hei olen 11 vuotta ja haluaisin kovasti samojedin. eikä minun äitini suostu. kaverini sai juuri koiran ja kaverini koiran veli on koditon. olisin valmis ottamaan vastuuta. kun meillä on jo yksi koira mutta se ei leiki tai lähde lenkille muiden kuin äidin kanssa. ehdotuksia
miten suostutella äiti ottamaan koira
papuliininiinii
31
335
Vastaukset
- Äläsuostuttele
Koira on kiva kaveri ja hyvä ystävä kyllä ja sinä voit aidostikin olla valmis ottamaan vastuuta, mutta se nyt kuitenkin on niin että oikeasti vastuu on aikuisella. Kun aina kaikki 18-vuotiaatkaan eivät tiedä mihin sitoutuvat ja vaikka teillä koira onkin niin jokainen koira on erilainen, samojedi tarvitsee niin paljon liikuntaa että sinä et sitä niin paljon pysty aktivoimaan, ja sinulla on koulu, kasvaminen ja kasvun myötä muutut. Etkä välttämättä itsekään tiedä kuinka paljon.
Äitisi on oikeassa, sillä se 15 vuoden sitoumus ja vastuu on todellisuudessa hänen. Et saa yrittää pakottaa häntä ottamaan vastuuta toisesta elämästä vain sinun tähtesi, koska et todellisuudessa edes lain mukaan voi ottaa sitä vastuuta, minkä lupaat.
Koiralenkillä koira vetää, väärällä lenkkikoulutuksella kiltistäkin tulee rähisijä, tai muut saattavat rähistä. Lapsi ei saa eikä voi olla semmoisesta vastuussa, jos vaikka toinen koira pääsee irti ja käy päälle: olet aivan liian nuori olemaan siis kovinkaan pitkillä lenkeillä yksin narun päässä - jos ollenkaan. Olen itsekin hoitanut koiraa 11-vuotiaasta saakka, joten en sano ettet siihen pystyisi, mutta saattaa olla että et. Tai äitisi ei halua sitä riskiä ottaa, sillä hänen se riski on (vaikka pystyisitkin). Elämässä täytyy hyväksyä se, ettei kaikkea aina saa, eikä ainakaan heti, eikä niin kuulukaan olla.
Oikeastaan sinun on aika helppo koiraa toivoa, koska sinulla ei ole mitään riskiä: Hankintahinta, koirakoulut ja tarvikkeet maksaa äitisi, et sinä. Jos koira sairastuu, rahat menevät äitisi pussista. Jos lenkit onnistuvat niin hienoa, mutta jos eivät, vastuu on äitisi. Siitä millaiseksi koira kasvaa, vastaa äitisi. Joten jos siitä kasvaa kiltti, sinä hoidatkin sen hyvin ja kaikki menee putkeen SINÄ saat kiitokset, mutta äitisi ottaa kaikki riskit. Sillä jos asiat menee pieleen, äitisi vastaa siitä. Jos koira joudutaankin vaikka lopettamaan sairauden/onnettomuuden takia, sekin on äitisi päätös. Sinä et voi noista päätöksistä vastuuta kantaa. Joten, ymmärrän että koiraa on helppo toivoa lapsen näkökulmasta, se olisi vain ihana. Mutta kun se sisältää muutakin se päätös.
Kun kasvat sinusta tulee muutamassa vuodessa teini, alkaa kiinnostaa seurustelu, harrastukset, ja yläastekin loppuu koiran ollessa vielä nuori: päätätkin muuttaa kotoa. Aajattele jos siihen onkin vain 5 vuotta! On helppoa kuvitella että nuoruuteen mahtuu se koirakin, mutta koira vaatii sitoumuksen palata aina viimeistään 8 tunnin jälkeen, käydä lenkillä 3 kertaa päivässä ja voi olla täyttä utopiaa yrittää sovittaa teini-ikää, opiskeluja, itsenäistymistä, seurustelua, jatko-opintoja ja haaveita koiraan. Siihen ei pysty kaikki 18-20-vuotiaatkaan.
Tulet kasvamaan aikuiseksi seuraavan 9 vuoden sisään. Koirasi elää vielä senkin jälkeen ja sinä et tiedä mihin maailma ja sinä muututte. Äiti on vanhempi ja viisaampi. Hän tietää, mitä nuo vuodet merkitsee ja myös sen, ettei tuossa iässä voi tehdä semmoisia sitoumuksia, kuin mitä sinä nyt haluaisit. Olet varmasti vilpitön, mutta luota äitiisi tässä. Jos siis äitisi ei sitä koiraa halua ottaa, on ihan oikein, ettei teille tule koiraa. Sinä saat päättää itse omasta elämästäsi ja sitoumuksistasi sitten kun olet aikuinen ja se tulee yllättävän pian, vaikka nyt tuntuisikin ikuisuudelta. Ole nuori ja huoleton lapsi vielä kun sitä oikeasti olet! Lemmikit on ihania, mutta suuri vastuu kuuluu aikuisuuteen ja usko huviksesi: tulet sitä saamaan ihan kyllästymiseen saakka koko loppuelämäsi ajan kun kasvat.
Aikuiseksi ei pidä kiirehtiä! Joten käy katsomassa muiden koiria, tykkää eläimistä ja anna äidillesikin vähän löysää.
Anna samojedin nyt olla, ei ne katoa maailmasta ja voit saada omasi sitten kun olet aikuinen. Nyt voit käydä äidin ja koiran kanssa lenkillä ja nauttia huolettomammasta koiran hoidosta. Tai sitten vaikka säästää jos sinulla on viikkorahoja, jo sitä varten kun kasvat isoksi. Oikeasti se kannattaa ja olisi osoitus pitkäjänteisyydestä. Säästäminen on helppo sitoumus, ja voit sillä testatakin itseäsi, pystytkö vuosien sitoumukseen ja pitkäjänteisyyteen. Jos pystyt, on sinulla 9 vuoden päästä varaa juuri siihen koiraan minkä haluat.
Nyt sinulla ei ole. - nokuulepas
no kyllä ton ikäinen voi ainakin keskustella äidin kanssa asiasta.
- Muttaaikuisetpäättää
No kuulepas kuulepas, keskustella voi ja ilmeisesti näin on tehtykin, koska äiti on jo kieltäytynyt. Mutta se ei poista niitä vastuukysymyksiä eikä sitä, miksi se äiti ei ehkä toiseen koiraan halua suostua. Eikä sitä tosiasiaa että kyllä se äidin pitää harkita ihan mihin suostuu kun hänelle se vastuu jää, eikä ole edes reilua käydä neuvomaan mitään kinuamisneuvoja 11-vuotiaalle joka ei ymmärrä, ettei se ole pelkästään sitä, että äiti leikkii ja lenkittää tai että elämästä ja kuolemasta vastuuta ei voi noin nuorena ottaa. Minä en lähde ainakaan siihen että käyn suosittelemaan ala-aste ikäiselle lapselle, että kinua kinua vaan, niin kaiken saat ja kuuluukin saada. Vai millä tasolla näät 11-vuotiaan keskustelevan, harkiten, mietiskellen ja kaiki näkökannat huomioiden? Koska kaverinikin sai koiran taitaa olla lähempänä. Niin sen kuuluu ollakin tietty siinä iässä, totta kai, mutta koiraa sillä ei pidä saada.
Ennemmin esittää vastuukysymykset niin kuin ne ovat ja myös ennemmin sitä vanhemman näkökantaa.
Ja jos 11-vuotias on valmis kantamaan vastuuta, oikeasti, hän osaa myös keskustella äidin kanssa ja perustella asiansa, mutta jos hän osaa sitä vastuuta kantaa, niin hän myös osaa kuunnella. Keskustelu ei ole sitä, että kinutaan tajuamatta asian toista kantaa. Sitähän se lapsilla on, ja siksi he eivät asiasta päätäkään. Minusta on reilua kertoa että se on aikuinen joka päättää, koska hän sen lystin maksaa sekä vastuun kantaa. Ja äiti on sanonut että ei suostu. Kyllä sekin pitäisi oppia hyväksymään. Lapselle ei oteta koiraa, sen ottaa aina aikuiset.
- vaikeatilanne
Muistan hyvin kun olin sinun ikäisesi ja halusin koiran (en saanut). Olin sitten muutaman vuoden vanhempi kun koiran viimein sain ja se oli kanssani lähes 15 vuotta. Siihen aikaan oli tosi vaikea saada vuokra-asuntoa koiran kanssa ja lopulta vanhempani ostivat yksiön, jossa sain koiran kanssa asua! Nykyään ei onneksi ole niin hankalaa, mutta monenlaisia ongelmia voi tulla siinä vaiheessa kun haluat lähteä opiskelemaan vaikka ulkomaille tai kun muutat kotoa. - Eli vaikka tässä vaiheessa varmasti haluaisitkin hoitaa koiran, tilanteesi voi jkv muuttua. Sinuna ulkoiluttaisin ja hoitaisin jotain naapuruston koiraa. On paljon koiria, jotka joutuvat olemaan aivan liikaa yksin kotona. Laita rohkeasti ilmoitus, varmasti saat vastauksia. - Tosin sitten voi käydä niin että äitisi huomaakin että jaksat kantaa vastuun koirasta ja saat oman koiran. Ja sitten se yksinäinen koira jää taas yksin ilman ulkoiluttajaa... Näitäkin on nähty. Ellet sitten vie molempia ulos yhdessä.
- noäläälä
no kuule olen 11 ja sain koiran. se on melkein mun oma mutta vastuu on tietysti äidillä. äiti ei sitä aluksi halunnut mutta sitten suostui
- Joopajooooooh
Kolmelta kysyy miten saa äidin haluamaan koiran ja 4h myöhemmin on koira jo saatu.
Juuh, ja trollia naurattaa. - Aiheonsiltihyvä
Mun mielestä sinänsä tää on hyvä keskustelun aihe, sanon muuten vaan tähän väliin sen. Ilman tietty noita lapsellisimpia kommentteja, tai siis eihän nyt kukaan varmaan jos vaikka tuo olisi trolli taikka lapsi, mitään kovin fiksua keskustelua odotakaan, mutta tarkoitan muuten. Olen itsekin meinaan kuullut sen vanhemmat suusta pettynyttä puhetta, kun teini-ikäinen lapsi on "luvannut auttaa" ja sitten ei autakaan ja jotenkin se on koettu samanlaisena pettymyksenä kuin aikuinen olisi luvannut ja niinkuin se vanhempi tosiaan ei olisi miettinyt asiaa. Ehkä siis enemmänkin kun sillä aikuisella se valta siitä asiasta päättää on, niin heidän kannaltaan tämmöisen asian pohtiminen on hyvä juttu. Etenkin nykyään. Että saa myös sanoa "ei" ja se on helppo perustella. Saa myös opettaa lapsen siihen että pettymyksiä on tai joskus täytyy sitten odottaa ja isona voi päättää itse.
Niin älytöntä kun se onkin, olen myös kuullut vanhempien toteavan lapselleen joka hoitaa koiran, että on lapsen "vika" että koira otettiin, ikäänkuin he eivät siitä olisi päättäneet. Ja ongelma taitaa olla kohtuu yleinen, siis se, ettei vanhemmat aina tajua enää olevansa niitä vanhempia tai sitä mikä vastuu toisesta elämästä on. Paljon on myös aika lapsellisiakin kysymyksiä, hoidosta, ongelmista ja muusta on hyvä jutella, mutta kun kysytään uhmaako 3-6 kuukautta vanha pentu kun se ei kaikkea tee mitä halutaan tai pissaa joskus sisälle tai jotain ihan ihme odotuksia, niin tulee mieleen, onko ne aikuisetkaan aina ihan täysillä käyviä.
Sama kun koira annetaan ulkoilutettavaksi ala-asteikäiselle eikä mietitä asiaa yhtään: kuuluuko koira oikeasti lapsen vastuulle? Koiria on vissiin jotain 600 000 Suomessa, eli melkolailla paljon. Siihen nähden ongelmia on toistaiseksi hyvin vähän. Kyllä ne hevosetkin oikkuilee eikä niistä ihmisen jälkeläisistäkään aina ihan ongelmattomia kasva, aina vaan ei voi voittaa. Elämä on oikullista ja aina joskus menee vikaan. Mutta olen itse myös miettinyt, että paljonkohan niitä ongelmia vielä tulee, jos nykymeinigillä lapset onkin niitä päättäjiä perheessä ja 11-vuotiaan annetaan luulla, että sitä se elämä on: kinuaa ja sa ja sitten se on siinä. Toisaalta käy sääliksikin. Monella lapsella on vaikeaa sitten kun se elämä ei menekään sillee kaikkien muidenkin mielestä ja juuri hänen kohdallaan.
Trolli tai lapsi, tai molempia, aloitti itseasiassa ihan hyvän keskustelun! Nyt tietenkin vaan täytyy jättää hänen kommenttinsa huomioimatta ja keskustella asiasta :D
Nyt jäitä hattuun. Koira on koko perheen asia, vaikka kuinka yksi ihminen lupaisi ja haluaisi olla siitä vastuussa. Koiraa ei voi laittaa komeroon, kun se on tiellä. Ja koska olet lapsi, se viimeinen vastuu koirasta on aina vanhemmillasi. Samoin myös taloudellinen vastuu, sillä noin nuori ei vielä käy töissä vaan kaikki raha tulee vanhemmilta (ja ehkä sukulaisilta jotain synttärilahjoja).
Mä olen kasvanut kahden koiran kanssa ja ulkoilutin niitä teininä niin paljon kuin sielu sieti. Mutta nämä olivat perheen koiria enkä koskaan hoitanut niitä ihan kokonaan itse. Olisin halunnut treenata agilitya ja sellaista seurassa, mutta äitini ei jollain tekosyyllä koskaan päästänyt minua oikeille treenikentille. Sitten omaan kotiin muutettuani päätin ottaa ihan ikioman koiran, jonka kanssa voisin harrastaa mitä tahansa. Mutta kun on yksin vastuussa koiran kaikista lenkeistä, ruuista ja sellaisesta, niin jossain vaiheessa 3 x päivässä ulos ei ole enää kiva pikku hengähdys ja oma aika vaan pakollinen arkiaskare ja aamulla koiran pissatus tietää ainakin puoli tuntia varhaisempaa herätystä (tosin riippuu siitä, millaisen aamurutiinin on muodostanut, toiset vievät koiran heti aamusta pariksi tunniksi urheilemaan ja sellaiset helpon koiran omistavat laiskimukset kuin minä käyttävät sen vaan hätäiseen pissalla). En ikimaailmassa vaihtaisi päivääkään koirani kanssa pois ja päivän pitkä lenkki on lempiharrastukseni, mutta arki on arkea ihanankin koiran kanssa.
Koululaisena joudut miettimään myös sitä, että kun olet luvannut ulkoiluttaa koiran ja muuta ihan itse, niin koulusta on aina kiiru kotiin viemään koira ulos ja kun tahdot mennä johonkin vaikka yökylään, joudut miettimään, kuka hoitaa koiraa. Ei voi mennä kavereiden kanssa hengailemaan tuosta vaan. Toisaalta, jos kaveritkin on koirahulluja, niin puuhatkin on koira-aiheisia. Terverakenteinen normaali koira elää yli 10 vuotta. 10 vuoden kuluttua olet omassa kodissa ja töissä, hakemassa töitä tai opiskelemassa. Missä koira on? Sen voi joutua jättämään vanhempien luo.
Ja itse hankittukaan koira ei välttämättä täytäkään toiveitasi. Se saattaa leimautua väärään ihmiseen perheessä. Tai sen luonne onkin ihan erilainen kuin kuvittelet. Tai se on sairas. Tai sen kouluttaminen ei sujukaan ihan yhtä helposti kuin kuvittelit.
Ehdotan, että kokeilisit vielä sen perheessä jo olevan koiran hoitamista. Meilläkin koirat olivat kovasti äitini perään. Minä ulkoilutin, koulutin, harjasin, leikkasin kynsiä ja leikin sitkeästi sen toisen kanssa, ja vaikka äiti tuli aina ensimmäisenä, jossakin vaiheessa minä olin vahva kakkonen ja toisinaan jopa parempi sen koiran kanssa. Juuri se koulutus oli meillä avain koiran mieleen. Se kehitti meille yhteisen kielen ja koira tykkäsi, kun koulutushetkiin kuului myös ruoka ja leikki. Minä olin toki hieman vanhempi (muistan aktivoituneeni enemmän koirien suhteen ollessani n. 13-vuotias ja koira oli silloin 2 ja tiiviimmillään yhteistyö koiran kanssa oli 15-17-vuotiaana).
Jos äidillesi ikinä juolahtaa mieleen toisen koiran hankkiminen, voisit kertoa äidillesi, että haluaisit osallistua koiran hoitoon ja osallistua rodun valintaan. Perhekoirasta huolehtiminen on helppoa, koska ei tarvitse yksin tehdä kaikkea.- ÄitisiTaitaa
vain pelätä, että kohta hänellä olisi kaksi koiraa vastuullaan ja ulkoilutettavana. Samojedikin elää monia vuosia ja sinä kasvat ja tulee teinien ja isojen tyttöjen menot. Ei enää huvitakkaan tulla koulusta kotiin ulkoiluttamaan koiraa ja, kun peruskoulu loppuu, niin koulupäivät vain pidentyvät jne. Oletko tosiaan valmis joustamaan muista menoista, koska koira pitää kuitenkin aina lenkittää ja hoitaa etusijalla.
- tosikoirafani
Miks kaikki aina vetoo tuohon että pian alkaa pojat ja bailaaminen kiinnostaa ja koiran hoito kyllästyttää. Entä jos ei alakaan. Mä oon ite 14 ja pärjään oikein hyvin ilman poikakaveria ja bailaamisia. Hoidan, ulkoiluta, koulutan itsenäisesti meiän kolmesta koissusta yhen. Koskaan ei oo kyllästyttäny lähtee sen kans lenkille tai muuten touhuta. Jos on aina tottunut koiriin ja eläny niitten kanssa niin kyllä tod pystyy jo 14 v ymmärtämään miten paljon enemmän iloa ja onnea saa koirulin kans touhuumisesta kuin bailaamisesta ja jätkistä.Ihan hyvin voisi vaik tuo aloittaja saaha koissun itelleen jos on vastuuntuntoinen ja järkevä tyyppi.
- hyväettähoidat
tosikoirafani kirjoitti:
Miks kaikki aina vetoo tuohon että pian alkaa pojat ja bailaaminen kiinnostaa ja koiran hoito kyllästyttää. Entä jos ei alakaan. Mä oon ite 14 ja pärjään oikein hyvin ilman poikakaveria ja bailaamisia. Hoidan, ulkoiluta, koulutan itsenäisesti meiän kolmesta koissusta yhen. Koskaan ei oo kyllästyttäny lähtee sen kans lenkille tai muuten touhuta. Jos on aina tottunut koiriin ja eläny niitten kanssa niin kyllä tod pystyy jo 14 v ymmärtämään miten paljon enemmän iloa ja onnea saa koirulin kans touhuumisesta kuin bailaamisesta ja jätkistä.Ihan hyvin voisi vaik tuo aloittaja saaha koissun itelleen jos on vastuuntuntoinen ja järkevä tyyppi.
Olet ihan oikeassa siinä, ettei se välttämättä alakaan. Mutta aikuiset on aika paljon nähneet sitäkin, eli se riski on otettava huomioon päätöstä tehdessä. Riskien hallinta ei ole sitä, että uskoisi aina pahimpaan vaihtoehtoon, vaan että ottaa senkin huomioon "mitä jos..." ja pystyy miettimään senkin pohjalta.
On tosi hyvä että 14-vuotiaana pärjää ilman poikakaveria ja bailaamista, koska sen nyt ei todellakaan tarvitsisi olla ajankohtaista vielä siinä iässä muutenkaan! Mutta tässä tapauksessa koira olisi vasta 3-vuotias silloinkin ja ehkä 10 vuotta jäljellä. On noin 98% varmaa että nekin asiat alkaa kiinnostaa sinä aikana. Sekään ei aina todellakaan tarkoita ettei mikään muu kiinnostaisi, totta! Se on hyvä pointti: ei kaikki unohda poikaystävänkään takia koko muuta elämää, eikä kaikki halua vain ja ainoastaan olla vastuuttomia tai bailata. Mutta elämä muokkaa meitä ja ihmisen kehitysvaiheet ovat aikalailla samanlaisia. Kun olet nähnyt 30-vuotiaana miten monesta tuli isona se, minkä he olivat päättäneet, miten moni lopetti intohimoisen harrastuksen mitä harrastaa "koko loppuikänsä", miten moni bailasi, vetoi asetelmat paskaksi kaikkia ennakointeja vastaan ja miten paljon yllättäviä muutoksia saattaa tuossa 14 vuoden ja 24 vuoden välillä tapahtua, niin tulet hämmästymään! 14-vuotias tietää paljon jo, muttei paljon mitään.
Tosin, reiluuden takia täytyy sanoa, että se vasta iso pettymys on, kun näät miten paljon ne aikuiset lopulta mokaa, sitoumuksensa ja koiran hoitoa myöten. Joskus nuori tosiaan voi olla enemmän tosissaan siinäkin sitoumuksessaan. Ei se tosiaan mustavalkoista ole, eikä ole tarkoitus sitä sanoa, mutta kyllä se nyt kuitenkin niin on, että vanhempi ei voi syyttää sitä teiniä, jos se ei sitten olekaan sinun tyyppiäsi, vaan juuri sitä, joka kyllästyy eikä muista lapsena tehtyjä "lupauksiaan". Ymmärrät kyllä sitten myöhemmin, mitä tarkoitan, jos et nyt vielä.
Niin kurjaa kun se onkin joskus, aikuiset päättää koska he ihan oikeasti hyvin usein tietävät enemmän. Ja aina joutuvat kantamaan sen vastuun. Tai saavat kantaa oikeastaan, koska on siinä sekin pointti, että aikuisen täytyy se tietää ja itsehän he lapset tekevät ja sitä vastuuta silloin tilaavat. Se on reilua myös sen lapsen kannalta pidemmän päälle.
Lisäksi sinä et vielä tiedä mitä on itsenäistyminen. Se vaan on niin, että kun takana on vasta lapsuus, pohjaa elämänkokemus siihen. Se on se, mitä oikeasti on elänyt = tietää. Se ei tee sinun mielipiteistäsi vähäpätöisiä, mutta yritän oikeastaan enemmän valaista sitä, että kun taas se pohjaa lapsuuteen teini-ikään nuoreen aikuisuuteen ja aikuisena elämiseen, se näkökanta on toinen, koska ei ole pelkästään elänyt niitä aikoja vaan on (toivottavasti) myös prosessoinut niitä aikuisilla aivoilla. Mitkä me saadaan vasta 20-25-vuotiaana! Joten vasta siitä alkaa aikuisena asioiden käsittely. Me ihmiset kehitymme todella hitaasti, 20-vuotias voi tuntua aikuiselta, mutta 40-vuotiaana tajuaa miten nuori sekin on. Se ei tarkoita ettei pitäisi kuunnella tai ettei nuori voisi olla oikeassa, mutta vastuuasioissa se tarkoittaa kyllä, että se on ehdottomasti aina ja poikkeuksetta se aikuinen joka on vastuussa ja perheessä se on vanhempi.
Siksi aloittaja EI voi saada koiraa itselleen, vaan perheeseen, eikä omakseen vaan perheelleen. Siksi aloittajalle ei yksikään vastuuntuntoinen vanhempi osta koiraa vaan perheeseen, itselleen ja niin että ymmärtää riskit. 11-vuotias ei ole koskaan valmis, eikä hänen tarvitsekaan. 11-vuotias on aina lapsi. Siksi kun kysyt "entä jos ei alakaan" on puutteelisempi kysymys kuin "entä jos alkaa", koska vain toinen vastaus on sille koiralle vahingollinen. Ja se pitää ottaa huomioon: koska vastuu siitä elämästä on joka tapauksessa jonkun kannettava. - Juuri-siksi
tosikoirafani kirjoitti:
Miks kaikki aina vetoo tuohon että pian alkaa pojat ja bailaaminen kiinnostaa ja koiran hoito kyllästyttää. Entä jos ei alakaan. Mä oon ite 14 ja pärjään oikein hyvin ilman poikakaveria ja bailaamisia. Hoidan, ulkoiluta, koulutan itsenäisesti meiän kolmesta koissusta yhen. Koskaan ei oo kyllästyttäny lähtee sen kans lenkille tai muuten touhuta. Jos on aina tottunut koiriin ja eläny niitten kanssa niin kyllä tod pystyy jo 14 v ymmärtämään miten paljon enemmän iloa ja onnea saa koirulin kans touhuumisesta kuin bailaamisesta ja jätkistä.Ihan hyvin voisi vaik tuo aloittaja saaha koissun itelleen jos on vastuuntuntoinen ja järkevä tyyppi.
Omakohtainen kokemukseni: olen 31v ja ei muakaan 14-vuotiaana kiinnostanut mikään rellestäminen. Parikymppisenä jo kiinnostikin kun asuin omillani. Ja nykynuorista näkee että 15vuotiaana jo aletaan meikkaamaan, ryyppäämään, tulee pojat kuvioihin, joudutaan pahoille teille, uhmataan vanhempia, lintsataan koulusta jne. En sano että kaikki, mutta aika moni.
Siksi me sanotaan niin koska se on totta. Sitä ei vaan nuoret itse vielä tuossa vaiheessa ymmärrä. Nykyään nuoret on vielä astetta villimpiä kuin minun nuoruudessani, sekoilut aloitetaan aikaisemmin jne. En edelleenkään sano että "tosikoirafani", vaan että useat.
Sitähän tuossa kysyttiin, "miksi". Minä vastasin.
- koiranelämää
Tee näin: Hae ulkoa kasa koiran kakkaa, tuo se kotiin olohuoneen lattialle, sitten vielä revi pari tyynyä pitkin asuntoa.
Näin näytät äidille että ymmärrät mitä koiran pitäminen vaatii. - nojoopajooh
Joopajooh tyypille se oli eri tyyppi joka sano että sai koiran kun on 11
- trollikoIski
Koira ei ole lasten lelu ja sitä ei tule ottaa lapsen halusta.
- koira_on_vastuuta
Kun olin ala-asteella, meidän luokalla yksi tyttönen vinkui vanhemmiltaan koiraa pari vuotta, koska "kaikilla muillakin on". Nämä muiden koirat olivat siis kokoperheenkoiria, eivät missään nimessä niiden lasten, joilla ne tämän tytön mukaan olivat. Sitten tyttö sai koiransa, ikää taisi olla juurikin se 10-11v. Pari vuotta kiva juttu, mutta yläasteelle mennessä 13-vuotiaana koira ei enää niin kiinnostanutkaan. Lopulta tyttö hylkäsi sen kokonaan äitinsä vastuulle. Samaisen kuvion olen nähnyt suunnilleen 60%:lla tapauksista, joissa koira otetaan lapselle, eikä vanhemmille lemmikiksi. Joskin onnistumisiakin on; mm. velipuoleni lapsi kiintyi perheeseen otettuun koiraan (ja koira häneen) jo ihan pienenä, eikä tuo ystävyyssuhde ole katkennut vaikka lapsi onkin jo 15-vuotias eli juuri siinä vaikeassa iässä, jolloin lemmikki yleensä lakkaa kiinnostamasta. Samoin on yhdellä kaverilla ollut hevonen jo 5-vuotiaasta lähtien, eivätkä hevoset ole hävinneet hänen elämästään, vaan suuntaa suurimman osan elämäänsä niihin edelleen, kuten on tehnyt koko ajan. Nykyään siis reilusti aikuinen ihminen jo. Muilla hänen lapsuuden hevoskavereillaan hummat hävisivätkin juurikin siinä teini-iässä.
On ymmärrettävää, miksi vanhemmat ovat epäluuloisia ottamaan lemmikkiä lapselleen, sillä suurimmassa osassa tapauksista vastuu, hoitaminen ja huolehtiminen lankeavat alkuinnostuksen mentyä aina vanhempien niskaan, eikä heillä välttämättä ole aikaa tai mielenkiintoa eläimelle. Lisäksi on olemassa se kiistaton fakta, että eläin tarvitsee vastuullista hoitoa niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä, pitkäjänteisyyttä, johdonmukaista koulutusta ja paljon, paljon huolenpitoa. Lapsilta ei näitä asioita pitemmän päälle löydy, sillä esimerkiksi koiran tapauksessa koiran hoito ei ole sama asia kuin koiran kanssa leikkiminen tai ajan viettäminen koiran kanssa. Lapsella ei yleisesti ottaen riitä auktoriteetti eläimiin, eläimet pyrkivät aina jallittamaan ja nousemaan arvoasteikossa ylöspäin. Lapsen yli niiden on helppo nousta.
Mitä tulee samojediin, se on isohko ja melko vaativa rotu.
Tämä kuulostaa varmasti lannistavalta, mutta omaan korvaani lemmikin ottaminen nimenomaan lapselle ei vain tunnu hyvältä ajatukselta. Teillä (aloittajalla) kuitenkin on jo koira perheessä.
Meilläkin oli koira perheessä, kun olin lapsi, ja sehän oli oikein äidin koira. Vinguin vuosia OMAA koiraa, enkä saanut. Tyydyin sitten hoitamaan sitä äidin koiraa sekä tuttujen koiria ja kissoja. Vasta, kun olin lukiossa, äiti sanoi, että saan sen oman koiran, jos ostan sen itse ja maksan kaikki sen kulut. Näin tehtiin ja sain koirani. Se oli odotuksen arvoista, sillä siihen mennessä olin ehtinyt lukea paljon koulutusoppaita, tietoa koirista sekä ennen kaikkea kasvanut itse ihmisenä. Koira ei enää ollut "kiva ja pehmeä elävä leikkikalu" vaan ihan oikeasti elävä otus, josta olin tosissani vastuussa. Eikä koira kertaakaan jäänyt vanhempien huollettavaksi, vaan valitsin jopa työt/opiskelut sen mukaan, minne saatoin muuttaa koiran kanssa (=opiskelukämppiin ei lemmikeitä yleensä saa tuoda, joten jos en pystynyt opiskelemaan niin, että koira olisi tullut kanssani samaan asuinpaikkaan, en sitten opiskellut siellä ollenkaan), sillä lemmikki on lemmikki, eikä sitä hylätä omien etujen vuoksi. Myös matkustelut jäivät pois laskuista.
Joten, aloittaja, mietipä oletko valmis kantamaan NÄIN isoa vastuuta 10-15 vuotta? Ei teinibileitä, kavereiden kanssa hengailua (ellei koira voi tulla mukaan) jne. Jos olet valmis siihen, niin yritä keskustella äitisi kanssa, että ottaisit ensin vaikka enemmän vastuuta perheen nykyisestä koirasta, ja jos sen kanssa onnistuu hyvin, niin voisitte harkita sinulle omaa koiraa, jos saat vaikka rahat siihen tienattua. :) - vannomatta_paras
11-vuotias asuu vanhempiensa kodissa ja näin ollen myös vanhempien mielipiteet on otettava huomioon ja hyväksyttävä. Ei ole reilua vaatia jotain, mitä vanhemmat eivät omaksi riesakseen halua. He nyt kuitenkin ovat ostaneet/vuokranneet sen kodin ja maksavat siitä, he ostavat ruuat kaappiin (myös koiranruuat) ja tekevät töitä pitääkseen elämän kasassa, myös taatakseen lapselleen hyvät olot. He eivät ilkeyttään jätä ostamatta lapselle lemmikkiä, vaan koska he eivät ehkä halua sitä omalle kontolleen, tai koska näkevät jo ennalta, ettei lapsi ole siihen valmis.
Toki vanhemmat ovat joskus myös väärässä, ehkä lapsi olisikin valmis lemmikkiin, mutta se on vähän sama kuin miettisi (esi)teininsä mahdollista lapsensaantia: ehkä oma lapsi pystyisikin hoitamaan vahinkomuksunsa, mutta miksi ottaa riski niin valtavasta sitoumuksesta.
Sitä paitsi monet lasten tekemät "lupaukset" purkautuvat kasvun myötä. Silloin nuorena on niin vakuuttunut, ettei elämässä tule koskaan olemaan mitään muuta kuin se yksi juttu (mikä kenellekin), jotkut ehkä vannovat ikuista rakkautta 14-vuotiaana teinisuhdettaan kohtaan, toiset eivät "koskaan lopeta" aloittamaansa harrastusta, jotkut pitävät kynsin ja hampain kiinni tietystä vaatetyylistä. Mutta ennemmin tai myöhemmin nämä ihmiset huomaavat kasvaneensa aikuisiksi, eivätkä lupaukset olekaan pitäneet. Itse ehdin melkein kolmekymppiseksi asti vannoa käsi sydämellä ikuiseen sinkkuuteen, mutta hups, nykyään olen naimisissa. Pointti siinä, ettei koskaan voi tietää, miten tulevat tapahtumat vaikuttavat omiin päätöksiin, mielipiteisiin, mielenkiintoihin tai ajatuksiin ylipäätään. - pappilanpapupata
Käy äiskän kaa lenkillä. Osta parin vuoden päästä ite koira kun saat päättää:) Tsemppiä!
- kuulemm
Mua ärsyttää kun ootte niin nihkeitä. Mä oon saanu koiran ja hoitanu sitä taukoamatta. Oon 11
- perheeseen-koira
Omistin ekan oman koiran 15-vuotiaana. 10-vuotiaana meillä oli seropi, sk-kettis asui jo ennen syntymää meillä. Silti en ostaisi ikinä 11-vuotiaalle lapselleni omaa koiraa. Toki perheeseen hommaisin koiran.
- kakskytkuus
Tässä kommentissa on järkeä. Varmasti muissakin, mutta ne olivat pitkiä luettaviksi.
Olen samaa mieltä siitä, että LAPSELLE ei pidä ostaa koiraa, tai muutakaan lemmikkiä. Sen sijaan PERHEESEEN voidaan ottaa koira, tai jokin muu eläin. Kyllä lapsi oppii siinä muun perheen mukana hoitamaan sitä ja on sitten isompana valmis omaan lemmikkiin. :)
- Vinkkiä
Voit näyttää äidillesi, että ainakin voit ulkoiluttaa koiraa vaikka äitisi on vastuussa koiran hoidosta, kouluttamisesta ym. Eli, joka aamu nouset ylös klo.06 ja teet tunnin puolentoista lenkin ja koulusta päästyäsi teet heti samanlaisen lenkin ja klo 21.00 taas viimeiseisen iltalenkin. Näin teet vuoden ajan joka päivä ilman koiraa,joka säällä satoi tai paistoi. Näin äitisi huomaa vuoden päästä,voit ainakin ulkoiluttaa koiraa säännöllisesti. Jos tämä tuntuu liian raskaalta, et vielä ole valmis saamaan koiraa.
- Lupa-hoitaa
Hei!
Kun minä olin 11-vuotias säästin rahaa koiraa varten. Otin itse yhteyttä kasvattajiin. Kävin koirakoulussa kouluttamassa muiden koiria. Tein itse pennusta varauksen. Ulkoilutin muiden koiria. Maksoin omilla rahoillani pennun (kallis rotu). 12-vuotiaana kävin hakemssa pennun veljeni kyydillä, vanhemmat olivat matkoilla sinä viikoloppuna. Siivosin kaikki kakat, pissat ja oksennukset itse. Keitin keuhkot ja uunipuurot itse. Koulutin koiran itse. Ja tietenkin myös ulkoilutin sen itse. Leikkasin kynnet ja putsasin korvat. Kampasin ja tilasin eläinlääkärit. Myös sen viimeisen käynnin 10 vuoden kuluttua. Jos pystyt samaan. Sinulla on minun lupani ottaa koira. - eläkeukko
Kannattais ensin harjoitella pelkällä plexsillä.Lähdet aamulla käyttämään plexsin tunnin lenkillä. Sitten iltasella teet uuden lenkin. Siivoat parikertaa päivässä kuraisen lattian. Imuroit joka päivä lattiat. Viimeistään kuukauden päästä ymmärrät miksi äiti ei välttämättä halua hankkia sitä koiraa.
- doglover
hei, kun mä olin 11 mä halusin koiraa enemmän kuin mitään koko maailmassa. vanhemmat sano ei, eli koiraa ei tullut. ei siinä kinuaminen auta. vanhemmat sano, että jos maksan KAIKEN ite, saan koiran. koira kuluineen maksaa VÄHINTÄÄN 2000€ ja sen päälle pari sataa ruokiin joka vuosi. ei onnistuisi sillä 50€ mitä oli säästössä. halusin kuitenkin vielä uskoa siihen toiveeseen, että jonain päivänä se meille tulee. rupesin keräämään rahaa, kävin päivittäin lenkillä (siis ihan oikeesti), etin tietoa koulutuksesta, roduista ja harrastuksista. 14 vuotiaana menin kesätöihin, samoin 15 vuotiaana. nyt, 2015 keväällä, 16 vuotiaana, mulla on kasassa 3500€. sillä maksan koiran ja kaikki sen tarvikkeet. vanhemmat halusivat autaa, kun kuitenkin 5 vuotta olin lähes joka päivä haaveillut koirasta, ja oikeasti saavuttanut sen, minkä vanhemmat uskoivat olevan mahdotonta. vanhemmat maksavat kaikki lääkärikulut, ruoan, harrastukset ja myöhemmät osallistumismaksut näyttelyihin ja/tai kisoihin. pentu tulee meille kesäkuussa, laskettu syntymä-aika on 11.4.2015. minä maksan. tiedän, että aion huolehtia koirasta sen koko loppuelämän. tämä on ollut haaveeni ties kuinka pitkään.
rehellisesti, en olisi ollut lainkaan valmis huolehtimaan koirasta 11 vuotiaana. en olisi osannut valita rotua oikein, en olisi osannut kouluttaa oikein (jos lainkaan), enkä varmasti olisi lähellekään niin tosissani koiran suhteen, jos olisin saanut sen noin vain.
käy koiranne kanssa lenkillä, etsi tietoa samojedeistä, kerää rahaa, ja TODISTA, että aiot huolehtia siitä. älä luule, että saat siltikään koiraa. - älä_edes_yritä
Ellet huolehdi teidän koirasta nyt, ei äidilläsi ole mitään syytä hankkia sinulle koiraa, kun se jää kuitenkin hänen koirakseen. 11 vuotiaan lupaukset seuraavalle 15 vuodelle ovat hyvin, hyvin epäluotettavia, tyhjiä lupauksia jos voi niin sanoa.
- Ei_koiraa
Tämä niin pirusti.
Tuttujen lapsi (10-15-v. kun vuosia on kulunut tässä kinuamisten ja saamisten aikana) halusi pari kissaa. Tottakai hän "hoitaa ne ihan yksin ja ruokkii ja siivoaa laatikot". Vanhemmat ostivat. Kissanpennut kasvoivat aikuisiksi ja lapsi lakkasi täysin hoitamasta, nyt vanhempien hoidokkeina sitten. Seuraavaksi lapsi halusi koiran. Julmetun ison ja "hoitaa sitä ihan yksin, ruokkii, lenkittää, pesee kurakelillä ennen sisään tuomista, kouluttaa..." Joo koiranpentu oli kiva sen ensimmäisen pari kuukautta, sitten lapsi ilmoitti, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Eli koirakin jäi vanhempien hoidettavaksi. Sama lapsi halusi myös kalliin maastopyörän, kauko-ohjattavan pienoislentokoneen, marsun, PlayStationin ja sata muuta. Mikään niistäkään ei ole mitään enää parin kuukauden jälkeen.
Että ei ole mikään ihme, jos vanhemmat karsastavat kalliita, heille lisää työtä ja rahanmenoa poikivia hankintoja. Eivät he voi etukäteen tietää, onko juuri heidän lapsensa vastuullinen hoitaja vai jotain uutta elämäänsä hetkeksi aikaa kaipaava mankuja. Tämä tietenkin kostautuu niille oikeasti vastuullisille lapsille.
- 13vkoirahullu
Jos aloittajalla on kotona jo koira, miksei sitä voisi hoitaa? Meillä on kaksi äitiini kiintynyttä koiraa, mutta toinen on tällähetkellä paras ystäväni. Olen opettanut sille (siis oikeasti, vaikka trollilta saattaakin kuulostaa) n.60 käskyä/temppua parissa vuodessa. Koirat ovat elämäni, ja vaikka olen jo 13v, minua ei voisi vähempää kiinnostaa bileet tai rellestys.
Haaveilen kolmannesta koirasta. Etsin tietoa ja tutustun rotuihin. En kuitenkaan (todennäköisesti) saa kolmatta, ennen kuin muutan omilleni ja käyn töissä. Koulun olen tähänasti hoitanut hyvin(kutosen päättötodistuksen ka.9.1). Tiedän, mitä koira vaatii. Vaikka sitä haluankin niin kovasti, tiedän, että aika ei riitä kouluun ja koiraan tulevina vuosina. Tällähetkellä koulutan aktiivisesti toista koiraamme.
Olen samaa mieltä. Koiraa EI tule hankkia lapselle, vaan perheelle. Silloin vastuu on aikuisella, jolloin lapsi voi hoitaa koiran silti itse, mutta vanhemmilla on vastuu, että koira oppii käytöstavat (joiden opetukseen menee kauan), lapsi hoitaa turkin ja muun, lenkkeilee koiralle riittävästi ja kouluttaa sitä. Ja samojedit ovat todella vahvoja koiria, ja vaikka olisi koulutettu, saattaa arvaamatta vetäistä hihnasta ja lujaa, jolloin kaikilla aikuisillakaan ei välttämättä riitä voimat siihen!
Mutta onnea koiran hankintaan! Sitä oikeaa rotua pitää harkita hyvin!
Toivottavasti tästä oli apua - halunnutkokoiänkoiraa
Olen 12v ja siskoni muutti pois koiramme kanssa koska koira oli niin kiintynyt häneen, olin jo pienestä pitäen halunnu OMAN koiran. Äiti ei enää suostu ottamaan koiraa kun en ENNEN (9 - 11v) suostunut lenkittämään koiraa mutta olen jo pitkään sitä toivonut ja miettinyt nimet, rodut ja värit valmiiksi. Tiedän mikä vastuu on ottaa koira ja kaikki mitä siskoni halusi niin hän sai ne ja nyt kun pyydän paria samaa asiaa niin ei onnistu. Sain pupun koska halusin jonkun lemmikin enkä koskaan ole ollut kiinnostunut pupuista, pupu herättelee välillä 5:30 hereille tai sotkee ja puree, itsellä ei enää ole lainkaan kiinnostusta tai intoa hoitaa kania mutta en halua siitä mainita äitille kun maksoi melkein 200e yhteensä kaikki pupun tavarat itse pupu. Äitin syy miksi ei halua koiraa on se että hänellä on ollu jo 4 koiraa eikä halua enempää, olen kysynyt joka päivä saanko koiran tai miksi en saa. Olen myös sanonut että pupussa on yhtä iso vastuu kun koirassa ja pupu vain raapii minua että kädet arvilla. Halusin lemmikin kenen kanssa voi leikkiä mutta pupuni ei leiki tai seurustele kanssani. Tiedän enemmän koirista kun pupuista, enhän minä vieläkään tiedä paljoo mitään ja kohtelen sitä kuin koiraa, tiedän että elämä oike ole ruusuilla tanssimista mutta olen kokenut aika kovia näin ''nuoreksi'' ja haluaisin jotain piristystä ja uskollisen ystävän.. Koiran.
- vinkkei
Koira voi yhtälailla herätellä yöllä, sekä koira myös sotkee. Varsinkin jos koiralle sattuu iskemään ripuli yöllä(tai päivälläkin), silloin sitä paskaa lentää ihan kaikkialle. Koirat purevat myös pentuina ennen kuin oppivat ettei niin saa tehdä.
Kanit ovat oikein hoidettuina aivan ihania ja sosiaalisia tapauksia. Minkä ikäinen kanisi on? Useimmille kaneille iskee murkkuikä jolloin ne saattavat olla kamalia mutta usein se käytös laantuu. Kanien kynnet kannattaa pitää lyhyinä, ja useimmat kanit ei viihdy sylissä mutta rakastavat silityksiä.
Jos kuitenkin kanistasi et ollenkaan välitä, kannattaa se sanoa äidille ja ehdottaa uuden kodin hankintaa. Kanit voivat elää todella pitkään(toinen kaneistani täytti eilen 12v) ja se ei ole kania kohtaan kivaa elää perheessä josta siitä ei välitetä.
Sen jälkeen kannattaa yrittää keskustella rakentavasti äidin kanssa koirasta, ja varsinkin olla saamatta mitään raivareita tai vetää esiin että kun siskokin sai.
Jos äiti sanoo ei, niin ei mitään jankkauksia. Hyväksy asia joksikin aikaa ja yritä myöhemmin uudestaan muutaman päivän päästä, joka päivä kysyminen vain alkaa ärsyttämään.
Ala myös lenkkeilyttämään tuttavien koiria jos sellaisia löytyy, näin osoitat äidille että lenkkeily kyllä kiinnostaa.
Äitiäsi mahdollisesti saattaa huolettaa raha, vaikka ei sitä sanoisikaan. Koirat maksavat rodusta riippuen paljon, ja niille pitää ostaa kunnollista ruokaa, sekä lelut, yms tarvikkeet. Rokotukset ja madotukset maksavat, sekä myös jos koira sairastuu eläinlääkäriin voi mennä äkkiä monta sataa. Joten äidilläsi voi olla huoli siitäkin eikä vain se että hänellä on ollut jo monta koiraa ennen.
Loppusanoiksi vielä, että koirat eivät välttämättä ole uskollisia, kasvatus voi mennä pieleen ja sitten sinulla onkin hihnassa muita päin vetävä rähisijä jolla on mahdollisesti eroahdistustakin ja repii yksin ollessa joka paikan sekä pissaa ja paskoo lattioille.
Koiran kanssa pitää myös mennä ulos vaikka olisi millainen myräkkä. Ja jos sillä on maha kipeä pitää sen päästä ulos vaikka mihin kellonaikaan yöllä, vaikak olisi kamala ykkosmyrsky meneillään ja pimeää ja vettä tulisi kuin saavista kaataen.
- Anonyymi
No äitisi pitäisi tykätä koirista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .1387725Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde381945Kaksi lasta kuoli kolarissa Seinäjoella. Tutkitaan rikoksena
Henkilöautossa matkustaneet kaksi lasta ovat kuolleet kolarissa Seinäjoella. Kolmas lapsi on vakasti loukkaantunut ja251900- 911623
Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että1801555Tunnekylmä olet
En ole tyytyväinen käytökseesi et osannut kommunikoida. Se on huono piirre ihmisessä että ei osaa katua aiheuttamaansa p104988- 49930
Taisit sä sit kuiteski
Vihjata hieman ettei se kaikki ollutkaan totta ❤️ mutta silti sanoit kyllä vielä uudelleen sen myöhemmin 😔 ei tässä oik4879Odotathan nainen jälleenkohtaamistamme
Tiedät tunteeni, ne eivät sammu johtuen ihanuudestasi. Haluan tuntea ihanan kehosi kosketuksen ja sen aikaansaamaan väri28820- 34802