Miksi mummollasi ja vaarillasi on ruskeat hampaat

Mummo.ja.vaari

Hampaiden reikiintymisen ei aikoinaan ole ymmärretty johtuvan sokerista ja happamista ruoka-aineista, jotka liuottavat kivikovan valkoisen kiilteen, hampaan kovan panssarin.
Sen sisällä oleva hammasluu on kellertävää ja pehmeämpää, reikiintyvää.

Reikiä sitten paikattiin suurentamalla reikää isoksi, pohjalta isommaksi kuin pinnalta, jottei paikka pääsisi pois.
Sitten isonnettu kolo täytettiin amalgaamilla.

Amalgaamihan sisältää elohopeaa, joka on myrkky. Hammasamalgaamissa puolet metallista on elohopeaa ja puolet koostuu hopeasta, tinasta ja kuparista.
Osa amalgaamilla paikatuista on ollut allergisia sille.

Vanhemmalla väestöllä on edelleen amalgaamia suussaan, mummon ikäiset ovat se sukupolvi, joka on eniten saanut elohopeaa elimistöönsä, sillä hampaiden reikiintymisen ei aikoinaan ole ymmärretty johtuvan sokerista ja happamista ruoka-aineista, jotka liuottavat kivikovan valkoisen kiilteen, hampaan kovan panssarin. Sen sisällä oleva hammasluu on kellertävää ja pehmeämpää, reikiintyvää.
Kiille on elimistömme kovin aine.

Meitä mummoja edeltävä sukupolvi menetti hampaansa jo rippikouluikäisenä. He saivat rippilahjaksi tekohampaat.

Vaikka pidänkin mainoksesta, jossa koirille on laitettu tekarit, niin oikeista tekareista tuskin kukaan tykkää.

1

285

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AmaLGaamia

      Minä olen mummuikäinen ja suuni on täynnä amalgaamia.
      Lapsuudesta muistan,että hammasharjan sain neuvolasta ennen kouluun menoa, mutta, ikävä kyllä, en muista,että hampaita olisi pesty.
      Ensimmäiset muistikuvat hampaiden harjauksesta tulevat vasta sieltä alakouluajoilta!!!
      Oli hammaslääkärilläkin töitä. Ja ne sen aikaiset menetelmät ovat kauhukuvina muistoissani.
      Onneksi nykyiset hammaslääkärit ovat pystyneet poistaman pelkoni.
      On ilo mennä hammaslääkäriin.
      Mitä tästä voi todeta muuta kuin,että pitäkää hyvät nuoret ihmiset hampaistanne hyvä huoli.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      66
      6321
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      64
      5707
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      133
      4848
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      61
      3977
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3865
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      36
      3277
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      69
      3051
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      62
      2901
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      77
      2689
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      48
      2005
    Aihe