsä.
Silti törmään usein sellaisiin mielipiteisiin että yksinhuoltajat on luusereita, (naispuoliset)huoria, alkoholisteja....jne.
Kuitenkin kun ajattelee että yksinhuoltaja pitää yksin huolta lapsesta/lapsista, siitä että rahat riittää,huoltaa vaatteet,tekee ruuat, käy töissä,
siivoaa...siis kaikesta siitä mistä normaali perheessä molemmat vanhemmat huolehtivat.
Mikä tässä on sitten niin väärin? Onko tässä jotain kadehdittavaa? Mielestäni ei.
Mistä johtuu yksinhuoltajien ylenkatsonta?
Jään odottamaan mielenkiintoisia kommenttejanne...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nykyään kyllä pyritään erotilanteessa että vanhemmilla on yhteishuolto ja saavat elää sekä isänsä että äitinsä kanssa - mutta valitettavasti on näitä marttyyriäitejä jotka sitten riistävät lapset isältään. Varmaan se vastuu lapsista on rankkaa mutta vielä rankempihan se on sille osapuolelle joka menettää lapsensa. Kunnia siis yh-vanhemmille mutta vielä suurempi kunnia ja myötätunto etävanhemmille.
OK! Näinkin voi olla. Minun entinen mieheni itkee vieläkin välillä ikäväänsä. On niin kova ikävä lapsia. Se kyllä ymmärrän, mutta toisaalta
olen siinä mielessä ihmeissäni kun ikävä on kova mutta ei ole silti lapsia valmis ottamaan esim. viikonlopuksi. Pari tuntia kerran viikossa.
Jos ajattelen itseäni samassa tilanteessa tiedän että oisin varmaankin jollain lääkityksellä. Vaikka välillä tuntuukin että antaisin lapseni ekalle vastaan tulijalle tosta noin vaan. Kenelläpä meistä ei joskus sellainen olo olisi.
Tarkoitat varmasti tilannetta jossa vanhemman läsnäolo lapsille estetään kokonaan.
Meillä soitellaan kyllä heti jos ikävä iskee. Ja Vaadin exääni tiukasti olemaan lasten kanssa tekemisissä niin paljon kuin hän pystyy.
Etävanhempi suree että on menettänyt lapsensa ja vanhemmuutensa - ei tapaamiset lievennä tätä tuskaa - päinvastoin. On rankkaa kohdata lapsia jonka vanhempi et enää ole. Ajan kanssa ehkä surusta pääsee yli ja voi jopa tavata lapsiaan ja viettää aikaa heidän kanssaan.
Voi olla vaikeaa ymmärtää jos ei itse ole kokenut sitä - ettei enää saa elää lastensa kanssa, olla vastuussa heistä, kasvattaa heitä, saada heidän rakkautta.
Yksinhuoltajien , siis siksi että on yh, arvostelijoiden sivistyksessä on aukko, ovat itse
tuhkaperseitä tai muuten omat asiat pielessä.
Ei arvostelua voi käsittää, enkä moisia arvosteluita ota tosissani.
Suurin osa arvostelijoista on varmasti sellaisia jotka eivät tiedä näistä puuhasteluista mitään, ei ole omia lapsia (onneksi) ja jonnekin heidän täytyy itseään purkaa.
Minua ei mitenkään arvosteta, enkä siitä välitä. Lapsen äiti ryyppää ja rellestää, sai kunnalta asunnon, "eväsrahat" saa tililleen sossusta , kirkko antaa almuja, sellaiseen ihmiseen kannattaa satsatakin !
Lapselle joudun itse palkkaamaan hoitajan silloin kun lapsi on sairas (=usein), olisi kiva viedä lapsi joskus äidilleen, mutta tilanne siellä on sellainen ettei voi lasta jättää,
jotta tällaisia luusereita me yh:t ollaan.
Tehdään kaikki jotta kunnon etävanhempi saa nauttia elämän iloista.
sitä juuri ihmettelen, kun jos olen oikein ymmärtänyt niin me YH:t ollaan kuin 2 luokan kansalaisia?? Jotenkin vaan ei mee jakeluun. Sama se minullekin on mitä tuokin naapuri minusta ajattelee. Ei tahdo tuota aikaa riittää sen murehtimiseen, kun on niin paljon muutakin hoideltavaa.
Jotenkin tuntuu vaan ihan käsittämättömän typerältä kun kuulee kommentteja et ai YH.
Itse koen olevani ihan sama ihminen kuin ennen eroakin. Ehkä himpun oppinut ja vahvempi kuin ennen.
Välillä kun ajattelen omaa tämän hetken tilannettani niin nostan itelleni hattua. En oisi itekkään uskonut pystyväni tähän kaikkeen...
Se johtuu siitä että toiset hyväksyvät kaiken mitä heistä sanotaan. Ei osaa arvostaa itseään, ja siitä se juuri lähtee. Mitä siitä jos joku tollo sinusta sanoo mitä sylki suuhun tuo. No tottakai se satuttaa, mutta kun itse tiedät kuitenkin parhaiten mitä ja mikä olet, se riittää.
Pistä vastaan samalla mitalla, no tietenkin se taas lisää riitaa ja asiat paisuvat ja muuttuvat matkalla, mutta me jokainen yh äiti tiedämme, että olemme samanlaisia ihmisiä kuin silloin ennenkin avioliiton aikana, ei sitä kukaan asiasta tietämätön voi muuttaa.
Äiti on lapselle aina tärkeä, vaikka hän ei täydellinen olisikaan. Samoin isä vaikka ei enää lapsen luona asuisikaan. Mutta ei isä voi vaatia äidin muuttamaan heidän omaa elämää isän mielen mukaan. Nyt äiti ja lapset ovat se perhe, ja he haluavat elää sen omalla tavalla. Se on isän ymmärrettävä. Ei äiti estä lapsia tapaamasta isää varmaankaan kiusallaan, eikä isä saisi aina syyttää siitä äitiä, että äiti estää. Joskus vaan lapset eivät halua mennä ja olla niinkuin isä tahtoo. Ei he aina halunneet silloikaan tehdä kaikkea mitä isä ehdotti, kun yhdessä asuttiin.
Näistä syntyy usein pahojakin konflikteja, että isä alkaa syyttään äitiä kaikesta mikä ei mene isän mielen mukaan, ja silloin äidistä tehdään huora ja huono ihminen, jotta isä pysyy sankarina sekä saa sääliä osakseen!
Jos lapsilta kysytään heistä koskevia asioita, huomaatte miten fiksuja he ovat! He haluavat kyllä olla isän kanssa, mutta ottaen huomioon, heillä on omia menoja, kavereita ym omaa tekemistä, ei silloin aina huvittaisi lähteä, mutta kun ei kehtaa sanoa ei, niin he kokevat sen pakoksi. Antakapa joskus lastenne päättää omista tapaamisista omilla ehdoilla, ei se niin vaikeaa enää olekaan!
Jokainen meistä haluaa lapsemme parasta, mutta onko se parasta jos pakolla kiikutellaan lasta paikasta toiseen tietyllä kellonajalla? Miettikääpä sitä?!
Jos vanhemmat ovat fiksuja niin hoitavat eronsa kunnolla ja varmistavat että lapsella on jatkossa kaksi kotia ja saa kuulua sekä isän että äidin perheeseen. Ei isä ole mikään sukulainen jota tapaillaan silloin kun huvittaa vaan hän on lapsen isä jonka luona asutaan ja eletään - kuten myös äidin luona. Säännöllinen luonapitoaikataulu helpottaa kaikkien elämää - mutta toki pitää pystyä joustamaan sitten puolin ja toisin. Jos lapset saavat elää arkea ja juhlaa kummankin vanhemman kanssa niin etävanhemmuuskin onnistuu. Tästä hyötyy sekä lapset että aikuiset.
Ei lapsilta kysytä joka päivä että huvittaisiko tänään mennä kotiin äidin luo vaan kyllä vanhemmat päättävät näistä asioista. Lapsi tarvitsee turvallisuutta ja rajoja - iän karttuessa niin lapsenkin mielipide pitää tietysti ottaa huomioon myös. Kyllä lapsi/nuori voi lähteä harrastuksiin ja muihin rientoihin sieltä etävanhemmankin luota - tekee vaan hyvää heidän suhteelle että isäkin joutuu tappelemaan kotiintuloajoista jne.
Tämä tietysti vaatii sen että lähivanhempi pystyy luopumaan vastuusta ja antaa tilaa myös toiselle vanhemmalle. Lapsen hyvinvointi pitäisi kuitenkin olla etusijalla - ei se oma marttyyrikruunun kiilloittaminen.
Jep, eron jälkeen lapsilla on kaikkea kaksin kappalein, mitä ei aiemmin ollut, joten ei kun eroamaan, että runsauden sarvi täyttyy!
Kaksi kotia, kaksi kesämökkiä kaksi autoa, kahdet vanhemmat, neljä mummia neljä vaaria, siskoja veljiä kymmenittäin, on vaikka toisille jakaa! On kaksi omaa huonetta, kahdet stereot, tv, videot, sängyt, vaatteita tuplamäärä kaksi kaappia täynnä, on lelut, koulureput, sukset, ..on kahdet tietokoneet, lumilaudat luistimet voi voi vaikka mitä! Kyllä kannattaa. Juu ja viikkorahakin tuplaantuu! Viu!!!!!
meillä ei kyllä näin ole, mutta sinulla on oikeus mielipiteeseesi.
Kyllä tuo eroaminen oli minullekin vaikea paikka, enkä ole siitä mitenkään ylpeä. Lapseni olisin siltä mieluusti säästänyt jos olisi ollut mahdollista.
Kuitenkin näin jälkikäteen katsoen olen edelleen vahvasti sitä mieltä että teimme oikean ratkaisun enkä palaisi entiseen. Maallisen mammonan lisääminen ei kuitenkaan varmasti ole yhdenkään eron syy.
Hei! En ole jaksanut käydä läpi tuota "huimaa" määrää edellisiä viestejä, joten voi olla pientä toistoa kirjoituksessani.
Joka tapauksessa omasta puolestani voin vastata, etten todellakaan inhoa/ylenkatso/hauku kaikkia yksinhuoltajia, olivat he sitten naisia tai miehiä. Päinvastoin, suuresti kunnioitan siinä mielessä, että jaksavat pitää hanskassa yksin lastensa elämät. Sen sijaan ylenkatson ja haukun näitä itsekkäitä sikajuoppoyksinhuoltajia, jotka yrittävät imeä exältään kaiken mahdollisen rahan irti muka lasten parhaaksi ja tällä elatusrahalla sitten elättävät omaa olutmahaansa. Tämä hylkiöyksinhuoltajien ryhmä on luultavasti pienehkö, mutta valitettavan näkyvä. Siksi tämä ylenkatsontakin saa ehkä kohtuuttoman suuret mittasuhteet.
Valitettavasti olen huomannut, että pahimmat verenimijäyksinhuoltajat ovat naisia. Koskaan ei löydetä mitään vikaa itsestään, kaikenlainen kiukuttelu ja isän mustamaalaaminen on "äidinvaistoihin perustuva luontainen naarasleijonareaktio" jne sontaa. Ensin ollaan kenties potkittu mies pellolle kun halutaan elää ihana nuoruus uudelleen, sitten ollaan vinguttu lapset itselleen ja sitten aletaan levitellä isästä sosiaalitädeille perättömiä juttuja. Ja kaiken tämän ohessa kupataan isästä rahaa minkä ehditään.
Lähipiirissäni on muutama tällainen suoraan sanoen hullu yksinhuoltajaäiti, siksi mielipiteeni ovat näin kriittisiä. Todellakin mautonta elää entisen loisena ja ryypätä elatusmaksut ja lapsilisät. Ja kun huolestuneena ilmoitat lastensuojelulle, he vain ainakin täällä lounais-Suomessa hymistelevät vanhaa tuttua virttään siitä, kuinka äidillä on varmasti raskasta ja elämän raskautta on niin ihanan luonnollista ryypätä unohduksiin. Siinä sitten lapset tekevät komeroista ja varastoista pullolöytöjä ja kulkevat ryysyissä, kun äiti purkaa 24/7 äitiyden rankkuutta.
Mielestäni myös sosiaaliviranomaiset ovat osasyyllisiä tähän yh-vihaan. He kun jaksavat loputtomiin ymmärtää ja tukea tätä pientä poloista yh-äitiä, joka läpikäy äitiyden ja naiseuden rankkoja emotionaalisia tiloja ja seli seli. Kukaan ns. tervejärkinen ihminen ei katselisi tuollaista menoa vuosikausia, vaan laittaisi stopin lastenrääkkäykselle. Mutta kun nämä akateemiset ymmärtäjärouvat kuuntelevat ja ymmärtävät loputtomiin.
Eli tsemppiä teille kunnollisille yksinhuoltajille, lapsistanne tulee varmasti fiksuja aikuisia. Sensijaan verenimijä-siiderinlitkijäyksinhuoltajat, sekä näitä ymmärtävät sosiaalitädit, hypätkää jorpakkoon!
Meille tuli perheeseen kriisi ja kun lähdin sitä sitten sossuun ihmettelemään mistä esim. saisimme uuden asunnonjen..kun edellinen meni alta. Muutakin ongelmia oli kuten mulla oli kaksivuorotyö ja pienet lapset jotka olivat jäämässä mulle. joten ongelmaksi muodostui että mistä hoitaja muksuille kun olen iltavuorossa töissä, kun isä ei voinut katsoa lapsia. Sossuvirkailija vaan totesi että etsi itsellesi uusi sellainen työ joka on pelkkä päivätyö. Mietin että miten minä sen tähän hätään nyt sitten kaiken muun lomassa polkaisen niin sossutäti sanoi mulle että "hyvänen aika sentään, olethan sinä kuitenkin ylioppilas, kyllä sinä saat ihan mitä työtä tahansa". Että silleen, olenhan minä jo kyllä muutakin kuin ylioppilas, sellaiseksi kun tulin jo vuonna 1990. Mutta kun satun niin paljon tykkäämään työstäni ja mulla on kivat työkaveritkin.Ei ylioppilas mikään ammatti ole!! Mutta olen eri mieltä siitä että sossussa olisi ihmiset välttämättä akateemisesti koulutettuja. Jos olisivat eivät he tällaista sanoisi kellekään.
Meille tuli perheeseen kriisi ja kun lähdin sitä sitten sossuun ihmettelemään mistä esim. saisimme uuden asunnonjen..kun edellinen meni alta. Muutakin ongelmia oli kuten mulla oli kaksivuorotyö ja pienet lapset jotka olivat jäämässä mulle. joten ongelmaksi muodostui että mistä hoitaja muksuille kun olen iltavuorossa töissä, kun isä ei voinut katsoa lapsia. Sossuvirkailija vaan totesi että etsi itsellesi uusi sellainen työ joka on pelkkä päivätyö. Mietin että miten minä sen tähän hätään nyt sitten kaiken muun lomassa polkaisen niin sossutäti sanoi mulle että "hyvänen aika sentään, olethan sinä kuitenkin ylioppilas, kyllä sinä saat ihan mitä työtä tahansa". Että silleen, olenhan minä jo kyllä muutakin kuin ylioppilas, sellaiseksi kun tulin jo vuonna 1990. Mutta kun satun niin paljon tykkäämään työstäni ja mulla on kivat työkaveritkin.Ei ylioppilas mikään ammatti ole!! Mutta olen eri mieltä siitä että sossussa olisi ihmiset välttämättä akateemisesti koulutettuja. Jos olisivat eivät he tällaista sanoisi kellekään.
suuresti ihmettelen, miksei yksin- ja yhteishuoltajien liitto ole tätä asiaa käsitellyt mitenkään. Jos esim. tummia ihmisiä näin avoimesti syrjittäisiin, haukuttaisiin ja halveksittaisiin, niin moni taho saisi siitä jo tuomion syrjinnästä. Mitä tällaisella liitolla on virkaa joka ei todellisuudessa pidä yksinhuoltajien puolia? Pitäisikö olla erikseen nimenomaan yksinhuoltajien liitto?