Rintojen poisto

bäää

Täällä olen löytänyt jonkun samankaltaisen keskustelun aikaisemmin, mutta se taisi olla melko vanha. Haluaisin vain tiedustella, onko täällä ketään, kuka on päässyt rintojen poistoon ilman trandiagnoosia, tai terveydellisiä syitä? entä onko ketään ylipainoista, joka on päässyt rintojen poistoon?

Itse olen sairaalloisesti ylipainoinen. Muuta ongelmaa minulla ei kehoni kanssa sinäänsä ole, mutta suuret rinnat tuottavat etovat joka päivä itseäni. En pukeudu naisellisesti, enkä tosiaankaan halua korostaa rintoja mitenkään. Enkä olla onnellinen isoista rinnoista niinkuin joku saattaisi sanoa, että ne nyt voivat olla ainoa hyvä asia mitä ylipainoiselta löytyy. Ei. Vihaan rintojani, ja olisin todella onnellinen mikäli pääsisin niistä kokonaan eroon. Ongelmana tietysti on että näin runsaasti ylipainoiselle ei mitään rintaleikkauksia tehdä.

Koska en halua että rintani erottuvat mitenkään, en ole koko ikäni aikana käyttänyt tavallisia rintaliivejä. Noin puoli vuotta sitten tilasin bindereitä netistä, mutta nekään eivät poista sitä tosiasiaa että rinnat minulta löytyy. Voi tuntua joistakin turhalta marmatukselta, mutta itseäni asia häiritsee suunnattomasti.

En kaipaa nyt sellaisia neuvoja että laihduta niin rintasi kutistuvat, sillä ne ovat silti olemasssa. Tosiaan haluaisin kuulla onko kenelläkään ollut/on vastaavaa tilannetta, ja miten olette sen ratkaisseet? Tehdäänkö missään, esimerkiksi virossa yli satakiloisellekin rinnanpoistoja? Tietääkö kukaan?

2

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei_kokonaan

      Terveen naisen rintoja ei poisteta kokonaan ilman mainitsemaasi transdiagnoosia. Pienentää kyllä voidaan, paljonkin aivan oman pyynnön perusteella. Mikäli kriteerit ei täyty julkisen puolen pienennysleikkaukseen (ylipaino?) vaihtoehdoksi jää yksityispuoli. Mikäli olet liian paljon ylipainoinen, sielläkin voidaan vaatia laihduttamista (yleensä BMI 30 tai hiukan yli) ennen leikkausta terveydellisistä syistä. Samalla nähdään miten rinnat pienenee laihduttaessa ja leikkaustulos on parempi.

      • bäää

        Kiitos vastauksesta, tuota olin pohdiskellut, että onko se mitenkään mahdollista. Tämä selvensi asiaa, kiitos.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      850
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      542
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe