Mistä apua

Ongelmana etten enää saa selvää mitä ihmiset puhuvat, varsinkin silloin kun on paljon taustahälinää. Tunnen itseni tyhmäksi kun en tajua että minulle puhutaan ja joudun koko ajan sanomaan "mitä". Kävin HYKS:in kuulokeskuksessa ja toivoin että olisin saannut kuulokojeen avuksi. Siellä ilmoitettiin että ei siitä ole mitään apua vaikka kuuloalenema kuitenkin todettiin. Mikä avuksi, kohtalotoverit kertokaa. Eikö kuulokojeesta todellakaan ole apua.
113063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mutta sain kuulolaitteen ja siitä on todella paljon apua.Kuulen radion ja tvn samalla äänenvoimakkuudella,kuin toisetkin perheen jäsenet.Sain ne molempiin korviin toisessa yksistään siitä ei paljon apua olisi ollutkaan.
Eikä taustamelu enää vaikuta lähellekään yhtä paljon.

Äänestä
  • Hienoa että sait apua tähän todella kiusalliseen vaivaan. Kävitkö yksityislääkärillä?

    Äänestä

  • Pirjo-Leena kirjoitti:

    Hienoa että sait apua tähän todella kiusalliseen vaivaan. Kävitkö yksityislääkärillä?

    Yksityislääkärillä kävin ja hyvin homma toimi sain aika pian kuulolaitteen ei kestänyt ,kuin kaksi viikkoa kuulontutkijalla käynnistä niin sain sovittaa jo kuulolaitetta.
    Vakuutusyhtiö kylläkin toimi maksajana,koska oli työtäpaturma.

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    Sitten minäkin yksityiselle puolelle, ei kuulokoje nyt kuitenkaan voi maksaa omaisuuden. Pääasia että saan apua ja nopeasti.

    Äänestä

  • Pirjo-Leena kirjoitti:

    Sitten minäkin yksityiselle puolelle, ei kuulokoje nyt kuitenkaan voi maksaa omaisuuden. Pääasia että saan apua ja nopeasti.

    Sitten pikaisesti tilaamaan aikaa lääkäriltä
    toivon onnea hankintaan.
    Ilmoittelehan kuinka kävi,kun aikanaan saat laitteen.

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    Sitten pikaisesti tilaamaan aikaa lääkäriltä
    toivon onnea hankintaan.
    Ilmoittelehan kuinka kävi,kun aikanaan saat laitteen.

    Kyllä, huomenna täytyy tilata aika, osaakohan joku kertoa mitä kuulokoje yksityisellä puolella maksaa. Kerron kyllä sitten mitä kävi.

    Äänestä

  • Pirjo-Leena kirjoitti:

    Kyllä, huomenna täytyy tilata aika, osaakohan joku kertoa mitä kuulokoje yksityisellä puolella maksaa. Kerron kyllä sitten mitä kävi.

    Tarkkaan en hinnasta tiedä,mutta jotain 1500 euroa kappale lääkärikäynnit päälle.
    Vakuutus kun maksaa minulle.

    Äänestä

  • Pirjo-Leena kirjoitti:

    Kyllä, huomenna täytyy tilata aika, osaakohan joku kertoa mitä kuulokoje yksityisellä puolella maksaa. Kerron kyllä sitten mitä kävi.

    sitä vaan et kuulokoje todellakin on kallis ,sun täytyy mennä tk,hon kunnan /kaup.lääk.vast.otolle ,sieltä kautta saat mahdollisesti,ei aina,maksajaksi me kaikki,ei taida viesti keretä mut jospa joku muukin tän lukee

    Äänestä

  • Pirjo-Leena kirjoitti:

    Kyllä, huomenna täytyy tilata aika, osaakohan joku kertoa mitä kuulokoje yksityisellä puolella maksaa. Kerron kyllä sitten mitä kävi.

    Kuulokojeen saa nopeasti ja helposti Widex:iltä, www.widex.fi
    Heillä on oma kuulontutkija joka tutkii kuulon ja kojeen saa heti tutkimuksen jälkeen sovitettua ja mukaan kokeiluun. Uusien kojeiden hinnat vaihetelevat noin 600 - 1800 euroa.

    Äänestä

Minulla sama vika , sain kuulolaitteen kolmisen vuotta sitten , vakuutus maksoi , saan vielä elinkorkoakin , todettiin työperäiseksi . Vaikutus on huomattava , joskin lisävahvistus olisi paikalllaan . Tinnituskin pienenee käyttäessäni kojetta .

Äänestä

Olen käyttänyt kuulokojetta kolmisenkymmentä vuotta ja ymmärrän hyvin vaikeutesi. Älä anna periksi vaikkei sinulle heti annettukaan kojetta. Hae uudelleen. Ilmeisesti tarvitset digitaalisen kuulolaitteen jossa on hyvä taustamelun filtteröinti, esim Oticon Adapto tai Siemens triano. Omat ongelmansa ovat sitten kuulokojeeseen totuttelemisessa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pirjo-Leena kirjoitti:

Ongelmana etten enää saa selvää mitä ihmiset puhuvat, varsinkin silloin kun on paljon taustahälinää. Tunnen itseni tyhmäksi kun en tajua että minulle puhutaan ja joudun koko ajan sanomaan "mitä". Kävin HYKS:in kuulokeskuksessa ja toivoin että olisin saannut kuulokojeen avuksi. Siellä ilmoitettiin että ei siitä ole mitään apua vaikka kuuloalenema kuitenkin todettiin. Mikä avuksi, kohtalotoverit kertokaa. Eikö kuulokojeesta todellakaan ole apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu