Itselläni on 13 ja 14-vuotiaat teinitytöt, jotka joskus hormonihöyryissään pistävät perhe-elämän sellaiseksi hurlumheiksi että välillä joudun taistelemaan tosissani, etten sorru samoihin kasvatusmenetelmiin kuin omat vanhempani eli ruumiilliseen kuritukseen. Itse sain tuossa iässä ihan rehellisiä remmiselkäsaunoja, joita en näin jälkikäteen pahalla muistele. Itse toki olin 14-vuotiaana fyysisesti melko lapsi, en meikannut ja kuljin kuluneissa verkkareissa. Omat tyttöni kun ovat meikattuina ja tiukoissa farkuissaan sellaisia pikkunaisia että toisaalta tuntuisi kornilta ryhtyä heitä piiskaamaan. Olen aina pitänyt tytöille tiukkaa kuria, mutta viime kuukausina on pari kertaa ollut hiuskarvan varassa etten ole tarttunut remmiin. Mutta vielä on selvitty huudolla, kotiaresteilla ja kännykkä ja tablettitakavarikoilla. :) Miten teillä muilla nyt noin nelikymppisillä äideillä. Saitteko itse selkäsaunoja teini-iässä entä oletteko antaneet piiskaa omille lapsillenne?
saitteko piiskaa vielä teini-iässä?
62
12412
Vastaukset
- hubboo
Ruumiillinen kuritus on pahoinpitelyä ja rangaistava teko.
- faij
Kirjotan 40 faijan ominaisuudessa ja ite TODELLA sain remmiä ja piiskaa täysilla paljaalle (70-80 luvulla) ja teini-iässä ja sen ylikin (viimeiset remmitykset 17 vuotiaana..) Mutta oma faijani nyt oli tiukka vanhan kansan kurittaja jolle ainoo kasvatu tapa ylimalkaan oli selkäsauna. sain selkään vielä sen jälkeen ku laki oli tullu mutta alistuin mukisematta loppuun asti eikä ois tullu mieleenkään pistää faijalle kampoihin tai tehdä ilmotus. Ja oon saanu jopa 50 iskua paksulla kaksinkerroin taitetulla nahkaremmillä paljaalle jollon perse olikin verillä ja olin parkunu äänenmurros ääneni käheeksi. 16 vuotiaana sain likkakaverin (nyk. vaimo) nähdenkin remmiä. Nii ymmärrätte etten päässy tästa täysin yli ja käytin selkäsaunaa samalla lailla vanhimpiin poikiini (synt. 89 ja 90) iahn siihen saakka ku he olivat raavaita isoja jätkiä (180 ) 15-16 vuotiaina. nyt he ovat jo ite isiä, vanhemmalla on 2 ja nuoremmalla 1 ja ovat jo sanonee että piiskaavat omiaan tarvittaessa. mutta likkojani en oo piiskannu
- Anonyymi
@ Remmikuria runnaavalle pojalle 16.
- dodijoijrii
Voi taivas! Onko tämä provo? En todellakaan ole saanut piiskaa koskaan, enkä todellakaan ole piiskannut omia lapsiani. Meidän perheeseen kuuluu 3 lasta/nuorta: 12v, 13v ja 15v. Vanhin on poika, kaksi muuta tyttöjä.
Väkivalta lapsia kohtaan on rikos. Siitä seuraa rangaistus. Kaiken lisäksi se jättää usein niin syvät arvet, että väkivaltaa kokenut ihminen ei opi muita keinoja selvitä kiperistä tilanteista, ja toistaa samaa virhettä omassa kasvatuksessaan. Yksi vastaaja on äärimmäisen hyvä esimerkki tästä surullisesta kierteestä, ja sinä meinaat toimia samoin... Etkö voisi katkaista kierrettä? Opeta lapsillesi älykkäämpiä tapoja toimia ristiriitatilanteissa.
Minä en myöskään huuda lapsilleni. Huutava äiti/isä ainoastaan opettaa lapset huutamaan. Joskus olen toki napakasti hetken ääntäni korottanut, mutta sitäkin lähinnä silloin, kun lapset olivat vielä pieniä, eikä keskustelu onnistunut, kun ei lapsen ymmärrys riittänyt.
Kotiarestit, viikkorahojen menetys yms on meilläkin käytössä. Mutta ei pelkiltään, vaan rangaistuksen antoon liittyy AINA keskustelu nuoren kanssa siitä, että mitä hän on tehnyt väärin, ja miksi se on väärin. Vain ja ainoastaan keskustelun kautta tapahtuu pysyvää muutosta. Joskus on vaatinut ensin vaikkapa puolen tunnin puhinaa yksinään, ja vasta sitten on keskusteltu. Pahimmillaan keskustelua tarvitaan tuntikin, että asia menee jakeluun. Edelleen vaadin myös anteeksi pyyntöä, jos lapsi on toiminut tietoisesti väärin.
Kun joskus sattuu huono päivä, niin mietin ahkerasti sitä, kuinka ohimenevä vaihe tänä on. Niin oli esimerkiksi sekin, kun lapset olivat uhmaiässä... ;) Koska selvisimme siitä, niin selviämme tästäkin. Ja kun hoidamme homman kunnolla, kasvaa lapsista fiksuja aikuisia. Väkivallattomia!
Kaikki kolme ovat erilaisia. Poika on selvästi ns. helpoin tapaus, Vähiten vastaan inttämistä, ja tottelee sujuvasti omasta halustaan. Tyttöjen kanssa on enemmän saikkaamista. Kuitenkin kaikkien kanssa on säilytetty keskusteluyhteys.
Minkälaisia ne tilanteet ovat, kun tytöt rassaavat eniten sinua? Onko sääntönne aina johdonmukaisia, ja onko tytöille myös kohtuullisia? Saako hyvällä hyvää?- Anonyymi
Ite kyl mieluummin otin tukkapöllyt ku et oisin joutunut joka kerta johonkin lässyn lää keskusteluun "tämä on väärin koska.." en ollu mikään vajakki et mulle olis tarvinnut selittää miks mutsin rahojen ja röökien varastelu oli väärin:D ja ei, en ole saanut henkisiä traumoja noista tukkapöllyistä.
- EnnenOliEnnen
Kyllä sain. Isä vielä 17-vuotiaalle pojalle näytti ketä on toteltava. Olin olevinani niin aikuista ja varma, että minä itse päätän mitä teen ja selkäsaunalla minua ei enää pelotella. Pappa oli eri mieltä ja rupesi vitan kanssa taivuttelemaan minua. Siihen aikaan lapselta piiskattiin sinni pois. Kyllähän se lähti murkkupojastakin kun pappa koivupiiska paljailla pakaroilla tanssitti.
Oman elämän palat loksahtivat paikoilleen ja isääkin tottelin nöyrästi vielä muutaman vuoden. Minun tahto oli pantu isäpapan taskuun, enkä minä sitä siltä pois saanut ennen kuin vasta armeijaan mennessä. Minusta tuntuu, että meidän sisarussarjassa ei enää kukaan saanut piiskaa tuon jälkeen. Että sellainen vaikutus hyvällä esimerkillä.
Olen minä miettinyt, että miten mun elämä olisi mennyt, jos huoltaja ei olisi onnistunut piiskaamaan minua silloin. Luultavasti lopputulos olisi ollut huonompi kuin nyt. En minä tuttavapiirissäni suinkaan ainut ole joka tuon ikäisenä vielä selkäänsä sai, mutta kun nyt ajattelee asiaa, niin on se 41-vuotiaalle isällenikin ollut rankka homma ryhtyä moiseen. Rankka se oli minullekin, mutta se kamppailu kasvoi ilmeisesti hyvän koron. - Aikalainen.näki
50-60 vuotta sitten vielä 18 vuotiaat tyttäret saivat kotonaan vitsaa paljaalle pyllylle. Jos tanssireisussa meni myöhempään, piti tulla kotiin vitsa mukanaan. Äiti riisututti takamuksen paljaaksi ja polvilleen tuolin päälle takamus pystyssä. Sitten tuli vitsasta 20-30 vihaista roimaisua. Veljet kurkkivat ovista, äiti ei ollut huomaavinaan.
- Anonyymi
Vielä30-35vuotta sitten annettiin Tytöille samoista asiosta vitsaa maalla itse olin monasti Äitin sylissä vielä 15-16V sain koivuvitsaa taisin jopa 16v hakea parikertaa vitsan Äitille valmiiksi luotin Äitiini ei antanut koskaan liikaa vitsaa 10vuotiaasta alkain riisuin itseni valmiiksi menin syliin annoin äitin vitsoa.
- Anonyymi
Äitini oli 50luvun kasvatti oli itse saanut vitsaa melkein 20vuotiaaksi halui antaa myös minulle saman ikäiseksi Äitiei antanut koskaan aheettomasti siksi kunnioitin häntä paljon,huomioin hänen mielipiteensä annoin Äitin Piiskata 18v sain parikertaa remmiä muutaman piiskauksen 19v taisin saata 5kertaaVitsaa kaikesta tästä minulle ei jäänyt mitään pahaa mieleen ihanat Äitin Halaukset Vitsan Jälkeen.
- Fgtrf
Naapurin tädiltäkin tuli piiskaa paljaalle. Ei olisi saanut kiinni eikä muutenkaan väännössä pärjännyt, mutta olisi soitellut kotiin ja kertonut juttujaan. Sitten oltaisi joka tapauksessa menty naapuriin saamaan vitsaa. Housut pois muiden nähden ja vitsat heilumaan
- SelkäsaunaVahingossa
Typeryydet ja huono tilannearviointi johti noloon lopputulokseen. Sain 16-vuotiaana vuosien tauon jälkeen isältä koivuniemeläistä paljaalle ahterille. En uskonut hänen olevan tosissaan, luulin koko hommaa vitsiksi. Siksi en karannut enkä pistänyt kunnolla hanttiin, vähän kiemurtelin ja jotakin selitin vaivautuneena. Kun pappa rupesi repimään housujani alas ja tajusin, että tässä on tosi kysymyksessä olin jo sellaisessa alakynnessä, että en pystynyt estämään ukon (=39-vuotias vanhus) hyökkäystä, sain piiskaa ihan entiseen tyyliin ja kunnolla. Jos olisin tiennyt, että tuon ikäinen vielä piiskataan, niin taatusti olisin viisaammin toiminut.
Vaikka sainkin nuo piiskat mielestäni vahingossa, pelkkää hyväuskoisuuttani, niin en tohtinut pappaa tekkemisilläni haastaa, sen verran voimamieheltä hän tuntui. - Äitinsylissä
Minä sain melko myöhään piiskaa 11 vuotiaana sain ensimäisen kerran piiskaa Äiti riisui minut tappelin vastaan Äiti ei luovuttanut olin lopulta Äitin sylissä pylly paljaana sain vitsaa tappelemisestani enemmän tämän jälkeen en vastustellut annoin äitin piiskata kun oli tarvis monet vitsat haittiin vuosien aikana 16 vuotiaana Ranta saunalla Äiti ropsutteli pyllyllylleni kahtenkesken hain itse välillä vitsan valmiiksi saunalle autoin äitiä viemällä puita saunalle samalla hoitettiin alapäätäni vitsalla vanhempana sain vitsaa enemmän 3-5 minuttia vitsa tanssi pyllylläni oli punainen,kuumottikummasti (ihanasti)
- voikoollatuollaisia
Olisin antanut risua äidilleni.
Järkyttävää.
Kamalia äitiä ja ei ikinä uskoisi jos ei tietäisi.
- puhuaeisaanut
Älä ikinä lyömiseen turvaudu sillä se on heikkomaisinta ja raukkamaisinta.
Hae apua itsellesi. Minua lyötiin kunnes oli niin voimakas että löin takasin.
Minä muistelen pahalla kun sain remmiä ja mistään ei puhuttu.
Älä ikinä lyö! Mieheni ei ole koskaan kärsinyt perhe väkivallasta ja sille ei ole tullut traumoja.
Minua lyötiin pimeessä vesassa ja järkytyin vaikka en ollut mitään ihmeellistä tehnyt muuta kuin varastin viina pullon.
Ei jumalauta en olisi koskaan ketään sen takia pahoinpidellyt.
15v olin niin vahva jo etteí minulle kukaan pärjännyt. Eno kun yritti lyödä niin sai lähteä pois lyötynä. En totellut ja äitini koitti saada veljeään lyömään minua jotta nujertuisin mutta ei onnistunut.
Miksi lyödä? Ja mitä sillä saavutetaan
Kaikesta lyötiin ennen kun ei osattu puhua ja ei vittu että oli vaikeeta ihmisillä puhua! - Ukon-pelossa
Rippikouluikään asti sitä risua ennen sai. Mutta vuosia senkin jälkeen isä ja vanhin veli pelottelivat piiskaamisella. Isä varsinkin oli röyhkeä puheissaan, saattoi vieraiden kuullen uhkailla selkäsaunalla:
–Tarvittaessa minä voin viedät sut saunalle ja antaa kunnolla risua paljaalle perseelle.
– Nyt alkaa tuntua siltä, että kohta haetaan vitsa ja eräs jooperi saa kunnolla selkäänsä.
En minä ainakaan tohtinut enää suutani soittaa tai vastaan pullikoida. Ei ollut tarkkaa tietoa ukon voimista, äkkipikainen se oli ja ilmeisen sähäkkä hommissaan. Jos olisin yhtään enää aukonut päätäni, niin se olisi vaatinut minulta kannanottoa piiskaamisasiaan ja silloin oltiin jo aika vaarallisella alueella.
Vanhin veli matki isän puheita, sille tohdin kuitenkin sanoa takaisin, tosin pidin aina varani, etten ollut liian röyhkeä. - Exsolttupoika
Kun tulin armeijasta kotiini ympäri päissäni, Kaverit kantoivat mut kotiini ja jättivät mut mun vanhemmilleni. Aamulla hirveä huuto mulle ja kun tuli puhelin soitto heille. Heille kerrottiin mitä olin tehnyt ja korvaus lasku tulee isälleni kun heille selviää laskun suuruus. Se oli eka kerta mun eläeissäni kun isäni suuttui mulle oikeesti. Ja vain äitini ansioo että olen vielä elävien kirjoissa. Tuli selkää remmillä kunnolla silloin 70 luvulla. Ja minä maksoin joka pennin isälleni takas ja se piiskasi mut milloin vain sille sopi, Se oli meidän sopimus muuten olis tullut mulle hautajaiset varmasti. Silloin minä oikeesti pelkäsin omaa isääni kun se katseli minua vihaisesti ja omaansa nyrkkiään.
- Anonyymi
Ei uskoisi, että kaksikymppinen jätkä saa vielä piiskaa isältään. Itse pistin stopin sellaisille puuhille 14-vuotiaana.
- Anonyymi
Sain Vitsaa useinvielä 15vuotiaana jopa parin viikon välein tätätyttöä hoitettiin peräpäästä vitsalla omasta syystäni vielä riparin jälkeen olin muutaman kerran kiikkumassa Äitin reisillä sain hyvästi vitsaa pyrstö punaisena nousin Äitinsylistä sain aiheesta.
- Anonyymi
Yksi opettaja keksi aina jotain, jälki-istuntoja ym. Yksi juttu, joka oli myös keksitty, ilmoitettiin kotiin ja siitä seurasi kaiken muun lisäksi armoton piiskakuuri. Oli pakko ottaa vastaan, tai muuten...
Takapuoli oli juomuilla ja hellänä pitkään. Teini-iässä olin, kun olin keskikoulussa, enkä ihan alaluokillakaan. - Anonyymi
Minä olin kulmakunnan paha poika, isottelin, lesottelin ja opetin nuoremmille pahuukisa. Muutaman kerran kun sain rangaistuksen, niin opin käyttäytymään. Sitä kuvitteli olevansa isokin mies, mutta kyllä aina kesyttäjiäkin löytyi. Muutaman kerran sain piiskaakin, ihmeellisintä asiassa oli, että ihailu ja kunnioitus piiskaajaa kohtaan kasvoi räjähdysmäisesti. Kaipa se vaikuttava tekijä oli rajojen asettaminen. Monet haukkumalla ja uhkailemalla yrittivät saada minut kuriin, ei sellaisella ollut vaikutusta. Oli sellaisia miehiä, jotka rätki remmillä, tai antoivat piiskaa paljaalle, sellaisia kyllä kunnioitti ja totteli.
Luultavasti leskiäiti ei edes tiennyt mitä "kulisseissa" tapahtui. - Anonyymi
En minä omia piiskaa mutta miehen lapsia tietenkin
Onneksi itse kasvoin sivistyneessä perheessä, jossa lapsia ei pahoinpidelty.
- Anonyymi
Meillä puhuttiin piiskaamisesta yhtä paljon kuin muut puhuu ilmoista. Isä oli sitä mieltä, että niin kauan kun kotona asutaan noudatetaan hänen sääntöjään. Noista säännöistä muistutettiin usein ja samalla mainittiin aina piiskan mahdollisuus. Ehkä yksi tapaus kymmenestä päättyikin sitten tosi toimiin. Vielä lukioiässä muistuteltiin piiskaamisen mahdollisuudesta, varmasti se myös toteutettiin, mutta varma en ole milloin oli viimeinen kerta. Muistan ajatelleeni, että meidän luokalla ei enää ketään muuta piiskata.
Ukko ylpeili piiskaajan taidoillaan, mainosti mm. armeijassa piiskanneen tupakaverinsa. Saattoi hyvinkin olla totta, mutta mukulojen hiostamiseen sopiva tarina. Armeijassa ollessa en saanut häneltä selkäsaunaa, mutta olin kyllä sen oppinut, että tarvittaessa sekin olisi mahdollista.
Jossain 13-14-vuoden iässä, kun ruvettiin puhumaan piiskaamisesta meikäläinen sai melkoisen seisokin, mutta se laski kyllä heti, kun ukko kävi käsiksi. Tuon ikäisenä selkäsaunoja piti ihan luonnollisena, mutta kuitenkin sitä mietti, että jos purisi sitä kunnolla niin eiköhän loppuisi siihen. 16-vuotiaana sitä jo epäili, että kaikki ei ollut kohdallaan, ei seisokki eikä ukon uskomaton halu piiskata. Tuon ikäisenä vielä pylly paljaana risua äijän polvella, mutta kun oli ilmoitettu, että niin kauan piiskataan kuin kotona asutaan. Ilmeisesti huoltaja oli oikeasti armeijassa kokeillut, että hän hommaan pystyy. Olihan hänellä monta avua siihen hommaan ja runsaasti harjoitusta.
Fetissi siitä syntyi, enkä pysty asiasta keskustelemaan kenenkään kanssa, en missään muodossa. Ja oikea vastaus on, että kyllä on saatu. - Anonyymi
Vitsan Käyttö oli minun kohtallani ihan oikea vaihtoehto ei tietenkään sovi kaikille Äiti antoi kesällä käytimme vitsaa usein murkkuikäisenä jopa viikottain olin Äitin sylissä pyllypaljaana talvella Äiti antoi teinitytölleen Remmiä Paljaallepyllylle vielä ripari ikäisenä sain vitsaa,remmiä ei jäänyt Traumoja.
- Anonyymi
OLEN 60 LUVULLA SYNTYNYT KYLLÄ MUA LYÖTIIN NYRKILLÄ 13-14V TEININÄ OLEN SIIS MIES
- Anonyymi
Ei muita vammaisia taida näillä palstoilla. Minulla on neurologinen sairaus joka vei pyörätuoliin 7 vuotiaana. Se ei selkäsaunoilta säästänyt. 2v alkaen aina 9v asti vitsaa tai remmiä tuli noin 2 kertaa kuussa(5 kertaa oli pahin) säännöllisesti. Äiti ei enää hennonnut sen jälkeen piiskata, kun katseli miten kärsin järjettömistä kivuista yhden kesän pahan tulehduksen takia. Remmi oli kyllä vielä esillä, mutta sitä ei käytetty kertaakaan sen jälkeen. Välillä äiti uhkaili kun riideltiin, että en ole liian vanha saamaan piiskaa. Kovan riidan keskellä äidin kasvoille tuli välillä se ilme, mikä oli lapsena ennen piiskausta ja sanoi että sanakin vielä niin vetelen remmillä niin että tuntuu. Sen verran se piiskauksen uhka vielä pelotti, etten uskaltanut ylittää sitä rajaa ja kokeilla toteuttaako äiti uhkauksensa. Anelin nöyrästi anteeksiantoa äidiltä sen jälkeen. Teini-ikä oli vaikea. Jatkuvaa riitelyä. Äiti epäili kaikkea mitä sanoin valehteluksi tai otti sen loukkauksena. Tukistukset, korvapuustit, luunapit, läppäisyt takaraivoon ja pään kopauttelu kauhalla oli lähes jokapäiväistä. Selkäsaunojen sijaan äiti otti pyörätuolin pois tai lukitsi pyörät ja sitoi kädet kässinojiin. Onneksi äiti koskaan saanut tietää mitä pahuuksiaa tuli tehtyä(varastelua, lunttaamista, ja lintsausta ym.). Remmi olis viuhunut varmasti. Olisin mieluummin ottanut selkään, silloin sain olla välillä rauhassa. Äidille en olisi sitä mistään hinnasta ääneen sanonut.
- Anonyymi
Sain vitsaa vielä 17 vuotiaana haimme äitin kanssa yhtessä vitsan hame,pikkarit pois Äitin syliin ottamaan vitsaa Äiti antoi pikkupiiskauksia ei koskaan mitään kamalia selkäsaunoja naapurin tyttö sai melkoisia höykytyksiä pyrtö oli rantuinen näytimme toisillemme piiskatut peppumme en koskaan saanut minuttia pitempää vitsomista pyllyäpunoitti ja tuntui pikkasen .
- Anonyymi
Isä saattaa vieläkin ohimennen läpsiä pyllylle. Sanoo samalla aina " oletkos taas ollut tuhma "... Jotenkin se on kyllä sellaista leikkiä, emmä tiiä. Oon nyt siis 25v. Teininä sain usein Isältä paljaalle pepulle piiskaa. Usein silloin kun olimme kahdestaan kotona. Joskus vähän häiritsee oliko se jotain pervoiluu... Mutta en voi alkaa syyttämään kun en tiedä. Ja.. Mä pidin siitä ja vieläkin vaan hihittelen jos Isä vähän läpsii, ja joskus ihan vain hyväilee peppua ja pyytää syliin istumaan. Isot kourat, tosi miehekäs. Ja minä tällainen pieni blondi :-)
- Anonyymi
Mulla on pari vuotta nuorempi veli, joka on fyysisesti hyvin voimakas. Hän yritti aina kaapata minulta isoveljen arvovaltaa. Yritin salata omia voimiani, mutta kyllä hän meidän painimatseista pian huomasi, että minä olin pelkkä paperipoika. Muistan kuinka vertasin häntä itseeni, minä olin silloin 18 v ja veli 16 v. Tuon vertailun lopputulokseksi tuli, että hän on kolme kertaa niin voimakas kuin minä. Olimme yhtä pitkiä, mutta hän painoi 90 kg ja minä 60kg. Penkistä hän nosti jo yläasteella yli 100 kiloa eli kolme kertaa niin paljon kuin minä. Kaikissa voimalajeissa hän oli ylivoimainen.
Minä yritin pelastaa arvovaltani rippeitä tekemällä hänelle källejä ja kävelemällä hänen ylitseen missä suinkin voin. Niistä sitten tuli toisinaan fyysistä vääntöä, jotka minä hävisin.
Olin 17-vuotias, kun hän huomasi, että pystyi pitämään minut polviensa päällä mahallani ja samalla leipomaan pakaroitani, ikään kuin piiskaisi minut. Kohta tuon jälkeen tuli ilmoitus, että hän vielä yhden kerran kutsuu Koivuniemen herran kylään ja saan piiskaa ihan oikeasti. Sellainen puhe kuulosti todella hävettävältä ja minä en malttanut olla inttämättä vastaan.Väitin, että ei ole helppo ottaa toiselta housuja alas ja operoida piiskan kanssa, jos toinen pistää täysillä hanttiin. Onneksi veli ei ottanut syttyjä puheistani.
Ajatus oikeista piiskajaisista jäi kuitenkin kaivelemaan minua, vaikka se hävetti, niin samalla se hieman kiehtoi. Jos veli rupeaisi vitsan kanssa taiteilemaan, niin minä pistäisin sellaisen rattaan päälle, että hän varmasti epäonnistuisi. Mietin tarkkaan kuinka puolustaisin housujani, kuinka silppuaisin hänen risunsa, enkä yrittäisi pelkästään karkuun vaan yrittäisin saada hänestä sellaisen lukko-otteen, että hänen olisi pakko luovuttaa.
Pian tuli sekin päivä, jolloin katsottiin pystyykö 16-vuotias ysiluokkalainen veljensä piiskaamaan. - Anonyymi
En suosittelisi ruumiillista kuritusta (=väkivaltaa). Tai voithan tietty kysyä tytöiltä heidän mielipidettään. Olen aika paljon vanhempi, ns. kasarin lapsi/teini aikana jolloin ruumiillinen kuritus oli jo kiellettyä, mutta kyllä sitä vielä jonkin verran käytettiin ainakin vähän pienemmällä paikkakunnalla.
Omassa lapsuudenkodissani niin ei tehty. Mutta olin niin oma-aloitteinen, että noin 14-vuotiaana kerroin isälleni ja äitipuolelleni hyväksyväni ja jopa mielelläni ottavani heiltä vastaan ruumiillista kuritusta kasvatuksellisessa mielessä, jos he näkevät sen tarpeelliseksi. Kyse ei tosin ollut mistään muusta kuin teini-ikään ehtineen tyttären hyvinkin ylikorostuneista ja kieroutuneista mielihaluista. Jälkeenpäin olen ollut hyvin onnellinen, että yhtä kertaa lukuunottamatta tämä ei johtanut mihinkään toimenpiteisiin. Silläkin kertaa enemmän itki äitipuoleni enkä minä, joka häneltä piiskaa sain. - Anonyymi
Minä sain vitsaa9vuotiaasta alkain 11 vuotiaana en antanut Äitn piiskata meni kaksipäivää menin juttelemaan Äitille tapauksesta sovimme Äiti saisi piiskata minut kun tarvitsee homma lähti toimimaan hyvin olimme kahtestaan kun vitsaa käytettiin 13V Äiti pyysi minut syliinsä vitsan jälkeen istuimme sylikkäin halimme jossain vaiheessa olimme taas sylikkäin en tietä oliko vahinko vai tekikö äiti tietylleen huulemme menivät yhteen äiti suukotti minua tuntui hyvälle haluin vitsaa useammin kun olimme kahtestaan tiesin saavani Äitin piiskaamaan kun kiukuttelen kylliksi laitoin itseni valmiiksi piiskaus kuntoon pesin alapääni saunalla vaihtoin puhtaat pikkarit laitoin lyhyen hamosen josta melkein perävilkkui pikkasen kiukuttelua päälle johan haittiin vitsa Äitin Syliin ottamaan vitsaa sitten istuttiin sylikkäin suukot,halimiset olivat tulleet jäätäkseen monet ihanat vitsahetket vietettiin vielä16v sain nauttia hyvistä vitsa hetkistä .
- Anonyymi
Oltiin 17-vuotiaita miehen alkuja serkun kanssa, kun opeteltiin ryyppäämään. Ei mennyt kaikki ihan putkeen. Seuraavana päivänä serkku oli todella kiukkuinen ja antoi minulle ohjausta ihan kädestä pitäen. Oli sen verran iso ja roteva kaveri, että pystyi minut piiskaamaan ihan kunnolla.
- Anonyymi
Muittan kun Äiti Antoi minulle ja siskolleni vitsaa sisko sai vielä 18vuotiaana vaikka oli jo isotissinen,pimppikarvainen sain katsoa kun Äiti antoi sisko potki piiskatessa pimppi vilkkui katsoin ihmeissäni olin 2vuotta nuorempi pikkuveli sisko sai myös katsoa kun minua piiskattiin kaikki tämä oli siihen aikaan luonollista.
- Anonyymi
Vielä 60- ja 70-luvuilla saattoi saada jopa aikuinen mies selkäsaunan. Sodasta tulleet miehet olivat aika karskia porukkaa ja hermot kireällä. Aina ei lyöty puukolla, vaan käytettiin vyötä. Lieneekö ollut voimalaji vai antautuiko toinen piiskattavaksi, ettei sattuisi mitään pahempaa. Minun tietämässä tapauksessa kuitenkin oli yksi piiskaaja. Yksityiskohtia ja syitä ei älynnyt kakarana kysellä, nyt ei ole enää kertojia.
- Anonyymi
Ole nykyaikainen Äiti.Hae kunnalta turvakotia itsellesi kolmeksi kuukaudeksi,
olet sen tarpeessa.Kotiisi tulee Miehesi avuksi kunnalta kotiavustaja joten
kyllä pärjäävät,voit saada itsesi kuntoon hyvinkin ohjatussa turvakodissa.
Palaat sitten takaisin kun olet kunnossa ja pystyyt ottamaan vastuun perheestäsi.
Moi! - Anonyymi
Teini-iän piiskan saannista muistuu mieleen lähinnä se, kuinka paniikki nousi huippuunsa, kun vitsa alkoi purra paljasta ihoa. Eikä siitä mihinkään päässyt ennen kuin parkui kuin pikkumuksu.
- Anonyymi
Yläasteiässä olin vilkas, äänekäs, keskittymiskyvytön ja kouluvastainen. Tämä johti ongelmiin opettajien kanssa. Jos häiriköi tunnilla, opettajat passitti rehtorin puhutteluun. Yleensä puhuttelusta seurasi jälki-istuntoa, josta ilmoitettiin kotiin lapulla, joka vanhempien piti allekirjoittaa. Vanhemmat oli ankaria ja vanhanaikaisia kasvattajia. Remmiselkäsauna oli itsestään selvä seuraus. Sattuihan se, mutta kyllä se häpeä oli paljon pahempi. Pillunkarvat oli jo kasvanut ja joskus saattoi olla menkatkin. Mutta ei auttanut. Remmiä tuli aina paljaalle takapuolelle.
- Anonyymi
Olin Saanut Vitsaa 9vuotiiaasta lähtien Äitiltä noin kerran kuukautessa olin yli13 vuotias kun sain olla Äitin sylissä saamassa vitsaa tykkäsin jotenkin vitsan saannista oli mennyt toistavuotta viime vitsoista haluin kovasti vitsaa olinmelkein 15vuotias sitten tulitilaisuus kokeilla jos saisin vielä vitsaa olisimme Äitinkanssa kahtestaanviikon kiukkuilin,temppuilin kaikellatavalla kolmen päivänjälkeen Äiti haki Vitsan riisui Tyttönsä antoi hyvästi vitsaa vielä 2vuotta myöhemmin olin kiikkumassa Äitin paljailla reisillä.
- Anonyymi
En tiedä olenko saanut yhden vai useamman kerran piiskaa. Ainoa jonka muistan sattui minun ollessani 8. luokalla. Piiskaajana toimi noin kaksikymppinen veljeni. Itse toimituksesta en paljoakaan muista. Sen muistan miten pirun riskiltä veli tuntui. Minulle kai tapahtui jokin "Tukholma syndrooman" kaltainen juttu. Ihailin suuresti veljen temppua, jopa siinä määrin, että kerroin kavereilleni, kuinka veli piiskasi minut.
Ja piirsin salaisen kuvan, jossa veli piiskasi minua. - Anonyymi
Sain Vitsaa vielä 17Vuotiaan a hain itse vitsan monasti isonatyttönä pikkarit pois mekkokorviin Äitin syliin ottamaan vitsaa pyllypunaisena nousin äitinsylistä.
- Anonyymi
Omia lapsiani en ole fyysisesti kurittanut. Itse olen kyllä saanut piiskaa teini-ikäisenäkin. Meitä oli kotona useampia mukuloita, joista minä olin toiseksi vanhin ja vanhin oli myös poika.
Koulujen loma-aikana meidän kakaroiden piti selvitä kotona pitkä päivä omin nokkinemme. Jos ei homma luonnistunut niin veli haki piiskan ja ensimmäinen kuritettava olin minä. Veli oli 2 vuotta minua vanhempi. Hän toimi nykytermein sanottuna kunnianhimoisesti, eli antoi risua paljaalle takapuolelle ihan kuten huoltaja oli näyttänyt mallia. Helpolla se ei tapahtunut, mutta luultavasti hävisin jokaisen matsin. Nuorempia ei enää tarvinnutkaan kurittaa, heille riitti minun varoittava esimerkkini.
Teini-iässä härnäsin veljeä vaikka tiesin mitä siitä seuraa, enkä aina niin tosissani pistänyt hanttiin. Oli jonkinlainen nautinto hävitä veljelle ja salassa ihailin hänen voimiaan. - Anonyymi
Väkivalta kasvattaa väkivaltaa. Minulla väkivaltainen kasvatus ja kamalan vaikeaa terveen parisuhteen luominen. Olen kärsinyt mielenterveysongelmista koko ikäni. Niihin ei saanut mitään apua hakea. Pedofiili meidän suvussa oli kaiken suojeltu keskipiste jota kaikki suojeli. Mitään ei saanut puhua ulkopuolisille.
- Anonyymi
Minä sain piiskaa vielä 15-vuotiaana, mutta siihen aikaan miehet olivat isoja ja pirun vahvoja, jos tarvetta oli, niin varmasti piiskattiin.
Nykyään miehet ovat tavallisen kokoisia eivätkä kovin riskejä, mutta rippikoulupojat ovat kovin pieniä. Niin ne ajat muuttuvat - Anonyymi
Mies anoi tuhmalle vaimolleen remmiö
- Anonyymi
Sain Vitsaa Äitiltä Vielä Aikuisena Äitini oli itse Saanut vitsaa 18 Vuotiaaksi saakka Piti Tätä hyvänä Tapana halui antaa myös minulle Tarvittaissa Emme tapelleet vitsan antamisesta sovimme yhtessä annoin Äitin Piiskata tarpeenmukaan itse sain päättää käytetäänkö vitsaa vai Äitin Farkkuhameenvyötä hain vitsan vielä 17vuotiaana muutamankerran
- Anonyymi
Sain Vitsaa Ja Remmiä Vielä Muutaman Kerran18 Täytettyäni Äitin Kanssa Yhtessä Sovittuna olin 12V Sovimme Äitin kanssa säännöistä Noin 14 vuotiiaana aloin saamaan Remmiä paljaalle Pyrstölleni kukaan ei tietä sitä tunnetta kun aikuinen nainen riisutaan piiskattavaksi minut riisuttiin hellästi siliteltiin pyrstöäni ennen vitsa,remmiä Saantia myös jälkeen tunnelataus olimahtava .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sain Vitsaa Ja Remmiä Vielä Muutaman Kerran18 Täytettyäni Äitin Kanssa Yhtessä Sovittuna olin 12V Sovimme Äitin kanssa säännöistä Noin 14 vuotiiaana aloin saamaan Remmiä paljaalle Pyrstölleni kukaan ei tietä sitä tunnetta kun aikuinen nainen riisutaan piiskattavaksi minut riisuttiin hellästi siliteltiin pyrstöäni ennen vitsa,remmiä Saantia myös jälkeen tunnelataus olimahtava .
Olin Kuin Tulisillahiilillä kun Tiesin saavani Vitsaa tai remmiä Äiti ilmoitti minulle etukäteen kun tiesi että saimme olla kahtestaan pollyäkihelmöi otottaissa olin evätlevällään kun minua kuritettiin.
- Anonyymi
Täällä hakkaajat ja uhrit?puolustaa pelolla ja väkivallalla kasvattamista. Hirveää. Tästähän ihminen oppii, että väkivalta on ratkaisu ja vain empatiakyvytön voi aikuisen ylivoimalla pahoinpidellä lasta/nuorta. Empatiakyky on tärkeä ja jos se hakataan lapsena pois, niin tottakai sitä sitten toteuttaa myös seuraaviin sukupolviin. Ilmankos Suomessa on niin paljon väkivaltaa. Jos ette pysty lastanne muuten kuin pelolla kasvattamaan, jättäkää lapset tekemättå. Kun lyönti lähtee, on aikuinen hävinnyt. Eikä se lapsi sitä kunnioita, päinvastoin, mutta kukin selittelee tekemisiään parhain päin
- Anonyymi
Sain itse Teini ikäisenä Vitsaa 16 Vuotiaana Hain itse Vitsan monasti Pyllypunoitti kun nousin Äitin Reisiltä Ei Tehnyt Pahaa minulle ei jäänyt Traumoja Vitsa voisi olla hyvä monellekin lapselle tänäpäivänäkin.
- Anonyymi
Minulla oli selainen pikkuveli, että häntä luultiin aina minua vanhemmaksi, tosin minä olin vain 1,5 vuotta vanhempi. Veli oli kovasti vantteran näköinen korsto, nosteli mm. painoja. 9. luokalla ollessaan hän rupesi väittämään, että oli nostanut penkistä 110 kiloa. Minä en tietenkään sitä uskonut vaan intin kovasti vastaan. Johdonmukaisesti joka kerta, kun veli tuloksellaan leveili niin minä en ollut uskovinani hänen tulokseensa. Niinpä hän sitten kerran hermostui minun inttämiseeni ja ilmoitti antavansa minulle sellaisen selkäsaunan, että alankin uskoa.
Nyr oli tapahtuneut sellainen asia, jota minä olin aina peljännyt. Olin aina pitänyt varani, että en joutuisi veljen kanssaan fyysiseen kamppailuun. Mutta nyt se oli sitten tapahtunut, lähesh 2-metrinen ja yli 100-kiloinen veli kävi kimppuuni 16-vuotiaan raivolla. Eihän niin isosta jätkästä pysty edes ottamaan oteetta, mutta hänpä pystyi. Koko kuvio ei kestänyt kuin pari silmänräpäystä, kun makasin hänen sylissään pylly paljaana. Yritin vielä kiemurrella vapaaksi, mutta se oli turhaa. Pakarat paukahteli ja minä ulahtelin.
Veli piti pienen tauon ja ilmoitti, että hän päästää minut, jos en enää intä hänen puheitaan valheeksi. Ja jollei ne sanat pian minusta irtoa, niin haetaan ulkoa notkea vitsa ja minä piiskaa sillä. Ja Taas veljen kämmen aloitti polkan pakaroillani. Veli oli antanut niin vahvan näytön voimistaan, että en halunnut joutua ulkoretkelle hänen kanssaan. Tämä asia oli saatava pian loppumaan, ennen kuin joku tulee sisälle. Suostuin rauhan ehtoihin. Siltä kohdin sopimuksemme piti. Muuten olen kyllä härnännyt häntä, mutta onneksi noin isot miehet suuttuva hitaasti.
Armeijan käynnin jälkeen minua ei enää hirveästi hävettänyt veljeltä saamani selksauna. Nykyisin voin puhua vapaasti asiasta, jos joku haluaa kuulla siitä. Voimasuhteet meillä on pysynyt suunnilleen samanlaisina, minä olen kasvanut 10 kg ja veli lihonut 20 kg.
Veljen mielestä läski on voimaa.
Minun mottoni on: Jos on tarpeeksi järkeä niin voimaa ei tarvitsekaan. - Anonyymi
Itse Sain Vitsaa9vuotiaasta alkaiin olin 14 vuotias olimennyt parivuotta ilman vitsaa Villinnyinpahasti Äiti kysyi Joshaitaan vitsa voithakea haki oli tehnyt sellaisen vitsakimpun jossa oli kymmenkunta vitsaa yhtessä Riisui hameeni,pikkarini otti syliinsä pyrstöni kylvetettiin konnolla alapää punoitti sain sinä kesänä noin kuukauten välein pyrstölle ei se tuntunut pahalle talvella käytettiin Remmiä vielä 17Vuotiaana Vitsakimppu hyväili pyrtöäni monasti.
- Anonyymi
monta kymmenttä kertaa sen jälkeenkin
- Anonyymi
Sain Vitsaa Vielä 18Vuotiaana olin pelkissä Rintsikoissa Tai Nakuna Äitinsylissä evätlevällään sai annettua reisille myös vitsaa.
- Anonyymi
Kyllä sain vielä teini-ikäisenä piiskaa. Lukioluokilla tohdin jo panna vastaan, mutta turhaa se oli. Koivuniemen herraa paljaale sain kuitenkin. Viimeisestä kurituksesta on jo yli 20 vuotta, mutta hyvin on muistissa ne "karkelot".
- Anonyymi
Olen saanut piiskaa vielä teini-iässä. Isä oli ahkera piiskaaja ja hänen ajatuksensa oli, että niin vanhaksi piiskataan kun se onnistuu. Isä oli metsuri ja tiesi missä voima pesii meidän talossa. Jokainen piiskauskerta oli haaste, että vieläkö se onnistuu. 16-vuotiaana kuvitelin, että nyt onnistuu, ukko ei saa enää piiskattua. Mutta se harhaluulo päättyi siihen, kun viima tuntui kulkusissa. Luultavasti olin lukion viimeisellä, kun sain vielä vitsaa paljaalle. Muistan kyllä kuinka se tapahtui. Isä lukitsi minut vasempaan kainaloonsa, tuntui kuin olisin kuormaliinalla niputettu. Tuore vitsa räpsyi pakaroilla, ei lujaa mutta häpeällisesti.
- Anonyymi
Sain Vitsaa Äitiltä 18 Vuotiaana Vielä Ei Tehnyt Pahaa Pakarat punaisena nousin Äitin sylistä Halasin .
- Anonyymi
Sain 16-vuotiaana raittiusvalistusta. Veli rupesi valistamaan ja minä auoin turpaani minkä kerkesin. Veli suuttui ja haki vitsan. Alkoi hirveä vääntö, jossa veli oli selvästi parempi. Multa petti kunto ja olin läkähtyä. Silloin veli nakitti minut täydellisesti repi housuni alas. Olin polvillani veljen jalkojen välissä, vartalo hänen vasemmassa kainalossaan. Sitten alkoi piiska pureksia ja lujaa. Vielä jaksoin yrittää taistella vastaan, mutta ei se piiskaajaa haitannut, löylytys oli niin kova, että lopulta paruin suureen ääneen. Välissä annin lupauksia raittiudesta ja taas paruin.
Se oli elämäni kovin selkäsauan ja lupaukseni olen pitänyt. Joskus veli on sanonut, että meidän suvussa on vain kaksi raitista miestä, mistähän sekin johtuu...- Anonyymi
- Sen jos teet, niin päset isän polville, tapasi isäni aina sanoa, vaikka olin jo lukiossa.
Kun törttöiltyä tuli, niin isä yhtään varoittamatta kävi käsiksi, nappasi polviensa päälle ja alkoi paukutella pakaroita. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että ei siinä kerennyt kissaa sanomaan. Eikä karkuunkaan päässyt. Jos isä havaitsi katumusta ja lupauksia paremmasta piiskaus loppu siihen. Mutta uppiniskaiselta laskettiin housut ja annettiin kunnolla känsäkouraa. Isän polville joutuminen oli niin noloa, että katumus löytyi nopeasti.
- Anonyymi
Ymmärrän täysin miten joskus tuntuu. Mutta ei se remmi auta yhtään asiaa, pahentaa vaan, joten kun alkavat pauhata niin takki päälle ja lähde ulos sanaakaan sanomatta minne lähdet, saavat sitten keskenään pohtia asiaa , ja itse saat raitista ilmaa
Itse sain aina nuorena tukkapöllyä, enkä minäkään siitä kaunaa kanna mitenkään ymmärrän että se oli niitä entisiä opetustapoja
. Mutta nykyajan lapset menee koulukuraattorille välittömästi jos hieman tönäisee ja kertovat vahvasti liioiteltuja tarinoita miten heitä on hakattu , ystävälleni kävi näin kun tönäisi tyttönsä sivuun oven edestä , olin paikalla ja näin tapauksen se ei ollut mitenkään vahingoittava muuten kun tytön itsetunnolle.
Joten koulussa sitten uskottiin tyttöä täysin sanoilla , lasten suusta kuulee totuuden .
Silloin menetin minäkin uskoni koulukuraattoreihin täydellisesti , en millään jaksanut uskoa että ihminen jonka pitäisi tietää millaisia 15 vuotiaat voivat olla
Kuinkahan monta ilmoitusta on tehty turhaan sosiaali toimistoihin tälläisistä asioista jossa nuori ihminen valehtelee silmät kirkkaina, ja miten korjaantuu äidin ja tyttären välit koskaan , kun tytön valheet johtaa sosiaalin pöydälle totuuksina .
Olin aina luullut että nämä kuraattorit ovat tietoisia psykologisesti asioista, vaan eivät näytä olevan.
Muistan vaan miten sitä itse valehteli siinä iässä että menee tyttöystävän luo yöksi, ja äiti uskoi mutta me mentiin kylälle muiden nuorten joukkoon ja oltiin siellä puoleen yöhön , ja täydestä meni . Joten älä tee virhettä että kosket tyttöihin , siitä voi alkaa sosiaalin kanssa kova kierre, ja lapset nauttii kun saavat huomiota .
Eivät omaa konsekvenssi ajatus tapaa kun keksivät juttuja .
Joten ulos ja lenkille silloin kun tuntuu ettei mikään auta vaikka miten selittää .
Tsemppiä - Anonyymi
Noin 40Vuotta Sitten Sain Viimeisen Selkäsaunani Olin melkein 18vuotias Tuoksuin Viinalle Joutuin Äitin Syliin sain koivuvitsaa aika paljon .
- Anonyymi
Aloinsaamaan Vitsaa Uutelleen15 vuotiaana en ollut saanut pariinvuoteen tuoksuin tupakalle joutuin Äitin makkariin vitsa oli sängyllä otottamassa Äiti Riisui Hameeni Jutteli samalla saat vitsaa hyvästi pylly tulee punoittamaan pikkarit meni nilkkoihin Pakarani saivat hyvästi vitsaa landio.reitet olivat rantuiset. sain monasti myöhemminkin Nim Pyllypunaisena
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391