Murheen ja itkun täyttmä päiväni

erotaan kun rakkaus loppuu!

joten vittujako vingut!

pitää miniäsi ystävänäsi .
Eihän teidän välejä tarvitse poikki panna.

Minulla on ex-miniäni kanssa hyvät välit,käymme toisissamme ja poikani on myös ystävä entisen vaimonsa kanssa.

Kyllä asiat tuppaa järjestyä ja nyt jos miniälläsi on vaikea eron vuoksi ,voit auttaa häntäkin selviämään ,tuette toisianne.
Poikasikin tarvitsee sinua,ei eron teko ole helppo kenellekään,kyllä siinä haavoja jää jokaiselle.
Keskustelkaa,itkekää, tukekaa toisianne,aika parantaa.

Äläkä pahoita mieltäsi noista ,vähän kitkeristä mielipiteistä.
Voimiaja onnea tarvitsette,niitä toivotan.

Kiitos ihanasta ja lohduttavasta viestistäsi, sinulla on lämmin sydän, toit helpotusta olotilaani. Neuvosi olivat arvokkaita, näin pyrin tekemään.

Tässä on olkapääni.

Olen kokenut saman asian ja oikeastaan moneen kertaan, sillä omista lapsistani kolme on kokenut avioeron. Kaikkien kohdalla puolisot ovat jättäneet. Syitä on sekä sysissä että sepissä: nuorimmaistani moitittiin liian kiltiksi, eräs lapseni käytti siihen aikaan liikaa alkoholia, eräs miniöistäni rakastui toiseen...

Ensimmäinen kerta oli pahin ja tuotti minulle aivan suunnatonta tuskaa. Minäkin menetin mieleisen miniän.
Kuitenkin sinullekin lohdutukseksi ja toivoksi voin sanoa, että vaikka hän on uusissa naimisissa, pitää hän aina yhteyttä, muistaa merkkipäiväni ja käy vierailulla luonani.
Niin, oikeastaan toisenkin eronneen miniäni kanssa olemme jatkuvasti puhelinyhteydessä ja arvostamme toisiamme.

Joten jotain jää jäljelle. Ei ystävyys ja toinen toisensa kunnioittaminen lopu, vaikka "asiat" joskus riitelevätkin.
Tärkeintä on osoittaa nyt kummallekin osapuolelle, että rakastat ja välität heistä. Kyllä poikasi on sisimmässään häpeissään, luulisin, vaikka ei olekaan kasvanut tajuamaan, ettei se ruoho aidan takana sen vihreämpää ole. Elämä aikoinaan sitten opettaa, valitettavasti jotain korvaamatonta on silloin mennyt rikki ja menetetty.

Emme kuitenkaan voi elää lastemme puolesta. Heidän on annettava itse tehdä valintansa ja kärsiä seuraukset niistä. Jokainen joutuu lyömään oman päänsä seinään. Parasta olisi, kun emme niin kärkkäästi neuvoisi miten lastemme tulisi elää ja toimia. Meidän on vaan suostuttava kärsimään heidän rinnallaan. Ei se ero ihan helppoa lapsellesikaan ole.
Nämä on näitä ihmisen kasvukipuja. Sinulle toivotan jaksamista:

"Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan
Kädessään Hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen."

Niin tiedän kokemuksesta, että tuo tilanne on hyvin raastava ja surullinen. Tuntuu, että itku ja suru eivät lopu koskaan. Itselläni oli samanlainen tilanne vajaa vuosi sitten, mutta tilanne poikani kohdalla korjaantui, en tiedä pysyvästi, mutta ainakin vielä ovat yhdessä.

Minusta erään kirjoittajan ajatus yhstävyydestä on hyvä asia, jos se vain toimii ja pystyt siihen.

Mutta äitinä Sinä tietysti ajattelet myös poikasi näkökulmasta tilannetta. Ajattele, että hän oli niin rohkea ja ilmaisi asiansa. Mieti sitä, jos heillä olisi ollut lapsia. Lapset ovat niin mestareita huomaamaan vanhempiensa ristiriidat ja ajatukset, miltä lapsista silloin tuntuisi, jos he huomaisivat vanhempiensa rakkaudessa ja kiintymyksessä puutteita.

Poikasi oli rohkea ja ansaitsee henkilökohtaisen onnen ja kiintymyksen, samoin miniäsi. Tue heitä molempia niinkuin jaksat ja säilytä hyvät välit molempiin. Lopputulos on varamasti kummankin kohdalla hyvä. Näihin ajatuksiin toivotan Sinulle

Kaikesta huolimatta hyvää joulua Sinulle

ainakin järjestäisin juhlat eron kunniaksi.

Nyt on sinullakin toivoa saada lastenlapsia, voi että ne on ihania.

On todella kuin helpottunut olotila, kun saan lohduttavia vastauksia, niitä nyt juuri tällä herkällä hetkellä tarvitsen. On saman kokeneita muitakin. Kyllä oman lapsen elämän vaiheet koskettaa, jos on hyvin taikka huonosti, varsinkin jälkimmäinen. Kiitän teitä lämminhenkisistä kirjeistä, ja kyllä minunkin kohdalla aika parantaa haavat.

Jos kyseessä on tosiaan avovaimo, niin onpa yhteiselo kestänyt kauan!

Kysyä sopii miksi näin kauan.

Jompikumpi haluaa elämäänsä jotakin lujempaa kuin avoliiton, mikä on aivan ymmärrettävää. Tähän mennessä on vain jahkailtu.

Ei kannata surra avoliiton purkautumista. Se on aika normaalia.

Avovaimo on avovaimo, ei se ole ollut mikään miniä sinulle! Vaikuttaa että olet ollut suoraan sanottuna hyväuskoinen hölmö - ja jopa vuosikausia.

Toivottavasti asiat nyt selkenevät - sinullekin.

Toivotaan että saa rehellisen oikean miniän ja lastenlapsia.

On aika ryhdistäytyä.

..silloin akka haki ukkonsa vaikka kottikärryillä lähiökapakasta ja asiat sovittiin kuten ennenkin, "vittua" annettiin ja otettiin kun tilanne oli se mikä oli.

Nykyään puuttuvat terapeutit ja avioneuvojat kärkkäästi, kriisissä olevan perheen asioihin ja yrittävät selvitellä, missä oikein mennään tällähetkellä.

( ottaisivat terapeutit vastaavasti kottikärryperiaatteen vakavasti ja sanoisivat, että se siitä ja nyt nukkumaan saman peiton alle ja nopeasti, vai täytyykö auttaa )

Eli kyllä haistattelisinkin kaikkia terapeutteja siitä, että ei anneta elämän realiteettien puuttua asiaan luonnonmenetelmän avuin.