näky tulevasta Venäjän miehityksestä
Näin kaksi vuotta sitten näyn kotona Sallassa kesäpaikassa ollessani. Heräsin aamulla klo 3. Näyssä oli kesä, mutta ei vielä syksy.
Katsoin yläkerran ikkunasta ulos tien päähän, joka johtaa talomme pihaan ja näin paljon venäläisiä sotilaita, jotka juttelivat tuntemieni uskovien kanssa. Nämä uskovat näyttivät taloamme ja sanoivat, että tuolla on uskovia.
Kun kuulin heidän sanansa, ymmärsin, että nyt on miehitys alkanut. Samalla Herra antoi minun ymmärtää, että nyt ovat myös uskovien vainot alkaneet Suomessa. Nämä uskovat, jotka antoivat meidät ilmi, olivat ns. uskovia vain nimeltään. Hengellistä arkipäivän elävää Kristus-keskeistä elämää heillä ei ollut koskaan ollut.
Sotilaat tulivat talomme yläkertaan. Menin perheeni kanssa pieneen ullakkohuoneeseen piiloon. Sotilaat eivät nähneet meitä, vaikka he kulkivat ohitsemme. Herra esti heitä näkemästä.
Katsoin piilopaikan ikkunasta tielle ja näin, mitenvenäläisiä tankkeja ja panssariajoneuvoja sekä sotilaita täysvarustuksineen tuli jatkuvasti Sallan keskustasta Kemijärvelle päin. Taivaalla olivenäläisiä lentokoneita, hävittäjiä ja kuljetuskoneita.
Herra sanoi: ”Kun Venäjä tulee, samalla alkavat vainot Suomessa.” Mutta Herra varjelee ja suojelee yliluonnollisilla ihmeillä ne, jotka ovat vilpittömästi Herran omia.
Sitten sotilaat poistuivat talostamme. Katsoin jälleen tielle ja näin monia uusnatsitervehdyksen tekeviä sotilaita, jotka tekivät paljon pahaa Suomen romaneille. Romanit vangittiin ja kerättiin lähellä kesäpaikkaamme olevaan leiriin, joka on vanha juutalaisten vankileiri Sallan Salmivaarassa Vallovaaraan päin linnun tietä kuusi kilometriä.
Kun olin ymmälläni ja ihmettelin tätä, Herran Henki sanoi: ”Tämä on romanikansalle kuritus, jonka minä olen sallinut tulla romaniheimon ylle.”
Kun katsoin tielle, näin myös paljon nälkiintyneitä ihmisiä, jotka olivat lähteneet tulemaan Suomeen, kun raja oli auki. Nämä nälkäiset ihmiset olivat juutalaisia ja Venäjän romaneja, jotka nälkä oli laittanut tulemaan Suomeen.
Tässä Herran Henki puhui: ”Lopullinen asia, joka saa Venäjän tulemaan Suomeen, on nälkä. Samalla myös Suomesta loppuu leipä. Tämä on kuritus koko Suomen kansalle, koska valtiojohto on hyväksynyt jumalattomia lakeja.”
Valitettavasti kaikki mitä olen nähnyt, toteutuu, vaikka en sitä itse toivo.
Sanoin Sallan seurakunnassa ennen kuin alkoi Krimin otto, että Venäjä tulee tästä yli ja kehotin uskovia kammiorukoukseen, että oppisivat tuntemaan Herran ja kuulemaan hänen äänensä, mitä hän puhuu. Ihme kyllä, ihmiset kuuntelivat ja olivat tosi hiljaa.
Venäjä tulee hyvin pian miehittämään Suomen. Suomi on todella lähellä kurituksen aikaa. Miehitys tapahtuu kesällä. Venäjä tulee kurittamaan Suomea. Jumala käyttää Venäjää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
voi olla hyvin totta mutta sen me nähä,ja ihan oikias oot ettäå ne tule kohta ei mene kauan
Kiitos Jeesus, että Venäjä ei tule Suomeen eikä minnekään muuallekaan. Kiitos Jeesus, että annat maailmaan vielä rauhaa ja ihmisille aikaa löytää Sinut.