Kissa jatkuvasti tiineenä.

kippurahoo

Onko siitä haittaa kissalle itselleen terveydellisesti, että kissa on jatkuvasti tiineenä ja synnyttää niin monet pennut kuin luonto suinkin sallii? Naapurini narttukissa on saanut muutaman vuoden sisällä niin monet poikueet, etten pysy enää edes laskuissa mukana. Säälittää kissan puolesta. Olisiko sterilointi kissan terveyden ja hyvinvoinnin kannalta parempi ratkaisu? Koko kylämme alkaa olla jo täpöten täynnä tämän kissatehtailijan kissoja.

7

123

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maumaumiu

      Tietysti sterilointi olisi parempi ratkaisu. Tiineys ja pentujen jatkuva hoitaminen tottakai rasittaa kissaa.

    • kippurahoo

      Niin. Voinko pyytää esimerkiksi eläinsuojeluviranomaisia puhumaan tälle kissanomistajalle? Naapurini on ns. vanhan kansan ihmisiä, ja kohauttaa vain olkapäitään kun olen kissan hyvinvoinnista huomauttanut. Kissa kuulemma virtsaakin aika-ajoin verta, vaikkei olisi tiineenäkään. Ressukka.

      • janälissäänkin

        Kas onhan siihen ratkaisu. Kun kissa kuljeksii ulkona houkuttelet sen ruoalla luoksesi.
        Sitten viet sen löytöeläintarhaan kertoen, että pihassasi on kuljeksinut tällainen kissa, näyttää huonosti pidetyltä ja pyrkii sisälle.


      • Anonyymi
        janälissäänkin kirjoitti:

        Kas onhan siihen ratkaisu. Kun kissa kuljeksii ulkona houkuttelet sen ruoalla luoksesi.
        Sitten viet sen löytöeläintarhaan kertoen, että pihassasi on kuljeksinut tällainen kissa, näyttää huonosti pidetyltä ja pyrkii sisälle.

        Tommosia ne on kissan pahimmat viholliset, edes kissavihaaja ei pysty noin kieroon temppuun kuin aito psykopaatti ja kissavaras.


    • Anonyymi

      On siitä haittaa. Pentutehdas?

    • Anonyymi

      Onpa ollut täysin vastuutonta toimintaa. Lalla pitäis kieltää tuommoinen!

      • Anonyymi

        Lain avulla tehdä muutos ettei pentutehtailu onnistuisi noin vain.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      107
      3654
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2892
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      112
      2451
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      43
      1925
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      242
      1623
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      41
      1565
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1547
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1360
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1336
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1191
    Aihe