Pohjois-Savon Maajussi kyykytti morsiamiaan

Maajussi kyykytti morsiamiaan.

MTV3:n Maajussille morsian -sarjassa kaikilla naisilla ei ole käynyt maajussiensa kanssa kovin hyvä tuuri. Tätä mieltä ovat ainakin Anu ja Päivi, jotka päätyivät mehiläistarhaaja Jussi Rossin maataloon Suonenjoelle Pohjois-Savoon.
Viime sunnuntain jaksossa Anua ja Päiviä kyykytettiin oikein kunnolla, kun Jussi laittoi naiset tekemään hyvin raskaita töitä koko päiväksi.
- Olihan se vähän toisenlaista kuin muiden maajussien naisilla. Katselin sunnuntaina televisiosta, että eihän muiden naisten tarvinnut tehdä juuri mitään, Päivi sanoo IS:lle.
Päivin ja Anun työtehtäviin kuului mehiläispesien putsaamista varhaisesta aamusta iltamyöhään asti. Jussin mukaan mehiläiset olivat vielä kaikkein vilkkaimpia kyseiseen vuodenaikaan.
- Kyllä siellä sai tosissaan juuriharjan kanssa hinkata niitä mehiläispesiä. Se oli tosi raskasta puuhaa, Päivi miettii nyt.
Jakson aikana Jussi määräili naisia kieltämällä heiltä muun muassa maatalon sisävessan käytön.
Kaupunkiasunnossaan itse nukkuva Jussi ei hyväksynyt myöskään sisävessan käyttöä asuntovaunussa nukkuvilta naisilta, koska vessasäiliöiden puhdistamisesta olisi liian suuri vaiva.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tyttö-parat kirjoitti:

Maajussi kyykytti morsiamiaan.

MTV3:n Maajussille morsian -sarjassa kaikilla naisilla ei ole käynyt maajussiensa kanssa kovin hyvä tuuri. Tätä mieltä ovat ainakin Anu ja Päivi, jotka päätyivät mehiläistarhaaja Jussi Rossin maataloon Suonenjoelle Pohjois-Savoon.
Viime sunnuntain jaksossa Anua ja Päiviä kyykytettiin oikein kunnolla, kun Jussi laittoi naiset tekemään hyvin raskaita töitä koko päiväksi.
- Olihan se vähän toisenlaista kuin muiden maajussien naisilla. Katselin sunnuntaina televisiosta, että eihän muiden naisten tarvinnut tehdä juuri mitään, Päivi sanoo IS:lle.
Päivin ja Anun työtehtäviin kuului mehiläispesien putsaamista varhaisesta aamusta iltamyöhään asti. Jussin mukaan mehiläiset olivat vielä kaikkein vilkkaimpia kyseiseen vuodenaikaan.
- Kyllä siellä sai tosissaan juuriharjan kanssa hinkata niitä mehiläispesiä. Se oli tosi raskasta puuhaa, Päivi miettii nyt.
Jakson aikana Jussi määräili naisia kieltämällä heiltä muun muassa maatalon sisävessan käytön.
Kaupunkiasunnossaan itse nukkuva Jussi ei hyväksynyt myöskään sisävessan käyttöä asuntovaunussa nukkuvilta naisilta, koska vessasäiliöiden puhdistamisesta olisi liian suuri vaiva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu