Rakas staffimme nukutettiin eilen ikiuneen. Suru on suuri. Koiramme oli jo 15 vuotias ja sillä oli kipuja ja muita sairauksia. Nyt sillä on hyvä olla koirien taivaassa. Olin viimeiseen hetkeen sen vierellä silitin kunnes se nukahti. Haluan uskoa että tapaamme vielä.
Näkemiin rakas ystävä
4
145
Vastaukset
- Sakupoika1
Se on todella murheellinen hetki,kun luopumisen aika koittaa,ja sitä kyynelten määrää,vaikka tietääkin lemmikilleen sen suurimman palveluksen tekevän,kun sairaan ja vanhan päästää menemään.Vaikkakin hetki on aina raastava,niin itse koin sen myös hyvin rauhallisena,koirani nukkui ikiuneen pää sylissäni,minä hellästi silitellen ja suukotellen kuonoaan.Enkä olisi siihen ketään muuta päästänytkään,aivan itse,hautaan saakka.Voimia sinulle surussasi.
- tiliakkus
Osanottoni aloittajalle ja voimia.
- suurisuru
Kukaan ei enää juokse vastaan ovelle häntä heiluen.
Kukaan ei enää anna pusuja naamalle.
Kukaan ei enää odota ikkunassa.
Kukaan ei enää leiki kanssani pallolla.
Kukaan ei enää nuku tyynylläni.
Kukaan ei enää istu ruokapöydän vieressä odottaen herkkupaloja.
Kukaan ei enää kanna keppejä tai lumipaakkuja.
Kukaan ei enää kaiva kuoppia pihalle. - Omistajana
Jos vielä jaksat vastata, niin mitä sairauksia teidän staffilla oli? Meidän staffi on 10-vuotias ja halutaan tietysti ehkäistä kaikki mahdollinen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
S-kauppa nosti hintoja, K-kauppa laski
Elintarvikkeiden arvonlisävero laski vuodenvaihteessa 13,5 prosenttiin. S-kauppa siirsi alennuksen suoraan katteisiin pi1827742Hiihtäjä Vilma Nissisen kommentit aiheutti paniikkia
ja hernettä vedettiin nenään. Nissinen kertoi torstaina haastattelussa, kun häneltä kysyttiin, että tykkääkö hän hiihtä1415312Vasemmistoliiton Minja Koskela ihailee suunnattomasti Maduroa
Minjan mukaan Suomen hallituksen pitäisi tuomita vasemmistodiktaattorin ja huumelordin tuominen oikeuden eteen. https:/974168Huuto yltyy persujen piirissä Venezuelan johdosta.
Kohta kakofonia yltyy kun persut tajuavat mitä Venezuelassa tapahtui. Von den Leydenki jo kipuilee kuten persut EU:ssa y622821- 2822449
Nyt ottaa persua pattiin: sähköauto joulukuun myydyin
🤣 prööt prööt pakoputkellaan pörisevää persua ottaa nyt saamaristi pattiin, kun paristoilla kulkeva sähköauto on noussu1352347Yhdysvaltain hyökkäys Venezuelaan on YK:n peruskirjan mukaan laiton hyökkäyssota
Oman sävynsä tähän tuo vielä se, että hyökkäys kohdistettiin nimenomaan valtiojohtoa vastaan. Toki, kun tavoitteena on v5762170Ovatko Perussuomalaiset kommunisteja?
Toiset sanovat että ovat, toiset sanovat että eivät. Ainakin heillä on paljon sen aatteen piirteitä, koska haluavat kont812142Persuilla paniikki, kun diktaattorit yksi kerrallaan kaatuvat
Hallapersut halusivat sivarineidostaan sotilasjuntan komentajan Suomeen, jotta persuaatteen mukaiset puhdistukset olisi102074Perussuomalaisten Jani Mäkelä ihailee suunnattomasti Maduroa
Janin mukaan Suomen hallituksen pitäisi tuomita diktaattorin ja huumelordin tuominen oikeuden eteen.41309