haisee jo..

Taas on tullut se aika vuodesta kun koiran ulkoiluttajat on jättänyt iki-ihanan oman mustin paskat tien reunaan haisemaan. Nyt äkkiä se shittivero käyntöön. Valvojina voisi toimia
pitkäaikaistyöttömät ja kadun varsiin asetettavat peltiset paskapoliisit.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikkea sitä saa lukea??!!!

Äänestä
  • Eikai ne siellä tienreunassa pitkään haise,mutta pihalaatoilla ulko-oven edestä,
    seinustoilta ja pihasta ne on pakko siivota, naapurilla kun on metsästyskoira joten
    sillä on oikeus ulkoilla vapaana. Kysymys on vain kiusanteosta,joten en provosoidu
    ulosteista. Koiranomistaja on huomauttanut esm. pensasaitamme on liian kapea,
    tuuletusteline näkyy heille,jouluvalot häiritsi,tuulikellon kilinä kuului joskus heille,
    pihapuut näkyvät heille. Heidän lemmikkinsä pelkäävät ruohonleikkurin,mattopiiskan,
    ja lehtipuhaltimen ääniä. Heillä on myös 2 irtokissaa joiden ulkoilu/ulostealueena
    toimii naapureiden puutarhat,hiekkalaatikot,leikkipuisto ja lastenvaunut. Valittajia
    on aina ollut ja tulee olemaan,omistakoon koiria kissoja tai ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haisee kirjoitti:

Taas on tullut se aika vuodesta kun koiran ulkoiluttajat on jättänyt iki-ihanan oman mustin paskat tien reunaan haisemaan. Nyt äkkiä se shittivero käyntöön. Valvojina voisi toimia
pitkäaikaistyöttömät ja kadun varsiin asetettavat peltiset paskapoliisit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu