Hei! Niin paljon kuulee juttuja, että lastentarhanopettajat haluaisivat olla mieluummin luokanopettajia. Onko ketään, joka on pohtinut tai tehnyt vaihdon toiseen suuntaan?
Itse olen pian valmistuva luokanopettaja sekä toki pätevä esiopettaja (esi- ja alkuopetus on myös sivuaineeni), mutta olen hakenut töitä eskaripuolen lisäksi epäpätevänä lastentarhanopettajana. Olen tehnyt jonkin verran töitä molemmista, mutta en ehkä tarpeeksi tietääkseni kunnolla kumpi se juttuni on. Jotenkin luokanopettajan hommat vain tuntuvat niin raskailta ja vastenmielisiltä. Suunnittelun määrä on valtavaa, työt tulevat väkisin kotiin asti. Siihen päälle yhteistyö kodin kanssa yms. Luokanopettaja joutuu myös tekemään työnsä edelleen kovin yksin, kun taas päiväkodissa viikot suunnitellaan yhdessä ja tilassa on aina useampi aikuinen, joka osallistuu toimintaan.
Pidän päiväkodissa kiireettömyydestä ja siitä, että lasten kanssa saa olla koulua enemmän läsnä. Kasvatus ja opetus tapahtuu koko ajan pienissäkin teoissa, ja tuokiot saa suunnitella hyvin luovasti. Kuitenkaan en ehkä kunnolla tiedä todellisuutta. Mielellään kuulisin ajatuksia ja kokemuksia näihin, toivottavasti ei vain negatiivista.
Mitä muuta työtä luokanopettajan koulutuksella ovat ihmiset tehneet? Aineenopettajan pätevyyden lukeminen on käynyt myös usein mielessä. Miten aineenopettajuus on eronnut luokanopettajuudesta (jos täällä joku vastaavan kokemuksen omaava sattuisi olemaan)? Siinä taas tykkäisin yhteen aineeseen perehtymisestä monen sijaan, vastuun jakautumisesta opiskelijoille itselleen jne. Toki parempi palkka ja lomatkin houkuttelee.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Aineenopettajan huonompia puolia on esim. se, että oppilaita on paljon ja monenlaisia. Et koskaan ehdi oppia tuntemaan kaikkia. Yhteistyön kotien kanssa pitäisi silti sujua. Yläkoulussa ja lukiossakaan ei juuri sitä vastuuta omasta oppimisesta vielä oteta. Varsinkin yläkoululaiset voivat olla ja usein ovatkin tosi rasittavia. Aika yksin olet työsi kanssa ja sitä on paljon. Ehkä sittenkin luokanopettajalla on mukavampaa. Ja lastentarhanopettajalla sitäkin rattoisampaa.
Se että aineenopettaja on vain yhden tai kahden aineen osaaja, ei tee työtä helpommaksi. Minusta kuitenkin mukavinta on ollut aikuisten opettajana.