Paineistus pettänyt

Regularflier

Germanwingsin onnettomuus viimeistään nostaa esiin kysymyksen siitä, pitäisikö koneissa olla "apu ohjaamo", missä olisi perusohjaimet. Tämä "apu ohjaamo" olisi tilassa, johon koneen matkustamohenkilökunta pääsisi ja jossa he voisivat ottaa koneen ohjaukseen siinä tilanteessa, että molemmat lentäjät ovat menettäneet toimintakykyisyytensä. Nyt tapahtunut onnettomuus on todennäköisesti johtunut tilanteesta, jossa lentäjät ovat paineistuksen pettäessä menettäneet tajuntansa. Olisi hyvä, jos matkustamohenkilökuntaan olisi palkattu henkilö, joka harrastaa sukeltamista tai olisi harjoitellut hengityksen pidättämistä minuutin tai muutaman. Hän pystyisi pelastamaan koneen juuri tälläisesta tilanteesta. Lentäjiksi valitaan usein hinteliä, fyysisesti melko heikkokuntoisia ja varsinkin huonosti peruskoulutettuja henkilöitä. Kun peruskoulutus on jäänyt vaatimattomaksi, niin ongelmanratkaisukyky on myös heikko.

8

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korkues

      Koulutuksen lisäksi heillä on usein myös yliopistotason koulutus kuten veturinkuljettajilakin.
      Tässä ollaan tekemisissä matkustajakoneen kanssa. Siellä on tullut paineistuongelma. Tai kun koneeseen happi otetaan moottorin kautta sen käydessä. Ilmanotto laite on oikean puoleisessa moottorissa. Ja kun siihen samaan työnnetään vielä koneelle kerosiinia. Tämä yhtälö on riskialtis. Ku jokin menee ilmanottokomsessorin ja kerosiinipumpun kanssa vikaan. Tulee ristiinveto seuraukset ovat jus nämä happikato muodostuu ja koneessa olevat ihmiset eivät saa happea vaan myrkyllistä höyryä sen sijaan. Heille tulee niin sanottu happimyrkytys.

      • tollucca

        Ei pidä tuota juurikaan uskoa.


      • mekaanikkokin

        miten voi tulla happimyrkytys kun ei saa happea?airbussin moottorit ovat ohivirtausmoottoreita.se että onko trentin vai rr:n,ei ole merkitystä.periaate on sama.airbussin molemmat moottorit puhaltavat ilmaa koneeseen lauhduttimien kautta.340:ssä ja 380:ssä sisemmät moottorit.moottorin polttokammio ei ole missään tekemisissä sisään menevän ilman kanssa.lentokoneissa käytetään poikittaista ilmanvaihtoa,ristiinvedon ehkäisemiseksi.ilmanotto kompura?ei sellaista ole lentokoneessa.


      • mekaanikkokin

        tohon vielä lisää.kyllä lentokoneessa on kompura,apun työntämänä sillä puhalletaan moottorit käyntiin,jos ei ole maavirtaa.jos on pushback ensin tarvitaan apu.


    • voinytharmitus

      Itse ainakin viimeisimpien tietojen valossa uskon toisen lentäjän tuhonneen koneen tarkoituksella. Miten muuten toinen lentäjä ei pystynyt enää palaamaan takaisin ohjaamoon?

      • Toluca

        Ohjaamoon voi tunkeutua ulkopuolinen kun ovi avataan esim.WC-käyntiä varten.
        Tuossa tilanteessa tunkeutujaa vastassa on vain yksi lentäjä, jonka koulutettu terroristi nujertaa helposti.
        Kaikki viitt tämäntyyppiseen ongelmaan.


    • jdkddnd

      Ohjaamoon pääsee vaikka molemmat lentäjät olisi tajuttomina. Oven saa auki koodilla ja tajuttomat lentäjät eivät aukeamista estä. Mitä tulee varaohjaamoon, tuskin ainuttakaan onnettomuutta olisi estetty varaohjaamon avulla. Ja toiseksi, minne varaohjaamo sijoitettaisiin ja miten ihmeessä lentoemäntä voisi sieltä saada koneen alas onnistuneesti.

      • Matkustajas

        Vielä suurempi riski olisi vara ohjaamossa sillä kuka tahansa miehistön jäsen voisi helposti tiputtaa koneen !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      101
      1647
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      21
      1017
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      911
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      334
      814
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      813
    Aihe