Omaishoidettavalle laitospaikan saanti

Jos vähänkään näyttää siltä että kotona pärjää eivät oikein laitospaikkaa anna. Jos isäsi tekee omaishoitosopimuksen niin laitospaikan saaminen voi vaikeutua. Mutta tämä ei ole joka kunnassa samanlaista, Etelä-Suomessa taitaa olla laitospaikan saaminen kiven alla. Meillä saatiin laitospaikka, alkoivat intervalli hoitopaikassa sanoa että mieheni ei ole kotona hoidettavassa kunnossa. Se tuli viime hetkellä, olin katkeamispisteessä, niin väsynyt että en edes tiedostanut tilaani, kahden vuoden päästä olen vieläkin omaishoidon jälkimaininkien kurimuksessa. Selkä meni, sitä ei enää pystytä korjaamaan.

Vuosi meni jonossa, vaikka mies oli vaikeassa vaiheessa. Nykyään se hoitopaikka saadaan ihan viime vaiheessa, saattona!

Olin isäni omaishoitajana ja aikaisemminkin olen huolehtinut isästäni.
Isäni sairastui lymfoomaan ja vuoden verran sairasti.
Isä oli välillä hoidettavana sairaalassa ja viimeisen 3kk elinaikansa aikana 2kk terveyskeskuksen vuodeosastolla, viimeisen kuukauden isä sai olla saattohoidossa kotona ja sai kuolla omassa kodissa.
Isä olisi saanut olla loppuun saakka vuodeosastolla ja saattohoidon aikana oli laitospaikka, jos ei kotona pärjää tai haluaa vuodeosastolle.

Isä kuitenkin halusi kotiin ja olla kotona niin kauan, kuin sai elää.
Minä luonnollisesti halusin toteuttaa isäni toiveen ja hoidin häntä niin hyvin, kuin vaan pystyin.
Kun isä oli terveyskeskuksen vuodeosastolla, niin kävin joka päivä isää katsomassa ja vietinkin hyvin paljon aikaa siellä, kun isä kovasti niin toivoi.
Hoitajat kävivät kotona 3 kertaa päivässä ja yölläkin muutaman kerran ihan loppuaikana.
Omaishoitajan työ ei ole mitään helppoa ja varsinkin kun potilaana on oma rakas läheinen, niin se tekee siitä vielä rankempaa, varsinkin kun elämän loppu on edessä, eikä ole enää parannus keinoja.

Isä nukkui pois aamuyöllä ja toisaalta lohduttavaa, että sain olla isän vierellä, kun lähdön hetki koitti, vaikka raskas ja äärettömän surullinen hetki se oli, kun kuolema on lopullinen ja peruuttamaton.
Vielkään en ole toipunut isän kuolemasta, vajaa viikon päästä tulee 4kk isän kuolemasta ja muistot herättää suuria tunteita, varsinkin isän viimeinen kotona vietetty kuukausi.
Om vaan niin tyhjä olo ja epätodellinen.
Vaikka omaihoitajan työ oli rankkaa, niin ei se ollut läheskään yhtä rankaa, kuin mitä isäni joutui kokemaan, kun hänellä oli syöpä.