En ole viitsinyt mennä enää pitkiin aikoihin kerhoiltoihin, kun piiri pieni pyörii ns. elektroniikan ihmemiesten piirissä. Sivulliseksi siellä tunsi itsensä, vaikka lisenssi on ollut hallussa 35 vuotta. Toista oli -80 luvulla. Puheenjohtajien tarvnnut osoittaa itseriittoisuuttaan. Kaikki hamit ja siksi aikovat olivat samalla kastissa. Nyttemmin kerhotilat ovat tuuliajolla jossain epäsiistissä keittokomerossa ja ulko-ovikin lukossa. Kivellä heitteleminen kerhon kerroksen ikkunaan ei tuota tulosta. Siis sinne halutaan vaan valioporukka sisään tiettynä kellonaikana.
Oulunkin kerhoillat ovat kertellisoituneet
En_tule_enää
4343
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
http://bit.ly/OBECjm
Osallistumalla nettikyselyihin voit olla mukana vaikuttamassa tulevaisuuden tuotteiden ja palveluiden kehitykseen. Kyselyihin vastaaminen kestää yleensä muutama minuutti ja saat aina korvauksen ajastasi.
Taisi Heikki ääässss olla jo tuolloin tappina reiässä.
Äänestäkää se pois seuraavassa kokouksessa.
OH4AC on myös neuvostoajan meininkiin lukkiutunut kerho. Homeelle haisevat vanhat äijät jurottavat pölyisten putkiradioisen seassa. Yäk.
Tämähän on ihan sanasta sanaan kopio Turun kerhoa käsittelevästä kitinästä. Mikä botti näitä oikein generoi?