meillä on noin puolivuotias colliebelgimix, uros.
koira kuuntelee kuin unelma esim. lenkillä, metsässä ja pihassa.
mutta koulutustilanteessa (toko) KAKSISTAAN koira ei innostu millään. treeniporukassa kyllä toimii kuin unelma.
mutta kaksin sen kanssa ollessa en saa sitä millään innostumaan, leikkii kyllä mielellään, namit maistuu, mutta aina uutta asiaa opetellessa tai vanhaa toistaessa tuntuu että koira menisi ikäänkuin lukkoon, ihan kuin pelkäisi?
koskaan ei ole tapahtunut sellaista, että koiran olisi tarvinut ihmistä pelätä, ei minua eikä muita. päinvastoin on erittäin ihmisrakas ja rohkea.
en tiedä miten pitäisi menetellä?
Koira ei innostu!
5
228
Vastaukset
- rauhallisesti
Vaikuttaa siltä että harjoittelutilanteessa kanssasi koira on vähän epävarma. Tietääkö se varmasti mitä siltä haluat? Myöskin sinun innostuneisuutesi ja energisyytesi saattaa tuntua epävarmasta koirasta vaativalta tai painostavalta?
- yuikgyukgy
Teetkö liikaa toistoja?
Käytätkö harjoituksissa huomaamattasi eri komentoja kuin kotona? Esim. saatat huomaamattasi puristaa kättä nyrkkiin pyytäessäsi sen istumaan, osoittaa etusormella maahan päin rinnalla kulkemisen merkiksi jne. Itse sorruin tähän miljoona kertaa :D Lopulta sitten videoitiin kouluttajan kanssa toimintaani ja kävi selväksi, että olin kuin eri ihminen riippuen siitä, oltiinko treenikentällä vai kotipihassa :D Ne on ne pienet asiat.. - Tidinta
Itse painin saman pulman kanssa varsinkin nuorimmaiseni kanssa joka luki kuin avointa kirjaa mun kehonkieltä ja energioita :D
Mekin mentiin ohjaajan alle vaan sielläkin meni haahuiluksi homma. Päätin vain antaa olla ja puuhastella muuten vaan koiran kanssa mm. frisbeen ja pallon heittelyn parissa. Nyt kun uudelleen aloin tekemään harjoituksia ulkosalla niin aivan kuin eri koiran kanssa olisin! Joskus se vaatii hetken taukoa ja mietintämyssyä päähän. Joillakin on käsissä vääränlainen palkkaus osa syttyy lelusta toiset uber märkämuona pussista mikä tuoksuu voimakaasti. - tunnetilaa
Nuorelle koiralle tunneoppiminen on kaikista tärkein asia oppia tottelevaisuudessa ja vasta sen jälkeen tulevat treenit, joissa koiran teknisiä suorituksia ja liikkeitä aletaan kasata kokoon ja vaatia. Kannattaa muistaa, ettei minnekään ole mitään kiirettä liikesuoritusten kanssa; niitä ehtii kyllä hioa ja tahkoa myöhemminkin. Koiran tunnetilalla on suuri merkitys, sillä muutoin tulee helposti tällaisia tunnelman "lässähtämisiä" ja innottomuutta.
Itselläni on palveluskoira, sen ensimmäisenä elinvuotena keskityttiin nimenomaan siihen tunnetilan kehittämiseen, eli koiran kanssa kentillä vain puuhattiin namien kanssa ja leikittiin pääasiassa, ihan vain muutama helppo toisto siinä sivussa tehden. Teknisiä näperryksiä teimme kuitenkin lisänä ruokinnan yhteydessä sisällä ja niitä voi tuoda sitten kentälle myös, kun koira on tarpeeksi vanha.
Uusissa paikoissa, sellaisissa paikoissa joissa emme aikaisemmin olleet treenanneet, ei koira tietenkään osannut yhdistää paikkaa treenitilanteeksi. Juuri tämän vuoksi koiraa leikitettiin näissä paikoissa ja muutamien kertojen jälkeen se ehdollistui oikeaan mielentilaan jo silloin, kun saavuimme samanlaisissa olosuhteissa ko. paikoille.
Koiralle kannattaa myös opettaa jokin merkki siitä, milloin aletaan tehdä tottelevaisuutta. Se voi olla vaikka "tehdäänkö tottista?", ja sen sanottuaan aina lähdetään heti leikittämään koiraa. Näin se pian yhdistää tietyn asian näihin sanoihin ja sieltä syttyy siten samalla myös se innostuminen ja aktiivisuus ohjaajaa kohtaan. - ahneus_ei_ole_synti
6kk tarvitsee aikaa ja kärsivällisyyttä. Namit voisi olla ateria, ei bonusta ruuan päälle. Koiran ollessa ahne alkaa työ maistumaan eri tavoin, kuin kylläiselle koiralle joka nauttii kotona ilmaisaterioita. Saavatko ihmisetkin palkan tekemättä töitä? Se olisi mukava työ missä ei tarvitsi käydä paikan päällä tai tehdä mitään työtä ja palkka juoksisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait223047- 402664
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381503- 841350
- 631251
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40999Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.125913- 33829
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi29663Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan59621