Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Serkun kanssa (m+n) toinen osa

Tämä on jatkoa tarinalle Serkun kanssa, joten suosittelen että luet sen ensin.

---------------------------------------------
Yöllisen masturbointimme jälkeisenä aamuna oli minusta hieman noloa mennä aamupalalle ja nähdä serkkuni siellä. Tunsin kuitenkin kuinka kaluni alkoi virkoamaan heti kun aloin hieman miettimään yöllistä.

Aamupalan jälkeen ehdotin poika serkulleni että jos lähtisimme käymään läheisellä kioskilla, taka-ajatuksenani tietenkin ostaa kortsuja saunassa käyntiä varten. Serkkuni suostui tähän ja lähdimme kävelemään parin kilometrin päässä olevalle kioskille. Kioskilta palattuamme olin saanut ostettua paketin Magiceja (anteeksi mainostus :) ja olin todella kiihottunut jo pelkästä ajatuksesta että ilta alkoi lähestymään. Ruoka pöydässä juttelimme niitä näitä ja vanhempi serkkuni (poika) sanoi menenvänsä sisälle. Tyttö serkkuni pyysikin minua uimaan kanssansa ja minähän suostuin. Vaihdettuani uimahousut päälle ja käveltyäni rannalle päätin mennä veteen odottelemaan serkkuani.

Hetken päästä hän saapuikin siellä keltaisissa bikineissä. Hän katsoi taakseen ja näki että rannalla ei ollut muita.
-Tuu tänne rannalle, serkkuni huusi.
Minun kahlatessani häntä kohti, näin kuinka hän alkoi ottamaan bikinien yläosaa pois. Tunsin heti kaluni nousevan ja yritin peitellä sitä mutta en pystynyt.
-Ja heti juhlakunnossa, serkkuni kommentoi.
-Pakko olla, vastasin leikkisästi.
-Noh kun se on tuohon kuntoon jo päässyt niin pitää kai siltä jotain paineita päästää, serkkuni sanoi samalla ottaen kädellään kiinni kalustani.
-Pistä silmät kiinni äläkä ajattele mitään, nauti.
Tunsin kuinka serkkuni kuumat huulet koskivat kaluni päätä. Hän alkoi hiljalleen imeä samalla vartta vatkaten. Tunsin kuinka veri virtasi kaluuni ja se tuntui suurenevan kaikkien aikojen suurimpaan kokoonsa. Jonkin ajan kuluttua tunsin tutun kutinan ja mainitsin serkkulleni että tulisin. Hän otti suunsa pois kaluni ympäriltä ja vatkasi sitä niin kauan että laukaisin valkoisen sperma lastin hiekkarannalle. Sitten hän nousi ja juoksi veteen huutaen: "Muista illalla ne kortsut!" Jäin itse vielä vähäksi aikaa makaamaan rannalle kunnes palasin takaisin mökillemme.

Illalla varasin heti viimeisen saunavuoron koska vanhempi serkkunikin halusi sen. Saunottuamme vähän aikaa serkkuni kysyi kumpi jäisi kuivaamaan saunan, oivalsin tilaisuuteni tulleen ja sanoin kuin hieman vastustellen että voisin hoitaa sen.
Serkkuni lähti sitten pois ja minä jäin odottamaan toista serkkuani. Hän tietäisi kyllä milloin tulla. Hetken kuluttua kuulin askeleita pihatieltä ja näin kuinka serkkun hiipi paikalle saunatakissaan.
-Tulithan sä, sanoin.
-Tietenkin tulit.
-Saat nyt kyllä korvauksen siitä uimareissusta sanoin ja käskin serkkuani menemään maaten lauteille. Hän otti saunatakin pois päältään ja sieltä paljastui jo eilen minua ihastuttanut karvapesäke. Haistoin hänen pillun seutuaan ja huomasin että hän oli erittäin kiihottunut.
-Pistä silmät kiinni, sanoin. Aloin ensin nuolemaan hiljalleen hänen häpyään mutta sitten sain uskomattoman idean, otin saunakauhan ja rasvasin sitä hieman shampoolla tai saippualla en ollut varma kumpaa se oli. Liikutin sen hänen häpyhuulilleenja työnsin sen sisään. Hän älähti mutta komensin olemaan hiljaa. Työntelin saunakauhaa hänen pillussaan samalla itse nuollen häntä. Lopulta hän alkoi inisemään hiljaa ja hänen hengityksensä salpautui. Hetken aikaa levähdettyään hän käski minua ottamaan kondomi paketin esille. Tein työtä käskettyä ja laitoin kortsun kaluni päälle. Päätin ottaa komennon tässä nainnissa ja käskin häntä kontalleen lauteille. Siellä minulle paljastui ihanan pillun lisäksi tiukan näköinen peräreikä. Päätin kuitenkin että hän saa ehdottaa peppupanoa. Nousin ylös ja asetin kaluni hänen hävylleen.
-Tuu mun sisään, tuu, serkkuni huusi.
Työnsin kaluni yhdellä kertaa pohjaan asti ja aloin pumppaamaan todella kovaa. Serkkuni pääsi nopeasti rytmiin mukaan ja alkoi pumppaamaan vastaan, pienen ajan kuluttua vedin kaluni pois ja sanoin: "Vaihdetaan asentoa"
-Okei, serkkuni vastasi, mut nyt mä päätän.
Hän kehotti minua menemään pukuhuoneen puolelle ja odottamaan, hän meni itse seinää vasten seisomaan niin että näin hänen kasvonsa. Nyt tule hän kehotti. Aluksi en oikein ymmärtänyt mitä olisi pitänyt tehdä kunnes serkkuni sanoi:
-Pysy paikallasi. Hän alkoi hitaasti laskemaan ja nostamaan persettään. Tämä tuntui uskomattoman kiihottavalta. Pienen ajan jälkeen osasin itsekkin pistää hieman vastaan ja tunsin tutun kutinan. Päätin kuitenkin että serkkuni tulisi ensin ja aloin hirveän pumppaamisen. Kohta alkoi kuulumaan tuttua ininää ja serkkuni pillu alkoi värisemään saaden minut laukaisemaan lastini kortsuun. Hetken aikaa siinä huohotettuamme katsoin kelloa ja huomasin että kohta muut alkavat epäillä missä me olemme jos emme ala kohta menemään takaisin. Siivosimme saunan ja lähdimme kävelemään mökkiä kohden. Meillä oli vielä monta mukavaa hetkeä sinä kesänä sekä saunassa että muissa mitä mielenkiintoisimmissa paikoissa.

----------------------------------------------
Siinä se. Nimimerkkini vaihtuminen johtuu siitä että täällä palstoilla on eräs toinenkin aapeli joka on mainostanut erinnäisiä asioita joten en halua että minua pidetään hänenä. Ja asialliset kommentit edelleen tervetulleita.
-Gildor
43108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Muuten hyvä, mutta vähän rajaa, ei shampoota saa käyttää liukastusvoiteena.. Tai ei ainakaan minuun saisi! kirvelee ajatuskkin!

Äänestä

Lueskelin just tos sen sun juttus alun ja sitte perään ton lopunki..ihan mielenkiintoista juttua vaikka pientä sukurutsailun makua mutta eihän sen anneta häiritä tässä tapauksessa...

Kuinkakohan monet serkut on totaki tehneet...

Ihan ok juttu..

Äänestä

Mä oon joskus mun yhen naispuolisen serkun pillua hyväillyt hänen nukkuessaan. Kerran hän näki kun tyydytin. En tiedä mitä se teki. Mutta en voi sille mitään, se tyttö on niin kiihottava. Ja mukava. Nyt kun hän on kehittynyt, niin.... voi että. Mutta en viittiisi mennä pidemmälle, en millään.

Äänestä

Koska on jatkoa luvassa.... jää vaivaamaan kovasti mitä teitte vielä lisäksi. =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gildor kirjoitti:

Tämä on jatkoa tarinalle Serkun kanssa, joten suosittelen että luet sen ensin.

---------------------------------------------
Yöllisen masturbointimme jälkeisenä aamuna oli minusta hieman noloa mennä aamupalalle ja nähdä serkkuni siellä. Tunsin kuitenkin kuinka kaluni alkoi virkoamaan heti kun aloin hieman miettimään yöllistä.

Aamupalan jälkeen ehdotin poika serkulleni että jos lähtisimme käymään läheisellä kioskilla, taka-ajatuksenani tietenkin ostaa kortsuja saunassa käyntiä varten. Serkkuni suostui tähän ja lähdimme kävelemään parin kilometrin päässä olevalle kioskille. Kioskilta palattuamme olin saanut ostettua paketin Magiceja (anteeksi mainostus :) ja olin todella kiihottunut jo pelkästä ajatuksesta että ilta alkoi lähestymään. Ruoka pöydässä juttelimme niitä näitä ja vanhempi serkkuni (poika) sanoi menenvänsä sisälle. Tyttö serkkuni pyysikin minua uimaan kanssansa ja minähän suostuin. Vaihdettuani uimahousut päälle ja käveltyäni rannalle päätin mennä veteen odottelemaan serkkuani.

Hetken päästä hän saapuikin siellä keltaisissa bikineissä. Hän katsoi taakseen ja näki että rannalla ei ollut muita.
-Tuu tänne rannalle, serkkuni huusi.
Minun kahlatessani häntä kohti, näin kuinka hän alkoi ottamaan bikinien yläosaa pois. Tunsin heti kaluni nousevan ja yritin peitellä sitä mutta en pystynyt.
-Ja heti juhlakunnossa, serkkuni kommentoi.
-Pakko olla, vastasin leikkisästi.
-Noh kun se on tuohon kuntoon jo päässyt niin pitää kai siltä jotain paineita päästää, serkkuni sanoi samalla ottaen kädellään kiinni kalustani.
-Pistä silmät kiinni äläkä ajattele mitään, nauti.
Tunsin kuinka serkkuni kuumat huulet koskivat kaluni päätä. Hän alkoi hiljalleen imeä samalla vartta vatkaten. Tunsin kuinka veri virtasi kaluuni ja se tuntui suurenevan kaikkien aikojen suurimpaan kokoonsa. Jonkin ajan kuluttua tunsin tutun kutinan ja mainitsin serkkulleni että tulisin. Hän otti suunsa pois kaluni ympäriltä ja vatkasi sitä niin kauan että laukaisin valkoisen sperma lastin hiekkarannalle. Sitten hän nousi ja juoksi veteen huutaen: "Muista illalla ne kortsut!" Jäin itse vielä vähäksi aikaa makaamaan rannalle kunnes palasin takaisin mökillemme.

Illalla varasin heti viimeisen saunavuoron koska vanhempi serkkunikin halusi sen. Saunottuamme vähän aikaa serkkuni kysyi kumpi jäisi kuivaamaan saunan, oivalsin tilaisuuteni tulleen ja sanoin kuin hieman vastustellen että voisin hoitaa sen.
Serkkuni lähti sitten pois ja minä jäin odottamaan toista serkkuani. Hän tietäisi kyllä milloin tulla. Hetken kuluttua kuulin askeleita pihatieltä ja näin kuinka serkkun hiipi paikalle saunatakissaan.
-Tulithan sä, sanoin.
-Tietenkin tulit.
-Saat nyt kyllä korvauksen siitä uimareissusta sanoin ja käskin serkkuani menemään maaten lauteille. Hän otti saunatakin pois päältään ja sieltä paljastui jo eilen minua ihastuttanut karvapesäke. Haistoin hänen pillun seutuaan ja huomasin että hän oli erittäin kiihottunut.
-Pistä silmät kiinni, sanoin. Aloin ensin nuolemaan hiljalleen hänen häpyään mutta sitten sain uskomattoman idean, otin saunakauhan ja rasvasin sitä hieman shampoolla tai saippualla en ollut varma kumpaa se oli. Liikutin sen hänen häpyhuulilleenja työnsin sen sisään. Hän älähti mutta komensin olemaan hiljaa. Työntelin saunakauhaa hänen pillussaan samalla itse nuollen häntä. Lopulta hän alkoi inisemään hiljaa ja hänen hengityksensä salpautui. Hetken aikaa levähdettyään hän käski minua ottamaan kondomi paketin esille. Tein työtä käskettyä ja laitoin kortsun kaluni päälle. Päätin ottaa komennon tässä nainnissa ja käskin häntä kontalleen lauteille. Siellä minulle paljastui ihanan pillun lisäksi tiukan näköinen peräreikä. Päätin kuitenkin että hän saa ehdottaa peppupanoa. Nousin ylös ja asetin kaluni hänen hävylleen.
-Tuu mun sisään, tuu, serkkuni huusi.
Työnsin kaluni yhdellä kertaa pohjaan asti ja aloin pumppaamaan todella kovaa. Serkkuni pääsi nopeasti rytmiin mukaan ja alkoi pumppaamaan vastaan, pienen ajan kuluttua vedin kaluni pois ja sanoin: "Vaihdetaan asentoa"
-Okei, serkkuni vastasi, mut nyt mä päätän.
Hän kehotti minua menemään pukuhuoneen puolelle ja odottamaan, hän meni itse seinää vasten seisomaan niin että näin hänen kasvonsa. Nyt tule hän kehotti. Aluksi en oikein ymmärtänyt mitä olisi pitänyt tehdä kunnes serkkuni sanoi:
-Pysy paikallasi. Hän alkoi hitaasti laskemaan ja nostamaan persettään. Tämä tuntui uskomattoman kiihottavalta. Pienen ajan jälkeen osasin itsekkin pistää hieman vastaan ja tunsin tutun kutinan. Päätin kuitenkin että serkkuni tulisi ensin ja aloin hirveän pumppaamisen. Kohta alkoi kuulumaan tuttua ininää ja serkkuni pillu alkoi värisemään saaden minut laukaisemaan lastini kortsuun. Hetken aikaa siinä huohotettuamme katsoin kelloa ja huomasin että kohta muut alkavat epäillä missä me olemme jos emme ala kohta menemään takaisin. Siivosimme saunan ja lähdimme kävelemään mökkiä kohden. Meillä oli vielä monta mukavaa hetkeä sinä kesänä sekä saunassa että muissa mitä mielenkiintoisimmissa paikoissa.

----------------------------------------------
Siinä se. Nimimerkkini vaihtuminen johtuu siitä että täällä palstoilla on eräs toinenkin aapeli joka on mainostanut erinnäisiä asioita joten en halua että minua pidetään hänenä. Ja asialliset kommentit edelleen tervetulleita.
-Gildor

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu