Mamut kotiin.

Varkaus Röyhkeät varkaat urkkivat maksukortin koodin ja veivät naisen tililtä tuhansia euroja Pietarsaaressa.
Rikolliset varastivat keski-ikäiseltä naiselta ison summan rahaa viemällä hänen maksukorttinsa tiistaina aamupäivällä Pietarsaaressa. Teko oli Pietarsaaren poliisin mukaan inhottavan tarkasti ennakolta suunniteltu.

– Nainen, jonka maksukortti varastettiin, oli ostoksilla Pietarsaaren Lidlissä lähellä kaupungin keskustaa.. Hän teki ostoksia ja käytti maksukorttiaan, rikoskomisario Ove Storvall Pietarsaaresta kertoo.

Storvall kertoo, että rikolliset olivat ennakkoon tutkineet ja suunnitelleet röyhkeän temppunsa. He seurasivat minkä turvaluvun nainen näpytteli kassalla maksupäätteelle.

– Naisen meni sitten paikoitusalueelle ja autoonsa. Hänen autonsa vieraan ajoi toinen auto, jota ajoi ulkomaalaistaustainen mies. Mies pyysi reittiohjeita Tampereelle. Nainen houkuteltiin ulos autostaan ja samalla ulkomaalaistaustaisen rikollisen apuri ilmeisesti vei naisen maksukortin hänen autostaan, Storvall kuvailee törkeästi toimineiden rikollisten tekosia .

Storvallin mukaan miehet olivat onnistuneet saamaan useampia tuhansia euroja haltuunsa maksukortin ja sen koodin avulla. Varat oli nostettu pankkiautomaatista. Tekijät olivat saaneet siis maksukortin koodin haltuunsa kaupassa tarkkailemalla naista maksuhetkellä. Poliisi kehottaa kaikkia suojaamaan tunnusluvun näppäilyn, Storvall painottaa.

Hän kehottaa ihmisiä laittamaan kortilleen nostorajat.

– Koodia ei tule näyttää muille. Jos rikolliset kuitenkin iskevät, ilmoittakaa heti poliisille ja pankkiin, jotta kortti saadaan suljetuksi, hän sanoo.

Poliisi etsii syyllisiä nyt laajalla säteellä.
3211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yksittäistapaus.

Äänestä
  • Niin ja tekijähän olisi voinut olla myös kantasuomalainen. Eli oikeastaan mitään ei tapahtunut ja jos tapahtui sen teki kantasuomalainen tai ainakin oli sen syytä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mamuu kirjoitti:

Varkaus Röyhkeät varkaat urkkivat maksukortin koodin ja veivät naisen tililtä tuhansia euroja Pietarsaaressa.
Rikolliset varastivat keski-ikäiseltä naiselta ison summan rahaa viemällä hänen maksukorttinsa tiistaina aamupäivällä Pietarsaaressa. Teko oli Pietarsaaren poliisin mukaan inhottavan tarkasti ennakolta suunniteltu.

– Nainen, jonka maksukortti varastettiin, oli ostoksilla Pietarsaaren Lidlissä lähellä kaupungin keskustaa.. Hän teki ostoksia ja käytti maksukorttiaan, rikoskomisario Ove Storvall Pietarsaaresta kertoo.

Storvall kertoo, että rikolliset olivat ennakkoon tutkineet ja suunnitelleet röyhkeän temppunsa. He seurasivat minkä turvaluvun nainen näpytteli kassalla maksupäätteelle.

– Naisen meni sitten paikoitusalueelle ja autoonsa. Hänen autonsa vieraan ajoi toinen auto, jota ajoi ulkomaalaistaustainen mies. Mies pyysi reittiohjeita Tampereelle. Nainen houkuteltiin ulos autostaan ja samalla ulkomaalaistaustaisen rikollisen apuri ilmeisesti vei naisen maksukortin hänen autostaan, Storvall kuvailee törkeästi toimineiden rikollisten tekosia .

Storvallin mukaan miehet olivat onnistuneet saamaan useampia tuhansia euroja haltuunsa maksukortin ja sen koodin avulla. Varat oli nostettu pankkiautomaatista. Tekijät olivat saaneet siis maksukortin koodin haltuunsa kaupassa tarkkailemalla naista maksuhetkellä. Poliisi kehottaa kaikkia suojaamaan tunnusluvun näppäilyn, Storvall painottaa.

Hän kehottaa ihmisiä laittamaan kortilleen nostorajat.

– Koodia ei tule näyttää muille. Jos rikolliset kuitenkin iskevät, ilmoittakaa heti poliisille ja pankkiin, jotta kortti saadaan suljetuksi, hän sanoo.

Poliisi etsii syyllisiä nyt laajalla säteellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu