Puolet on pelkkää ´´ hömppää.´´
Niin se on vähän tälläkin sektorilla. Asia-jutut, eivät tahdo saada tuulta alleen, tai muuttuvat joksikin muuksi.
Eikö sitä enää jaksa kiinnostua vai, tunteeko sen turhaksi? Vai mitä?
Kaikilla teillä kuitenkin on elämänkokemusta ja tietoa erilaisista asioista.
Uskon, että myös mielipiteitä on monista asioista.
Katselin iltapäivälehtien eniten luettuja juttuja,
52
<50
Vastaukset
- tuumasta-asia
Oikeassa olet hömpät ei kinnosta kirjoitteluun että asiaan veikkoset.
"eppu2"
Mitenkähän se on se asia-juttu?
Oliskos asiaa joku Psykologin tutkielma, jossa kerrotaan koti-peilin
vaikutuksesta ihmis-mieleen?
Kerrotaan ihan uutisissakin.
Arvostetuissa, lääke-tieteellisissä lehdissäkin.
Voiko asia-juttu olla myös sellainen, jonka kirjoittaja ei ymmärrä mitä tuli
kirjoittaneeksi?
Ehkä töksähtelevä: mum miälestäin...
Jopa öinen teevee-katselmus?
Mummiälestäin kirjoitukset saavat elää.
Oikein idioottimaisen kommentin kohdalla saa kommentoida kipakastikin.
Erittäin kipakasti, rumin sanoin irvistellen varsinkin minulle.
Hän muistaa sit laittaa musiikkia...
H.- eppu2
Siinahän tuli jo monta asiaa.
Pitää muistaa myös se, että hömppälööppien taakse saattaa kätkeytyä jollekin ihmiselle tärkeää ja kipeääkin asiaa, joka saattaisi sitä psykologiaakin tarvita.
Sitten, jos kirjoittaa jotain, mitä ei ymmärrä, aina voi olla joku toinen, joka ymmärtää.
Sen kipakankin kommentin saat aina tarvittaessa. eppu2 kirjoitti:
Siinahän tuli jo monta asiaa.
Pitää muistaa myös se, että hömppälööppien taakse saattaa kätkeytyä jollekin ihmiselle tärkeää ja kipeääkin asiaa, joka saattaisi sitä psykologiaakin tarvita.
Sitten, jos kirjoittaa jotain, mitä ei ymmärrä, aina voi olla joku toinen, joka ymmärtää.
Sen kipakankin kommentin saat aina tarvittaessa."eppu2"
60 on jo kipunsa tuntenut ja tunnistanut.
Jos nuo tunteet alkavat nousta taas pintaan, on kyseessä sairaus.
Ei koske rakkauden- tai hellyydentunnettta palstalaista kohtaan.
Kommentistasi huvittuneena ajattelin että pitäisiköhän tämänkin palstan alioiksi
laittaa Poliisi, Ambulanssi ja Ruuumis-Auto.
H.
- hömppä_myy
Onko niissä ip-lehdissä jotain oikein asiaakin;)
Ilta-Sanomat oli vielä -70 luvulla ihan sanomalehden oloinen, nykyisin kuudesti viikossa ilmestyvä Seiska.- eppu2
Siksi kai ne lehdet ovatkin muutuneet, kun se hömppä myy, niinkuin nimimerkkisi sanoo.
Noita nettilehtiä katselen muutaman kerran viikossa.
Siitä on mielikuvakin syntynyt.
- siilimuori
Palstan aihepiiri on sellainen kuin kirjoittajakaarti, toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Eri aiheille näyttää olevan omia palstojaan, löytyisikö sieltä asia-asiaa. Tämä lienee liiaksi yleispalsta asia- ja aihekotjoitteluun. Täällä toisilla lentää läppä, toisilla läppäri.
- siilimuori
Siis aihekirjoitteluun
- eppu2
siilimuori kirjoitti:
Siis aihekirjoitteluun
Löytyy, löytyy niitä palstoja joka lähtöön.
Mutta, kyllä täällä täällä monta kertaa vihjataan, kunnei pysytä aiheessa. Kysellään, miten se ja se liittyy aloitukseen.
Periaatteesa jokaisella otsikolla on aihe ja asia, on palsta mikä vaan. - bessie-
Vai oikein kirjoittajakaarti...
Ja meidän kaartiin kuulumattomienko pitäisi hajaantua muille palstoille jos mielimme jostain määrätystä aiheesta asiallisesti kirjoitettua tekstiä lukea tai itse kirjoittaa? Mitäs tuo "liiaksi yleispalsta" sitten mahtaa tarkoittaa...
Palsta aiheet voivat tosiaan olla juuri sellaisia kuin sen 'kirjoittajakaartilaiset' haluavatkin niiden olevan ja mikäpäs siinä, kiva heille, mutta mielestäni kaartilaisten pitäisi lopettaa 'siviilien' äkseeraaminen. - siilimuori
eppu2 kirjoitti:
Löytyy, löytyy niitä palstoja joka lähtöön.
Mutta, kyllä täällä täällä monta kertaa vihjataan, kunnei pysytä aiheessa. Kysellään, miten se ja se liittyy aloitukseen.
Periaatteesa jokaisella otsikolla on aihe ja asia, on palsta mikä vaan.Juu mut onko näin et yleispslstalla on paremmin hyväksyttävää lipsua aiheesta :)?
- siilimuori
bessie- kirjoitti:
Vai oikein kirjoittajakaarti...
Ja meidän kaartiin kuulumattomienko pitäisi hajaantua muille palstoille jos mielimme jostain määrätystä aiheesta asiallisesti kirjoitettua tekstiä lukea tai itse kirjoittaa? Mitäs tuo "liiaksi yleispalsta" sitten mahtaa tarkoittaa...
Palsta aiheet voivat tosiaan olla juuri sellaisia kuin sen 'kirjoittajakaartilaiset' haluavatkin niiden olevan ja mikäpäs siinä, kiva heille, mutta mielestäni kaartilaisten pitäisi lopettaa 'siviilien' äkseeraaminen.Ei pitäisi vaan saa jos haluaa ja siinä on vissi ero.
- eppu2
siilimuori kirjoitti:
Juu mut onko näin et yleispslstalla on paremmin hyväksyttävää lipsua aiheesta :)?
Hi, itte olen monta kertaa rönsyillyt ja lipsunut aiheista.
- siilimuori
eppu2 kirjoitti:
Hi, itte olen monta kertaa rönsyillyt ja lipsunut aiheista.
Samma häät ja niin moni muukin, mutta onko Se niin vaarallista :).
- bessie-
siilimuori kirjoitti:
Ei pitäisi vaan saa jos haluaa ja siinä on vissi ero.
Itsestäänselvyys...
"Eri aiheille näyttää olevan omia palstojaan, löytyisikö sieltä asia-asiaa. Tämä lienee liiaksi yleispalsta asia- ja aihekirjoitteluun."
?!
Miksi pitäisi mennä aihepalstoille katsomaan löytyisikö sieltä mitään, kun täälläkin voi keskustella eri aiheista. - siilimuori
bessie- kirjoitti:
Itsestäänselvyys...
"Eri aiheille näyttää olevan omia palstojaan, löytyisikö sieltä asia-asiaa. Tämä lienee liiaksi yleispalsta asia- ja aihekirjoitteluun."
?!
Miksi pitäisi mennä aihepalstoille katsomaan löytyisikö sieltä mitään, kun täälläkin voi keskustella eri aiheista.No lueppas kuules Epun aloitus uudelleen ja mieti sitten vastausta siihen.
- eppu2
siilimuori kirjoitti:
No lueppas kuules Epun aloitus uudelleen ja mieti sitten vastausta siihen.
Ei minä nyt sitä meinannut, etteikö täällä voi keskustella. Onhan täällä keskustelua koko ajan. Nytkin.
Minäkin toisinaan pistäydyn jossain muualla, mutta tänne minä aina tulen takaisin.
Mihkä sitä nyt kotoaan. - siilimuori
eppu2 kirjoitti:
Ei minä nyt sitä meinannut, etteikö täällä voi keskustella. Onhan täällä keskustelua koko ajan. Nytkin.
Minäkin toisinaan pistäydyn jossain muualla, mutta tänne minä aina tulen takaisin.
Mihkä sitä nyt kotoaan.Juu Juu. Ymmärsin. Besssie vaan tivaa minulta samaa, minkä sinä aloituksessa jo kirjoitit eli miksi ei voi kirjoittaa asiaa.
Kyllä kai sitä voi kirjoittaa useammallakin palstalla :). - eppu2
siilimuori kirjoitti:
Juu Juu. Ymmärsin. Besssie vaan tivaa minulta samaa, minkä sinä aloituksessa jo kirjoitit eli miksi ei voi kirjoittaa asiaa.
Kyllä kai sitä voi kirjoittaa useammallakin palstalla :).Juu, enkä minä sitäkään meinannut, ettei kevyttä juttua kanssa. Itsekin harrasta sitä välillä mielelläni.
- bessie-
siilimuori kirjoitti:
Juu Juu. Ymmärsin. Besssie vaan tivaa minulta samaa, minkä sinä aloituksessa jo kirjoitit eli miksi ei voi kirjoittaa asiaa.
Kyllä kai sitä voi kirjoittaa useammallakin palstalla :).Ja missähän kohdin minä olen sinulta tuollaista tivannut?
- siilimuori
bessie- kirjoitti:
Ja missähän kohdin minä olen sinulta tuollaista tivannut?
Katso viestisi 18.3 19:41. Etkä siinä ihmettele sitä, miksei täällä voi asiasta kirjoittaa?
- bessie-
siilimuori kirjoitti:
Katso viestisi 18.3 19:41. Etkä siinä ihmettele sitä, miksei täällä voi asiasta kirjoittaa?
No en todellakaan siinä ihmettele miksei täällä voi asiasta kirjoittaa. Olenhan aina ollut sitä mieltä että voi.
Tuossakin kirjoitin: "Miksi pitäisi mennä aihepalstoille katsomaan löytyisikö sieltä mitään, kun täälläkin voi keskustella eri aiheista?"
Huomaa nyt vihdoin, että viestini ihmettelyineen ja kysymyksineen ovat vastauksia sinun kommentteihisi. - siilimuori
bessie- kirjoitti:
No en todellakaan siinä ihmettele miksei täällä voi asiasta kirjoittaa. Olenhan aina ollut sitä mieltä että voi.
Tuossakin kirjoitin: "Miksi pitäisi mennä aihepalstoille katsomaan löytyisikö sieltä mitään, kun täälläkin voi keskustella eri aiheista?"
Huomaa nyt vihdoin, että viestini ihmettelyineen ja kysymyksineen ovat vastauksia sinun kommentteihisi.No sitähän EPPPU juuri aloituksessaan uksi et miksei täällä voisi onnistua asialliset asiaketjut. Minun kommenttini sinä näämä käsität väärin.eli minun ensimmäiset kommentit olivat Epulle. Tämän enempää en jaksa vääntää aiheesta.
Sanotaan eppu näin et harva haluaa julkisen vinoilun kohteeksi.
Niin kauan kun kirjoittajaa ei voi eres jotenkuten tunnistaa ,ei synny tilannetta mis ei pilkkaajat riekkuis.
Puskasta ja nikeillä on helppo huudella ja leikkiä kuolematonta joka ei oo mistään vastuussa .
Näillä eväillä on turha toivoa asiallista kaikki tasapuolisest huomioon ottavaa juttelua.
Spitaalista porukkaa,huuli lentää.- k-kk
Tellukka kirjoitti:
Muista, että olet itsekin yksi porukasta.
Muistan muistan,aina sanonut olevani rönsyilijä.
Mulla ei oo joosef syndoomaa - eppu2
Ajatukseni kulki lähinnä siinä, miksi vähemmän ihmiset ottaa osaa ns. käytin sanaa asia-jutut, kun en parempaakaan keksinyt.
Kyllähän minä heittelen huulta, puhun läpiä päähäni, rönsyilen.
Täällä näytön takana itsekseni virnistelen ja hekotan (näkisittepä vaan) aina välillä.
Sitä Sinun aloittamaasi ketjua mm. ajattelin tässä yhteydessä, kun sanoin, että ´´muuttuu muuksi.´´ eppu2 kirjoitti:
Ajatukseni kulki lähinnä siinä, miksi vähemmän ihmiset ottaa osaa ns. käytin sanaa asia-jutut, kun en parempaakaan keksinyt.
Kyllähän minä heittelen huulta, puhun läpiä päähäni, rönsyilen.
Täällä näytön takana itsekseni virnistelen ja hekotan (näkisittepä vaan) aina välillä.
Sitä Sinun aloittamaasi ketjua mm. ajattelin tässä yhteydessä, kun sanoin, että ´´muuttuu muuksi.´´Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään.
- eiköriitäjo
eppu2 kirjoitti:
Ajatukseni kulki lähinnä siinä, miksi vähemmän ihmiset ottaa osaa ns. käytin sanaa asia-jutut, kun en parempaakaan keksinyt.
Kyllähän minä heittelen huulta, puhun läpiä päähäni, rönsyilen.
Täällä näytön takana itsekseni virnistelen ja hekotan (näkisittepä vaan) aina välillä.
Sitä Sinun aloittamaasi ketjua mm. ajattelin tässä yhteydessä, kun sanoin, että ´´muuttuu muuksi.´´Montakos aloitusta siitä kuuluisasta ketjusta on jo tehty. Vieläkö pitää.
- eppu2
Tellukka kirjoitti:
Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään.
.
Onneksi mulla on nämä vanhat vinot klasit päässä, ei osu tikku. (Ja mitenkähän tämäkin nyt liittyi aloitukseen.) eppu2 kirjoitti:
.
Onneksi mulla on nämä vanhat vinot klasit päässä, ei osu tikku. (Ja mitenkähän tämäkin nyt liittyi aloitukseen.)Sillälailla sano Tarvajärviki, mukavan lepposasti juttu soluu, eläköön sota ja veriset vaatteet
- eppu2
koti-kiusattu kirjoitti:
Sillälailla sano Tarvajärviki, mukavan lepposasti juttu soluu, eläköön sota ja veriset vaatteet
Nyt mua taas naurattaa,tuo Sinun kommenttisi.
Hyvä, että juttua riittää monipuolisesti. - de-meter
Kai se niin on, että kansa tahtoo edelleenkin omat sirkushuvinsa. Mitä se sitten kenellekin on.
Olin sunnuntaina Viipurin lauluveikkojen konsertissa. Seppo Hovi kertoili siellä sotien aikaisesta viihdetarjonnasta ja näki kyllä viihteen aika merkittävänä paineiden purkajana silloin, kun ajat ovat vaikeat. Nythän ne eivät ole vaikeat samalla tavalla, mutta kai meille tulee välillä tarve nollata omat kuviomme, saada etäisyyttä tavalla tai toisella. Samaa taitaa todistaa alkoholin kulutuksen kasvu.
Mitä palstaan tulee, kyllä asia-aiheet minusta välillä vetävätkin: terveys, ruoka, politiikka, jopa uskonto poikivat kannanottoja. Tietysti ne ovat aina sanojansa näköisiä, mutta mitäpä noita luokittelemaan. Ikävimpiä ovat tietysti toisten aliarvioimiset, mollaamiset ja silkka kiusanteko. Kuulemma toisen kirjoittajan kehuminenkin "pilaa" koko ketjun. Näin muistan itselleni kerrotun.
Veikkaan, että nyt ollaan tuon uudistuksen vuoksi jonkinlaisessa järjestäytymisvaiheessa. Ei oikein osata vielä asettua tähän uuteen kuvioon. Vai puhunko vain itsestäni ?..))
Sinulle eppu2 ja muillekin "asiallisille" erityiskiitos yrittämisestä. Olet hyvä aloitusten tekijä ja hyvä keskustelija. Kyllä se tästä.
Nyt tulee tietysti taas turpiin tuosta kehumisesta. Miksikähän se myönteinen palaute toiselle kirjoittajalle on myrkkyä muille ? Ollaanko me niin kateellisia ja salaisesti huomionkipeitä, että toisen saama myönteinen huomio on minulta pois ? de-meter kirjoitti:
Kai se niin on, että kansa tahtoo edelleenkin omat sirkushuvinsa. Mitä se sitten kenellekin on.
Olin sunnuntaina Viipurin lauluveikkojen konsertissa. Seppo Hovi kertoili siellä sotien aikaisesta viihdetarjonnasta ja näki kyllä viihteen aika merkittävänä paineiden purkajana silloin, kun ajat ovat vaikeat. Nythän ne eivät ole vaikeat samalla tavalla, mutta kai meille tulee välillä tarve nollata omat kuviomme, saada etäisyyttä tavalla tai toisella. Samaa taitaa todistaa alkoholin kulutuksen kasvu.
Mitä palstaan tulee, kyllä asia-aiheet minusta välillä vetävätkin: terveys, ruoka, politiikka, jopa uskonto poikivat kannanottoja. Tietysti ne ovat aina sanojansa näköisiä, mutta mitäpä noita luokittelemaan. Ikävimpiä ovat tietysti toisten aliarvioimiset, mollaamiset ja silkka kiusanteko. Kuulemma toisen kirjoittajan kehuminenkin "pilaa" koko ketjun. Näin muistan itselleni kerrotun.
Veikkaan, että nyt ollaan tuon uudistuksen vuoksi jonkinlaisessa järjestäytymisvaiheessa. Ei oikein osata vielä asettua tähän uuteen kuvioon. Vai puhunko vain itsestäni ?..))
Sinulle eppu2 ja muillekin "asiallisille" erityiskiitos yrittämisestä. Olet hyvä aloitusten tekijä ja hyvä keskustelija. Kyllä se tästä.
Nyt tulee tietysti taas turpiin tuosta kehumisesta. Miksikähän se myönteinen palaute toiselle kirjoittajalle on myrkkyä muille ? Ollaanko me niin kateellisia ja salaisesti huomionkipeitä, että toisen saama myönteinen huomio on minulta pois ?"feikki-demeter"
Ihan hyvä kommentti.
Mitä mieltä olet vanhuksista, alkosta ja tupakoinnista :)
Vanhusten vapaudesta elää ja olla kuten aikanaan ovat parhaakseen katsoneet.
Nuorten ja taiteen hyväksi.
Kröhöm...minulla on ihan aloituskin...
"Paheet...miten ihana syy kuolla onnellisena ajoissa"
H.- eppu2
de-meter kirjoitti:
Kai se niin on, että kansa tahtoo edelleenkin omat sirkushuvinsa. Mitä se sitten kenellekin on.
Olin sunnuntaina Viipurin lauluveikkojen konsertissa. Seppo Hovi kertoili siellä sotien aikaisesta viihdetarjonnasta ja näki kyllä viihteen aika merkittävänä paineiden purkajana silloin, kun ajat ovat vaikeat. Nythän ne eivät ole vaikeat samalla tavalla, mutta kai meille tulee välillä tarve nollata omat kuviomme, saada etäisyyttä tavalla tai toisella. Samaa taitaa todistaa alkoholin kulutuksen kasvu.
Mitä palstaan tulee, kyllä asia-aiheet minusta välillä vetävätkin: terveys, ruoka, politiikka, jopa uskonto poikivat kannanottoja. Tietysti ne ovat aina sanojansa näköisiä, mutta mitäpä noita luokittelemaan. Ikävimpiä ovat tietysti toisten aliarvioimiset, mollaamiset ja silkka kiusanteko. Kuulemma toisen kirjoittajan kehuminenkin "pilaa" koko ketjun. Näin muistan itselleni kerrotun.
Veikkaan, että nyt ollaan tuon uudistuksen vuoksi jonkinlaisessa järjestäytymisvaiheessa. Ei oikein osata vielä asettua tähän uuteen kuvioon. Vai puhunko vain itsestäni ?..))
Sinulle eppu2 ja muillekin "asiallisille" erityiskiitos yrittämisestä. Olet hyvä aloitusten tekijä ja hyvä keskustelija. Kyllä se tästä.
Nyt tulee tietysti taas turpiin tuosta kehumisesta. Miksikähän se myönteinen palaute toiselle kirjoittajalle on myrkkyä muille ? Ollaanko me niin kateellisia ja salaisesti huomionkipeitä, että toisen saama myönteinen huomio on minulta pois ?Juuri tuo, että ketjut väännetään toisten mollaamiseksi ja aliarvioimiseksi on juuri sitä hömppää.
En minä ymmärrä mikä siinä viehättää, että ehdoin tahdoin pahottaa toisen mielen.
On ihan mukava välillä vaan sanaillakin, mutta hyvässä hengessä.
Ihmisten pitäisi opetella enemmän asettautumaan toisen asemaan. Miettiä, entä jos minä itse olisin kohde. Huomata, että, jos ´´Lintan kengät on kallellaan, niin Kallen kengät on lintallaan.´´
Kiitos vaan kehuista, Sinun kirjoituksiasi luen aina tarkkaan.
Tuo juuri, että ´´ toisen saama myönteinen huomio on minulta pois´´ on tietysti kateutta, mutta lieneekö siinä myös jotain riittämättömyyden tunteita. - de-meter
hunksz kirjoitti:
"feikki-demeter"
Ihan hyvä kommentti.
Mitä mieltä olet vanhuksista, alkosta ja tupakoinnista :)
Vanhusten vapaudesta elää ja olla kuten aikanaan ovat parhaakseen katsoneet.
Nuorten ja taiteen hyväksi.
Kröhöm...minulla on ihan aloituskin...
"Paheet...miten ihana syy kuolla onnellisena ajoissa"
H.Niin hunksi. Näyttää vahvasti siltä, että paheiden harrastajat elävät onnellisempina - ainakin omissa silmissään. Tosin näyttää myös siltä, että heidänkin lähellään joko/jotkut kärsivät. Näkyy esim. taiteilijaelämäkerroissa. Kaikella on hintansa ja joku maksaa aina.
Vapauteen pätee mielestäni sama: oiva juttu, ellei se polje jonkun toisen oikeuksia.
Ja yleensä se polkee. Sinäkin syöt nälkäisen leipää... de-meter kirjoitti:
Niin hunksi. Näyttää vahvasti siltä, että paheiden harrastajat elävät onnellisempina - ainakin omissa silmissään. Tosin näyttää myös siltä, että heidänkin lähellään joko/jotkut kärsivät. Näkyy esim. taiteilijaelämäkerroissa. Kaikella on hintansa ja joku maksaa aina.
Vapauteen pätee mielestäni sama: oiva juttu, ellei se polje jonkun toisen oikeuksia.
Ja yleensä se polkee. Sinäkin syöt nälkäisen leipää..."feikki-demeter"
Olen hieman yllättynyt
"Sinäkin syöt nälkäisen leipää..."
Olen tehnyt, kasvattanut, kouluttanut vain kaksi lasta.
Oikeissa töissäkin ovat he.
Olen syntynyt, kasvanut, elänyt läheisten ihmisten ympäröimänä.
Olen heille osittain elämästäni velkaa, vaan tuskin olen ainoa.
Oletan että onnellinen ihminen antaa onnen myös toisten silmiin?
Luoko nuori vanhalle oikeudet?
Vai vanha nuorelle?
Luoko nuori vanhalle elämän?
Vai vanha nuorelle.
"Antakaa jumalat minulle merkki, milloin minun on aika alkaa tuomita,
milloin alka antaa periksi"
H.- de-meter

H.Samaa leipää minäkin syön. hunksi, siis nälkäisten leipää, vaikka en leipäjonossa käykään..))
Hiljakkoin olikin keskustelua globaalista eriarvoisuudesta, siihen viittasin. Eli meidänkin kätemme ovat sidotut, meidät on tuomittu voimattomuuteen ja toivottomuuteen todella isojen asioiden kohdalla, eriarvoisuus lepää niin syvällä yhteiskunnan rakenteissa - ja ihmisten mielissä...
Tietysti on viisasta pitää mielessä, nähdä ja vahvistaa sitä, mikä" hyvää on", mutta omahyväisyyteen ei mielestäni ole aihetta - meiilä Suomeen syntyneillä lottovoittajillla...
Aivan. Ihminen voi omalla onnellaan antaa onnen toisen silmiin. Tosin siihenkin
vaaditaan tietyt reunaehdot. Ei saa olla tietoinen "oikea käsi ei saa tietää, mitä vasen tekee". .))
Täytyy lopettaa saarna, tällä kerta kone nikottelee...
Mutta hyvältä kuulostaa tilinpäätöksesi, vaikka globaali näkökulma puuttuukin..)) de-meter kirjoitti:
Samaa leipää minäkin syön. hunksi, siis nälkäisten leipää, vaikka en leipäjonossa käykään..))
Hiljakkoin olikin keskustelua globaalista eriarvoisuudesta, siihen viittasin. Eli meidänkin kätemme ovat sidotut, meidät on tuomittu voimattomuuteen ja toivottomuuteen todella isojen asioiden kohdalla, eriarvoisuus lepää niin syvällä yhteiskunnan rakenteissa - ja ihmisten mielissä...
Tietysti on viisasta pitää mielessä, nähdä ja vahvistaa sitä, mikä" hyvää on", mutta omahyväisyyteen ei mielestäni ole aihetta - meiilä Suomeen syntyneillä lottovoittajillla...
Aivan. Ihminen voi omalla onnellaan antaa onnen toisen silmiin. Tosin siihenkin
vaaditaan tietyt reunaehdot. Ei saa olla tietoinen "oikea käsi ei saa tietää, mitä vasen tekee". .))
Täytyy lopettaa saarna, tällä kerta kone nikottelee...
Mutta hyvältä kuulostaa tilinpäätöksesi, vaikka globaali näkökulma puuttuukin..))"feikki-demeter"
Pitäisiköhän sen olla nälkäisen leipää?
Omalla kaapilla jos käy.
"eriarvoisuus lepää niin syvällä yhteiskunnan rakenteissa"
Tarkennatko tähän tärkeimmät maat ja kansat.
Kone nikottelee?
Kerran Kalevi Aho kävi kovaa kisaa Pertti Kärhän kanssa.
Yhdellä pätkällä Kärhä jäi yli puoli minuuttia.
Aho kysyi ihmetellen syytä:
Kärhä sanoi että olisinhan minä tullut, vaan piti ottaa auto mukaan.
(Nimet ja ajat muisteltu, tarina toistettu)
"Aurinko joillekin ruokaa paistaa, ahneus santaa maistattaa"

H.Viittaan lottovoittoon. Onko se ansaittu ? Se on ainakin pois niiltä, jotka sijoittivat lottoon, eivätkä voittaneet. Niin, että omaa ja omaa ?
Tärkeimmät riistoa ja eriarvoisuutta harjoittavat maat ja kansat ? "Eipä tuota tarvi paljon kavereilta kysellä. riittää kun tsiikaa ympärilleen", lauloi Simo Salminen.
Suurten voittojen haussa kai ne meidänkin yritykset ovat muualle menneet, eivät ne "hyvää" ole menneet jakamaan sen maan kansalaisille, joita voittojen tavoittelussa käyttävät Demokratia siunaa vapaan yrittämisen, vapaan liikkuvuuden. Niin että rakenne pitää ja kulissi kestää...
Mun lainakone on ilmoittanut14 virheestä, jotka hidastavat koneen toimivuutta.
Se on ollut meidän oman ekspertin osaavissa käsissä pari vuotta. Sellaisia ne nörtit ovat. Sekoavat omaan näppäryyteensä ja "känsä" maksaa...))
Oma kone simahti vuodessa. Koottu tietysti orjatyönä, halvalla jossakin... de-meter kirjoitti:
Viittaan lottovoittoon. Onko se ansaittu ? Se on ainakin pois niiltä, jotka sijoittivat lottoon, eivätkä voittaneet. Niin, että omaa ja omaa ?
Tärkeimmät riistoa ja eriarvoisuutta harjoittavat maat ja kansat ? "Eipä tuota tarvi paljon kavereilta kysellä. riittää kun tsiikaa ympärilleen", lauloi Simo Salminen.
Suurten voittojen haussa kai ne meidänkin yritykset ovat muualle menneet, eivät ne "hyvää" ole menneet jakamaan sen maan kansalaisille, joita voittojen tavoittelussa käyttävät Demokratia siunaa vapaan yrittämisen, vapaan liikkuvuuden. Niin että rakenne pitää ja kulissi kestää...
Mun lainakone on ilmoittanut14 virheestä, jotka hidastavat koneen toimivuutta.
Se on ollut meidän oman ekspertin osaavissa käsissä pari vuotta. Sellaisia ne nörtit ovat. Sekoavat omaan näppäryyteensä ja "känsä" maksaa...))
Oma kone simahti vuodessa. Koottu tietysti orjatyönä, halvalla jossakin..."feikki-demeter"
Ainakin mitä koneeseesi tulee, haluaisin olla orjasi.
Maasta-muutto-vero on harkinnassa.
Saas nähdä mitä paniikkia tuo saa aikaan.
Oliskos hyvä au pairillekin.
Ilmaista koulua kun hänkin on käynyt ainakin vähän.
Pieni-tissisenä yleensä.
Jokaisella maalla on oma Lottonsa.
Pelaavat mielellään Suomessa. köyhää tai rikasta.
Lapsillakin.
Suomenkin Lotot alkavat yhdistyä, kansain-välisyyden paineissa.
Harmi, että alkaa olemaan viimeinen keino valtiomme rahastaa kansain-
välistymisestä.
Kaukaa haettuna Holkeri kuoli lonkka-vaivaan.
Koivisto ei ole vielä kuollut.
Vaikka olikin lento-pallon-pelaaja.
Kansallis-lippujen vihaaja.
Vanhoja herroja mukaellen:
"Emme voi enää mitään olla, olkaamme siis avoimia edes"
H.
Minua tämä ärsyttää IP-lehdissä aika kovasti, ensin on lööppi jostain pahasta katastrofista, seuraavana on jonkun julkkiksen rintojen suurentamisesta tai jostain yhtä hullusta. Eivät tarvitsisi olla ainakaan peräkkäin, viihteelle on omat sivunsa mutta silti tuollaista tulee etusivulle.
- eppu2
Tuohon minäkin olen kiinnittänyt huomiota, kun sotajutut ja silikonitissit summuut on kaikki yhdessä sekamelskassa.
- kaartinpataljoona
Niin tuota, onhan niissä iltapäivälehdissä vakitoimittajia ja sitten vierailevia toimittajia. Meinaan kun täällä nyt taas herjataan rekkautumattomia kirjoittajia, että ei synny mitään kun he jne. Jospa sitä vilkaisis rekkautunutkin vähän itseensä. Mä olen huomannut, saatan olla väärässäkin, että jos rekkautuneet vastaavat vain toisilleen eikä yleisesti, niin puskista alkaa herjaus.
- kaartinpataljoona
Sorry,luinkin hätäsesti, siellähän oli mainittu puskat ja NIKIT... Anteeksi kauhian paljo.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123810MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782017Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5441617Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851288Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671087Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798