Kirjoitin lyhyen matikan, koska äitini, joka oli huono matikassa, pelotteli minua sillä, miten ei aikanaan itse päässyt matikasta läpi eikä siksi koskaan valmistunut ylioppilaaksi. Kuitenkin kiinnostuin lukion aikana luonnontieteistä, ja kirjoitin kemian ja fysiikan pitkänä, mutta näyttäisi siltä, että lyhyellä ei pääse melkein minnekään sisään, ellei tullut L:ää. Onko ylioppilastutkinnon suorittamisen jälkeen mahdollsta käydä pitkä matikka vaikkapa aikuislukiossa ja sitten kirjoittaa se, vaikka olen siis aiemmin valinnut lyhyen matikan ja kirjoittanut jo sen? Ärsyttää, jos huono valintani meinaa sitä, etten pääse opiskelemaan aiheita jotka rupesivat kiinnostamaan vasta kun vahinko oli jo tapahtunut.
Pitkä matikka lyhyen jälkeen
5
525
Vastaukset
- Aikuisabi
Kertomasi on klassinen esimerkki siitä, että vanhempien ei tulisi sekaantua lastensa opintoihin. Jos äiti on ollut huono matematiikassa, niin ei lapsi automaattisesti ole huono. Ja toisinpäin myös, meidän (aikuislukion) matematiikan opettaja kertoi, että hänen lapsensa kirjoitti huonot arvosanat kaikesta, myös matematiikasta.
Mutta onneksi ovat nämä aikuislukiot. Siellä voi korjailla kaikki menneisyyden vahingot :o) Voit hyvin opiskella pitkän matematiikan aikuislukiossa ja kirjoittaa sen myös.
Harmi vaan, että lyhyen kursseista ei ole juurikaan hyötyä pitkässä matematiikassa. Suosittelen, että käyt kaikki kurssit, syventävät myös. Todennäköisyyslaskennan voit ehkä jättää väliin. Aikankin tämä aiemmin mainitsemani opettaja sanoi, että se on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Todennäköisyyslaskennan kurssin sisältö on melko sama pitkässä ja lyhyessä matematiikassa.
Itse kirjoitin eilen pitkän matematiikan. Olin käynyt kaikki pitkän matematiikan kurssit ja kiinnostuksesta aiheeseen myös pari lyhyen matikan kurssia. Lähestymistapa lyhyellä on aivan erilainen kuin pitkällä. Lyhyt matikka on aivan erilainen aine kuin pitkä matikka. - lilliinajoops
Voit opiskella pitkän matikan aikuislukiossa tai itseksesi. Voit täydentää yo-tutkintoa pitkällä matikalla tai/ja muilla haluamillasi aineilla vaikka jo ensi syksynä.
- Jorinaa
Kannattaa huomioida myös nk. kukkaisteekkarilinjat, ja ehkäpä muissakin matemaattisluonnontieteellisiä aloja liippaavissa opiskelupaikoissa on vastaavia. Niissä siis opinnoissa keskityttänee ensimmäisenä vuosina matematiikan perusteisiin (siis lukion pitkää matematiikkaa vastaaviin), mahd. myös fysiikkaan jne.
Voit tietysti myös opiskella itse tuon alueen, hommaamalla vain kirjoja, muttei aavistustakaan päästävätkö kirjoittamaan ilman, että käy vähintään tenttimässä ne. Tapauksesta riippuen, saattaa olla hankalaa tai ainakin työlästä ihan omin päin. Mutta vaikkei lopputulos, vaikkapa syksyyn mennessä saavutettu taito, olisi ollenkaan täydellinen, niin toimiipa pohjana joko myöhemmille aikuislukio-opinnoille tai sitten noille kukkaisteekkari tms. -opinnoille.- Jorinaa
Vielä rohkaisuksi: AMK:ssa insinöörilinjoilla aloittavien ylivoimaisen enemmistön taso matematiikassa on huono, suorastaan käsittämättömän huono. Veikkaan kirjoituksesi perusteella, että sätkisit useimmista nopeasti ohi, jos AMK:hon haluat ja pääset.
- eiseniin
Pitkän matikan voi opiskella ja kirjoittaa yo-tutkinnon jälkeen, jos se jostain syystä tuntuu tarpeelliselta.
Varoitan kuitenkin luulemasta liikaa, että pitkä matikka avaisi ovia juuri mihinkään lyhyttä paremmin. En tiedä yhtään alaa, mihin pitkä matikka olisi pääsyvaatimuksena, mutta voihan niitä jokunen olla. Sen sijaan pitkä matikka antaa paremmin pisteitä haettaessa opiskelemaan, mutta silloinkin lyhyen L antaa paremmat pisteet kuin pitkän C. Joten kannattaa miettiä, kuinka paljon haluaa käyttää resursseja pitkän matikan opiskeluun, jos pienellä panostuksella lyhyeen matikkaan saa paremmat pisteet. Tämä siis puhtaasti pisteiden kannalta.
Eri asia sitten, jos matikka itsessään kovasti kiinnostaa ja sitä ehkä jossain tarvitseekin. Silloin opiskelun vaatimaa aikaa ja vaivaa ei tietysti lasketa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613111Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433067- 422417
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa912037- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251759- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä831370- 391280
- 791110