Black mountain myös

Käytiin sitten tirkistämässä myös kaupungin toinenkin vesipuisto, black mountain water park. Hyvä oli sekin.

Hinnat huomattavasti halvemmat kuin vana navassa. Lapsi, alle 140cm oli 300bhat, aikuinen 600 ja alle 110cm pääsi ilmatteeksi. Netissa info ilmeisesti vanhentunutta kun eivät pitäneet ikärajojen puolesta paikkansa.

Puisto on väljemmin rakennettu ja mäkiä on vähemmän, eikä yhtä hurjia kuin keskustan virityksessä. Lapset kuitenkin tykkäsi ja pienemmätkin pääsi melkein jokaiseen mäkeen jos vain itse uskalsivat. Wake board järveen oli järjestetty sellainen temppu rata jossa isommat viihtyivät tosi hyvin, sinne ei alle 120cm pitkä päässyt. Väkeä oli vähän verrattuna vana navaan joten mäkiin pääsi tosi sujuvasti, ei juuri tarvinnut jonottaa:) Kulumaa oli jonkin verran havaittavissa mutta käyttöä tai turvallisuutta ei vaarantanut...

Paikka siisti ja ruoka huomattavasti laadukkaampaa kuin uudessa puistossa, hinnaltaan samaa luokaa kuitenkin. Ostoksia varten ladattiin kortille rahaa, samaan tyyliin kuin vana navassa laitettiin rannekkeeseen. Pukukaapit ilmaisia.

Miinuspuoleksi voisi mainita etäisyyden keskustaan ja välillä huonohko kuntoinen tie perille. Samaan hengenvetoon plussaa siitä että ovat järjestäneet ilmaisen shuttle bussin kellotornilta puistoon ja takaisin. Aikataulua en hoksannut urkkia kun emme sitä käyttäneet.

Hyvin sai nahka viimeiset grillaukset näin loman viimeisillä päivillä:)
0103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vannavanna kirjoitti:

Käytiin sitten tirkistämässä myös kaupungin toinenkin vesipuisto, black mountain water park. Hyvä oli sekin.

Hinnat huomattavasti halvemmat kuin vana navassa. Lapsi, alle 140cm oli 300bhat, aikuinen 600 ja alle 110cm pääsi ilmatteeksi. Netissa info ilmeisesti vanhentunutta kun eivät pitäneet ikärajojen puolesta paikkansa.

Puisto on väljemmin rakennettu ja mäkiä on vähemmän, eikä yhtä hurjia kuin keskustan virityksessä. Lapset kuitenkin tykkäsi ja pienemmätkin pääsi melkein jokaiseen mäkeen jos vain itse uskalsivat. Wake board järveen oli järjestetty sellainen temppu rata jossa isommat viihtyivät tosi hyvin, sinne ei alle 120cm pitkä päässyt. Väkeä oli vähän verrattuna vana navaan joten mäkiin pääsi tosi sujuvasti, ei juuri tarvinnut jonottaa:) Kulumaa oli jonkin verran havaittavissa mutta käyttöä tai turvallisuutta ei vaarantanut...

Paikka siisti ja ruoka huomattavasti laadukkaampaa kuin uudessa puistossa, hinnaltaan samaa luokaa kuitenkin. Ostoksia varten ladattiin kortille rahaa, samaan tyyliin kuin vana navassa laitettiin rannekkeeseen. Pukukaapit ilmaisia.

Miinuspuoleksi voisi mainita etäisyyden keskustaan ja välillä huonohko kuntoinen tie perille. Samaan hengenvetoon plussaa siitä että ovat järjestäneet ilmaisen shuttle bussin kellotornilta puistoon ja takaisin. Aikataulua en hoksannut urkkia kun emme sitä käyttäneet.

Hyvin sai nahka viimeiset grillaukset näin loman viimeisillä päivillä:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu