Läppärini, jossa on Windows 7 kieltäytyi käynnistymästä ja ilmoitti lähes kuuden vuoden yhteistyön jälkeen eräänä aamuna: "Operating system not found." CD ROM-merkistä päättelin, että kone oli yhtäkkiä yllättäen yrittänyt käynnistyä levyasemasta. Pakkosammutin koneen ja yritin viiden minuutin kuluttua uudestaan, jolloin kone käynnistyi normaalisti.
Parin päivän kuluttua seurasi uusi yllätys: kone käynnistyi käyttäjätililleni kysymättä salasanaa! Windowsissa oli siis jotakin häikkää. Niinpä päätin palauttaa koneen aikaisempaan tilaan, mutta koska unohdin kytkeä AVG-virustorjunnan pois päältä, yritys epäonnistui. Kytkin AVG:n pois päältä ja yritin palautusta uudestaan. Palautus epäonnistui "tuntemattomasta syystä".
Muiden kiireiden vuoksi jätin asian sikseen. Kone toimi muuten normaalisti paitsi että aivan ensimmäinen ilmoitus "Käynnistetään Windowsia" oli muuttunut englanninkieliseksi "Starting Windows". Kaikki muu oli edelleen suomenkielistä.
Pari päivää myöhemmin ensimmäinenkin ilmoitus palasi suomenkieliseksi: Käynnistetään Windowsia. Kone on sen jälkeen toiminut normaalisti. Mitään tavallisesta poikkeavaa ei ole esiintynyt pariin viikkoon, ellei sellaisena pidetä sitä, että palautusyritysten poistamat päivitykset ovat asentuneet uudestaan.
Onko kommentteja? Kiitos.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Seuraa tilannetta ja pidä huoli varmuuskopioittesi ajantasaisuudesta.
Eikun vaan uudelleenasennus käyntiin niin loppuu ongelmat.
Joko aloitus on trolli, tai konetta ei ole sammutettu jossain vaiheessa vaan se on mennyt hibernaatioon tai uneen (=miksi ei kysy salasanaa, muuta vaihtoehtoa ei juuri ole ellei sitten kyse ole jostain erikoisemmasta haittaohjelmasta)
Tiedoksi asiasta kiinnostuneille, että läppärini on toiminut aivan normaalisti viime aikoina. Odotan kiinnostuneena keksiikö se mahdollisesti uusia temppuja tulevaisuudessa tai toistaako mahdollisesti vanhoja.
Pelonsekaisin tuntein odotan päivää, jolloin jostakin syystä joutuisin taas yrittämään koneen palautusta aikaisempaan tilaan - mahdollisesti huonolla menestyksellä.
Turha olla pelonsekainen. Varmuuskopiothan sinulla on kaikesta tärkeästä datasta, koska jos niitä ei ole niin silloinhan datasi ei ole tärkeää. Jos laite sanoo sopimuksen irti, niin kaupasta saa uusia.
Miksi pelkäät. Ota täydellinen varmuuskopio (imellellään kaksi) ja asenna käyttis uudestaan. Vai onko sinulla jotain hämäräohjelmia, joita ei voi asentaa uudelleen?
kun kovalevy menee hajalle
ei kannata alkaa asenteleen uudelleen...
voi olla 'gameover' tilanne...