Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Muna-ansa

1. Sakun kertomus

- Saku... Minusta on alkanut tuntumaan että minun ja Laurin naimisiinmeno oli suuri erehdys.

Vilkaisin hätkähtäen vierelläni pipo päässä hölkkäävään Marjaan. Oli lokakuu. Aikoja sitten olimme opiskelukavereita, mutta nyt hölkkäkavereita, jotka kävimme yhdessä lenkillä vähintään kerran viikossa. Olimme käyneet yhdessä myös pelaamassa squashia ja jopa kokeilemassa spinningiä, mutta lenkkeily sopi parhaiten, sillä siinä oli mahdollisuus rupatellen vaihtaa ajatuksia.

- Miten niin?
- No, en minä ole oikeastaan puhunut kenellekään kun kaikki tuntuvat olevan edelleen onnellisia siitä että saimme toisemme. Kaikki tapahtui niin äkkiä ... vyörynä. Minä tulin raskaaksi, silloin keväällä, en oikein ymmärrä vieläkään miten se oli mahdollista ... Lauri konservatiivisena herrasmiehenä oli heti valmis liittoon ... Haettiin kuulutuksia ja hankittiin yhteinen asunto... Sitten tuli se keskenmeno, mutta mitään ei sitten muutettu ...
- No, miksi se sinusta tuntuu erehdykseltä.
- Tuntuu etten saa happea kun menen kotiin, ihan totta! Kaikki tuntuu väärältä. Lauri on aina niin kiireinen, no, niin olen tietysti minäkin, mutta silloinkin kun ollaan kotona tuntuu ettei Lauri osaa asettua ... jotenkin vieras. Minä yritin puhua siitä.
- Niin, mitäs sitten.
- Lauri suuttui ja sätti minua että nostan koko ajan vaatimustasoani, vaikka en minä oiken ymmärtänyt mitä se tarkoitti. Niin kauan kun me asuttiin erillämme, tuntui kaikki menevän putkeen. Minusta tuntuu, etten ole tarkoitettu elämään kenenkään kanssa yhdessä.
- Olittehan te kuitenkin jo monta vuotta seurustelleet.
- No joo, ja siltikin tuntuu että ei tunne toista nyt ollenkaan. Laurilla on kamalasti ärsyttäviä tapoja, joita en aikaisemmin huomannut tai en kiinnittänyt ainakaan huomiota. Lisäksi hän ei yhtään piittaa vaikka hänen äitinsä on koko ajan puuttumassa meidän asioihin. Aina kun anoppi tulee tai soittaa se aloittaa sen saman minun tilan utelemisen "Jokos niitä pikku-Räystäs-Ahoja on tulollaan". Ja yleensä vielä piisaa neuvomista asiasta kun asiasta. Arghh. Minua sieppaa Räystäs-Ahojen klaanin konservatiivinen poroporvarillisuus. Vaimon pitäisi jäädä kotiin hoivaamaan pikku pellavapäitä miehen luodessa uraa.

Vauhtimme on pudonnut kävelyksi.

- Siitä me ollaan Laurin kanssa yksimielisiä, ettei lapsi sovi nyt tähän elämäntilanteeseen. Minulla on iso projekti vedettävänä ja hänellä jatkuvaa matkustelua. Enkä minä muutenkaan ole mikään emotyyppi. Mutta minua harmittaa ettei Lauri voi sanoa sitä suoraan äidilleen ja minusta tuntuu että hän epäilee minua ... etten pysykkään päätöksessä.
- Miten niin?
- Minusta tuntuu että hän epäilee minun hankkiutuvan raskaaksi hänen tietämättään. Olen nähnyt hänen kylpyhuoneessa tarkistavan liuskasta että olen ottanut kaikki e-pillerit. Ja, anteeksi että sanon näin suoraan, hän on viime aikoina keskeyttänyt yhdynnän.
- Oletko puhunut hänelle ...
- Olen. Olen kuulemma taipuvainen vainoharhaisuuteen. Ja tämä coitus int -tyyli on kuulemma vaihtelunhakua seksiälämään! Ettei ala avioseksi puuduttaa.
- Kuulostaa yllättävälle ja suoraan sanoen aika pahalle. Minä en tiedä mitä sanoa.
- No, älä sano mitään, älä ainakaan kellekään muulle mitään. Mutta minä todella, todella, kaipaisin jotain ... hellyyttä ja läheisyyttä. Miestä.

Sitten lähdimme sanattomina jatkamaan juoksemista. Aiheeseen ei myöskään palattu seuraavilla lenkkikerroilla, tai, korkeintaan jossakin sivulauseen viittauksessa.

2. Laurin kertomus

Pesäntekovietti ... Minä olin kuvitellut että Marja olisi rationaalinen nainen jota ei jokin eläimellinen pesäntekovietti ohjaisi. Meillä olisi voinut olla loistava kumppanuus toisiamme tukien, mutta, niin ei niin ei! Olisi pitänyt uskoa velipoikaa jo alusta alkaen, nainen haluaa miehen vain muna-ansaan. Mutta erehdyin, ei se nainen muista eroa, haluaa muna-ansaan, kersan tai pari joilla voi miestä hallita, velvoittaa ja syyllistää. Kaikesta sen näkee. Mies pitää saada totaalisesti hallintaan, askel askeleelta ja kierosti niin että ulospäin kaikki näyttää velvoitetulta. Minä en voi ymmärtää sitä keväistä raskautta vieläkään, olen useilta luotettavilta asiantuntijoilta kysynyt niiden varmuudesta. Pillerit ovat varmoja, oikein käytettynä. Nimenomaan oikein käytettynä, jollei nainen vähän järjestele asiaa kun haluaa miehen muna-ansaan, kun pesäntekovietti ohjaa... Olen ottanut asian sen jälkeen erikoistarkkailuun ja Marja on kaikin puolin onnistunut näyttelemään että jokainen pilleri olisi otettu. Todellakin, liuskat ovat tyhjentyneet, mutta minne pillerit ovat päätyneet? Marja on koulutettu ja älykäs, ja älykäs järjestelemään asioita. Junailemaan, siksi se kuulemma nykyisen hommansakin sai. Sitähän sekin oli, junailua, että äiti tiesi siitä raskaudesta ihan heti, pakkohan minun oli sitten ... Äiti kun on niin konservatiivinen, eikä sitä voi loukata. Mutta näki heti että Marja tiesi mistä narusta veti että sai minut velvoitettua naimisiin, vaikka näyttelikin mukamas hämmästynyttä kuinkas tässä näin kävi. Ja edelleenkin pitää sitä "lapsi ei sovi nyt tähän elämäntilanteeseen" jorinaansa, mutta eipä minua sillä enää kuseta. Saakeli.

Ja ahdistaa että heti kun sitä tulee reissusta kotiin, pitäisi olla naimassa. Marja haluaisi oikein puristaa minusta siemenet sisäänsä että saisi muna-ansaan. Saisi jokaisen otollisen hetken käytettyä että itäisi, saakeli. Seksissä ei ole mitään hauskaa kun heti on kyhnyttämässä kyljessä ... ja muka villiä ja vaihtelua pitäisi kokeilla ... niin se sanoi. Minäpä sitä vaihtelua annan, jospa ymmärtäisi nainen vähän omaa käytöstään tarkkailla. Ensimmäisellä kerralla taisi luullakin joksikin leikiksi... vähän kyhnäsi kyljessä ja aneli minua käsin auttelemaan itsensä loppuun. Ei luule enää, minä kun olen säännöllisesti vetänyt ulos kun tulee ja laskenut koko lastin sen navalle. Että sen ilme oli viimeksikin epäuskoinen, saakeli, minä vielä pyyhin sen mahan lakanansyrjään ja käännyin selin nukkumaan.
03339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

Pasi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu