Lihansyöjä

Ihminen on sekasyöjä , eli pysyäkseen terveenä ihminen tarvitsee kaikkea ravintoa kohtuudella.Syöttekö itse kuivattuja nappuloita.?..ja pärjäätte niillä onnellisina ja terveinä.Koirathan joutuvat pakosti syömään sitä mitä niille annetaan.Nehän ovat alkuperältään lihansyöjiä, raakaa lihaa ja luita. Nämä nykyajan ylijalostetut ja nappuloilla elävät koirat käyvät sääliksi.Voi sitä onnellista koiraa joka saa narskutella ja piilotella luita pihan perälle ja kantaa ylpeänä luupötikkää suussaan..Markkinavoima jyllää ..on kaikenlaista "kuivarehua" tarjolla..sanoisin, että maalaisjärki kunniaan..
9133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tutkipa asiaa hieman. Koira on nykyisin sekasyöjä.

Äänestä
  • Sekasyöjä nimenomaan. Kaukana jo alkuperäisestä esi-isästään.

    Äänestä

Siinä suhteessa komppaan aloittajaa, että pelkkä nappula koiran ruokana on surkea eväs. Tuoretta kuppiin, lihaa, rasvaa, yms. Vaikkapa nappulan lisäksi parantamaan ruuan laatua.

Äänestä

Koirasta ei saa sekasyöjää tekemälläkään. Vaikka se onkin kaukana sudesta, sillä on silti sama LIHANsyöjän hampaisto ja ruuansulatuselimistö. Piste.

Äänestä
  • Koirilla on hammaspuutoksia ym. Joillain roduilla on mm.hammasaines niin huonoa, ettei kestä luita. Ja jos vertaa jo kokoonkin, niin eroahan löytyy... ruuansulatuselimistö ei ole samaa mm.entsyymitoiminnaltaan. Kannattaa lukea uusimmat tutkimustulokset ;) Jos olisi lihansyöjä, niin tuskinpa pystyisi edes syömään muuta kuin puhtaat lihansyöjät...

    Äänestä

Aloittaja: sen takia 50/50 malli onkin kasvussa. Koira saa lisät sekä lihan samassa paketissa. Sitten on tietenkin markkinoilla kuivatavara versiot Orijen, Acana ja Pure Natural, Earthborn ''laiskemmille'' :)
Koiramme lehdessä oli asiaa raakaruokinta trendistä ja hyvin sanottu ettei kaikille koirille/omistajille sovi pakastin tilaa sekä ajatusta vaativa täysipainoteinen liharuokinta vaan juuripa helppo puolet lihaa ja puolet nappulaa (esim. Brit Caren kera)

Äänestä

Entä mikä syöjä koira on silloin kun se popsii lapen ulosteen. Olin kutsuilla, jossa vaihdoin kakkavaipan. Pyllyn pesun ajaksi laitoin kakkavaipan lattialle, kun roskis puuttui. Vieraana ollut koira ryntäsi raollaan olevasta kylppärin ovesta ja hotkaisi koko kakan. Onnellisena nuoleskeli huuliaan. Kyllä puistatti kun usein nuolee isäntänsä naamaa ja isäntä antaa suukkoja. Isäntä ei ollut moksiskaan kakan syönnistä, on kuulemma ihan tyypillistä.

Äänestä

Ihminen on sekasyöjä, koira lihansyöjä. Verrataan ihmisen ja koirien hampaita niin näkyy aika selvä ero. Ei kukaan ole koiraa sudeksi väittänyt, mutta koiralla on lihansyöjän elimistö. Koirahan ei voi esim kasviksia hyödyntää paitsi silloin, kun ne on keitetty ja mössätty, eikä silloinkaan koira saa niistä juuri mitään irti.

Äänestä

Lihansyöjä ei pysty käyttämään viljoja kuten koirat. sekasyöjä. Entsyymitoiminnat poikkeavat toisistaan. niiltä osin mm. Ihmisen ja koiran hampaita on turha edes verrata. ovat eri lajia täysin. Kaikkien koirien hampaatkaan ei kestä edes luita. kaukana lihansyöjästä jo on.

ps.pilkku ei toimi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiranparhaaksi kirjoitti:

Ihminen on sekasyöjä , eli pysyäkseen terveenä ihminen tarvitsee kaikkea ravintoa kohtuudella.Syöttekö itse kuivattuja nappuloita.?..ja pärjäätte niillä onnellisina ja terveinä.Koirathan joutuvat pakosti syömään sitä mitä niille annetaan.Nehän ovat alkuperältään lihansyöjiä, raakaa lihaa ja luita. Nämä nykyajan ylijalostetut ja nappuloilla elävät koirat käyvät sääliksi.Voi sitä onnellista koiraa joka saa narskutella ja piilotella luita pihan perälle ja kantaa ylpeänä luupötikkää suussaan..Markkinavoima jyllää ..on kaikenlaista "kuivarehua" tarjolla..sanoisin, että maalaisjärki kunniaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu