Karvanlähtö

Heippa!
Mitenkähän paljon rottweilereista tähän aikaan vuodesta normaalisti lähtee karvaa? Meillä kun sitä lähtee aivan järkyttäviä määriä, monta kourallista kun hetken rapsuttelee. Olen kuitenkin ajatellut että on normaalia, kun ei kaljuunnu ja karva muuten hyväkuntoista...
71015
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Moikka!

Meillä on sama ongelma, minusta se on ihan normaalia, koska meilläkin lähtee paljon karvaa. Meillä on ihoa parantavaa shamppoota, joka helpottaa vähäsen. Sitä saa eläinlääkäreiltä ja apteekista.

Onko sinulla muuten messengeriä?
Olisi mukava keskustella muiden rotikka-ihmisten kanssa. :)

Omani on [email protected]

Äänestä
  • Ihana kuulla että muilla sama onelma!
    olen just saanut messengerin käyttöön :) elikä [email protected]

    Äänestä

Karvanlähtö on kaksi kertaa vuodessa, alkaa syksyllä yleensä pakkasen tulon aikoihin. On normaalia, vaikka turkki ohenisi väliaikaisesti paikoitellen läpinäkyväksi ts. hiukan kaljuuntuisi. Rottweilereillä lähtee yleensä suhteellisen vähän karvaa verrattuna pitkäkarvaisempiin tai vaikka labbiksiin. Tietysti näkyy lattioilla, kun karva on mustaa ja melko paksua. Harjatkaa kerran-pari päivässä niin lähtövaihe lyhenee ja uusi turkki on terve ja hyväkuntoinen. Ja koti on siistimpi. Kylvyssä ei kannata lähtövaiheen aikana käyttää kuin kerran ehkä, sillä turkin rasvaisuus pitää koiraa lämpimänä.

On jo toinen rottis menossa ja kokemusta muistakin roduista.

Äänestä

Kyselit karvanlähdöstä. Oletteko madottanut koiranne? Meidän rottis tyttö tuli meille, kun se oli 1v. Lähti tajuttomasti karvaa, piti 2 kertaa pvässä imuroida! Madotettiin ja siihen se sitten loppui.

Äänestä

meidän rotikasta lähtenyt kanssa tänä talvena ennätysmäärä karvaa, johtunee varmaan näistä todella "talvisista" ilmoista! Karvaa lähtenyt kohta 2kk, nyt alkaa helpottamaan, ostin viacutania ja viikon syönyt ja auttaa heti, suosittelen lämpimästi! Myös tuttavien koirista on karvaa lähtenyt samalla lailla..päivässä saisi monta kertaa imuroida..ja kun rotikkamme sattuu hieman leikkimään, lattia in kuin mustan karvamaton peitossa! Ei kuitenkaan ole hilseillyt, eikä pudottanut karvaa kuten kaverini koirat, että iho paistaa läpi... Kyllä se siitä! Myös helokkiöljy, biotiini ym. varmasti auttaa.

Äänestä
  • auttaako karvanlähtöön koiran leikkauttaminen? siis, olen ostamassa itselle rotikkanarttua, ja olen ajatellut leikkauttaa sen. vaikuttaako se karvanlähtöön? jostakin luin että se vähenisi..

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    auttaako karvanlähtöön koiran leikkauttaminen? siis, olen ostamassa itselle rotikkanarttua, ja olen ajatellut leikkauttaa sen. vaikuttaako se karvanlähtöön? jostakin luin että se vähenisi..

    Moi!
    Meiän neiti on leikattu ja toi karvanlähtö oli aivan järkyttävä tosiaan, joten enpä tiiä.

    Kaikille jotka vastasivat alkuperäiseen viestiini, kiitos oikein paljon vinkeistä!!! Enää ei lähde ihan niin paljon :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ensimmäinen rottis meillä kirjoitti:

Heippa!
Mitenkähän paljon rottweilereista tähän aikaan vuodesta normaalisti lähtee karvaa? Meillä kun sitä lähtee aivan järkyttäviä määriä, monta kourallista kun hetken rapsuttelee. Olen kuitenkin ajatellut että on normaalia, kun ei kaljuunnu ja karva muuten hyväkuntoista...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu