Asiaa_____

Kokkolan kotihoito on monien vuosien ajan käyttänyt kodinhoitajia hyväkseen ja vaarantanut vanhusten hoidon kotonaan. Viimeaikaiset muutokset, mm. silmätippojen laitto ja kipugeelien levitys iholle, on vanhusten kotihoidosta vastaavan johtoportaan mielestä vain terveydenhuollon koulutuksen saaneen ammattilaisen toimenkuvaan kuuluvaa. Eli me vanhat kodinhoitajat, joiden koulutuspohja on sosiaalialan koulutus, vaikkakin olemme saaneet täydennys-, täsmä- ja lääkehoidon koulutusta, emme kahden kotihoidosta päättävän mielestä ole enää päteviä vuosien ja vuosikymmenien jälkeen. Eivätkö nämä "pomot" ole vastuussa kodinhoitajien väärinkäytöstä ja kaupungin varojen hukkaanheitosta kouluttamalla turhia koulutuksia, jotka eivät päde. Vai ovatko he väärin perustein teettäneet työtä matalapalkkaisilla? Jätän lukijan päätettäväksi, kenen kieroilua touhu on. Toivottavasti lukijat ottavat kantaa. Mielipiteenne kannustavat ja tukevat meitä pitkän työpäivän tehneitä puurtajia. Ihmettelen, etteivät päättäjät kyseenalaista kahden "pomon" päätöksiä, vaan sokeasti uskovat päätökseen. Jos on tehnyt tätä työtä 30 vuotta, kuinka ihmeessä ammattitaito lisäkoulutuksineen voi loppua 1.5.2015, kuten on johdon taholta suunniteltu?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Marikalla on painavaa asiaa, hyvä marika.

Äänestä

Niin ja sitä juolahti mieleen eli piti sanoman että nuo on pirun painavia nuo mummelit hentosten naishoitajien nostella läskisiä mummeleita joilla ei jalt pidä yhtään ja pomot vaan on sormi suussa "no että tota noin" eikä mitään muutosta saa aikaseks monilla loppu jo fyysinen kunto ennen kuin tulee burn out kun pitää loppuun asti painaa liian vähällä työvoimalla isoa sakkia asiakkaita.

Äänestä

Ei oo maalaisjärkeä siellä yläpäässä.Ei oo kumma Vaikka terveyden hoito maksaa näin toimien ,että perushoitaja kulkee kotihoitajien perässä laittaen silmätipat/kipu geelit.

Äänestä
  • Joo sinne pitäis saada jotain ordningia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asiaa__ kirjoitti:

Kokkolan kotihoito on monien vuosien ajan käyttänyt kodinhoitajia hyväkseen ja vaarantanut vanhusten hoidon kotonaan. Viimeaikaiset muutokset, mm. silmätippojen laitto ja kipugeelien levitys iholle, on vanhusten kotihoidosta vastaavan johtoportaan mielestä vain terveydenhuollon koulutuksen saaneen ammattilaisen toimenkuvaan kuuluvaa. Eli me vanhat kodinhoitajat, joiden koulutuspohja on sosiaalialan koulutus, vaikkakin olemme saaneet täydennys-, täsmä- ja lääkehoidon koulutusta, emme kahden kotihoidosta päättävän mielestä ole enää päteviä vuosien ja vuosikymmenien jälkeen. Eivätkö nämä "pomot" ole vastuussa kodinhoitajien väärinkäytöstä ja kaupungin varojen hukkaanheitosta kouluttamalla turhia koulutuksia, jotka eivät päde. Vai ovatko he väärin perustein teettäneet työtä matalapalkkaisilla? Jätän lukijan päätettäväksi, kenen kieroilua touhu on. Toivottavasti lukijat ottavat kantaa. Mielipiteenne kannustavat ja tukevat meitä pitkän työpäivän tehneitä puurtajia. Ihmettelen, etteivät päättäjät kyseenalaista kahden "pomon" päätöksiä, vaan sokeasti uskovat päätökseen. Jos on tehnyt tätä työtä 30 vuotta, kuinka ihmeessä ammattitaito lisäkoulutuksineen voi loppua 1.5.2015, kuten on johdon taholta suunniteltu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu